A-
A+
Köpingin markkinat järjestetään Vähänkyrön Tervajoella 30. heinäkuuta. Tapahtuma järjestettiin edellisen kerran heinäkuussa 2019.
POHJANKYRÖN ARKISTO/MIKA PUKKINEN
VÄHÄKYRÖ Vähänkyrön Yrittäjät järjestää Köpingin markkinat Tervajoella lauantaina 30. heinäkuuta. Yhdistyksen uusi puheenjohtaja Jonna Kovala kertoo, että yksipäiväisessä tapahtumassa panostetaan paikallisuuteen lähialueen palveluita ja tuotantoa tukien.
Markkinat ovat tällä kertaa ruoka- ja käsityöpainotteiset. – Lähialueen Reko-tuottajia toivotaan mukaan myymään tuotteitaan. Markkinoilla saa ostaa muun muassa ruokaa. Myös kaikki entiset markkinamyyjät ovat tervetulleita mukaan tapahtumaamme, jatkaa Kovala.
Markkinat järjestetään nyt toista kertaa Tahwa Tervajoki-myymälän pihan alueella Autokujalla.
Köpingin markkinoiden järjestämisessä on ollut kahden vuoden tauko koronapandemian takia. Ennen koronaa niitä järjestettiin 41 kertaa.
Jonna Kovala ja yrittäjäyhdistyksen varapuheenjohtaja Kari Rinta ovat sitä mieltä, että Köpingin markkinat on perinne, jota halutaan jatkaa. – Markkinatyöryhmällämme on ollut tähän mennessä yksi kokous. Ilmassa on innokkuutta, kuvaa Kovala. Tapahtuman oheisohjelmaa suunnitellaan parhaillaan.
PIA KORPELA-MÄKI
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria