A-
A+
VÄHÄKYRÖ/VAASA Nuorisoasema Klaara muuttaa Vaasassa 18.-20. lokakuuta osoitteeseen Kirkkopuistikko 23. Uudet toimitilat sijaitsevat lähes vastapäätä nykyisiä tiloja. Uudet tilat ovat yhdessä kerroksessa ja palvelevat nykyisiä tiloja paremmin, sillä palvelun tarve nuorten sekä aikuisten mielenterveyspalveluihin ja asiakasmäärät ovat kasvaneet jopa viidenneksellä viime keväänä.
Muuton aikana ei ole asiakasvastaanottoa ja puhelinliikenne on suljettuna. Nuorisoasemalle voi olla muuton aikana yhteydessä sähköpostitse tai sähköisen asioinnin kautta. Muuton jälkeen Klaaran toiminta jatkuu normaalisti uusissa tiloissa. Puhelinnumerot pysyvät ennallaan.
– Muutto tuli ajankohtaiseksi, kun tilat Kirkkopuistikko 23:ssa vapautuivat, ja nykyiset tilat Kirkkopuistikko 28:ssa ovat jäämässä ahtaiksi henkilökunnan määrän kasvaessa. Nykyiset tilat ovat palvelleet Klaaraa hienosti 20 vuoden ajan, kertoo palveluyksikön johtaja Jaana Kurki.
Palvelun tarve nuorten sekä aikuisten mielenterveyspalveluihin on pysynyt tasaisena useiden vuosien ajan, mutta keväällä 2021 tarve kysynnälle lähti kasvamaan jopa viidenneksellä edellisvuoteen verrattuna.
– Huomasimme, että henkilöstöresurssit asiakkaiden tarpeisiin nähden olivat riittämättömät. Tämä näkyi kasvavina asiakasmäärinä, hoidon aloituksen viivästymisenä sekä asiakkaiden käyntivälien pidentymisenä. Onneksi saimme apua päättäjiltä tilanteen parantamiseksi, vahvistaa Kurki.
Vaasan sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa 18. toukokuuta käsiteltiin lisämäärärahaesitys määräaikaisten sairaanhoitajan tai sosiaaliohjaajan palkkaamiseksi Nuorisoasema Klaaraan sekä Mielenterveys- ja riippuvuuskeskus Horisonttiin, yksi työntekijä/yksikkö. Päätöksentekoa tuki tieto valtionavustusten kohdentamisesta mielenterveystyöhön. Esitys eteni kaupunginhallitukseen sekä valtuustoon, ja esitys hyväksyttiin kesäkuussa.
– Nopean päätöksenteon jälkeen myös rekrytointiprosessi onnistui todella hienosti ja saimme erinomaiset työntekijät vahvistukseksi nuorten ja aikuisten mielenterveyspalveluihin. Kokonaisuudessaan prosessi oli varsin nopea ja osoitti viranomaisten sekä poliittisten päätöksentekijöiden yhteistyön sekä yhteisten arvojen merkityksen. Mielenterveys tahdotaan nähdä yhteisenä voimavarana ja yksilöiden perustana hyvään elämään, kiittää Kurki ilahtuneena.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi