A-
A+
Isonkyrön Lions Clubin kuntoilutoimikuntaa johtava Veli-Matti Hauta on itsekin aktiivinen heittäjä. Lions Club jakaa hyväntekeväisyyskisan yhteydessä ilmaiseksi kiekkopaketteja nuorille aloitteleville heittelijöille.
Mika Pukkinen
ISOKYRÖ Isonkyrön Lions Club järjestää juhannuksen jälkeisenä tiistaina leikkimielisen kisan Peippoosen pururadan ympäristössä sijaitsevalla frisbeegolfradalla. Kisassa nähdään kymmenkunta leijoniin kuuluvaa heittäjää, jotka kiertävät radan kaksi kertaa.
Isonkyrön Lions Clubin kuntoilutoimikuntaa johtava Veli-Matti Hauta kertoo, että leijonien välinen kisa järjestetään hyväntekeväisyystempauksena.
– Ajattelimme, että tätä voi tulla seuraamaan paikalle, jolloin näkee samalla, miten tällainen kisa toimii. Kokeneet heittäjät voivat myös antaa opastusta aloittelijoille, Hauta taustoittaa.
Sen lisäksi, että tapahtumassa pääsee perehtymään frisbeegolfkisan periaatteisiin, ensisijaisesti alle 18-vuotiaat harrastusta aloittavat saavat kolmen kiekon frisbeegolfpakkauksen maksutta.
Pakkaus sisältää pitkiin heittoihin tarkoitetun draiverin, keskipitkille matkoille tarkoitetun midarin ja lyhyille etäisyyksille tarkoitetun putterin. Hauta kertoo, että kiekkojen käyttöön myös opastetaan mielellään.
– Pakkaukset saa mukaan kisojen jälkeen meiltä. Ne ovat maksuttomia ja suunnattu isokyröläisille nuorille, koska toimimme Isonkyrön alueella, Hauta kertoo.
Isossakyrössä on kolme frisbeegolfrataa. Ylipään pururadan maastoissa on täysimittainen 18-väyläinen rata. Lisäksi Peippoosessa on yhdeksänväyläinen rata ja Lehmäjoen pururadan maastoissa seitsemänväyläinen rata.
Näistä ensimmäisiä kertojaan heittäville sopivia ovat erityisesti Peippoonen ja Lehmäjoki, joissa väylät ovat hivenen lyhempiä ja melko helppoja.
– Kannattaa myös käydä kokeilemassa heittelyä ensin esimerkiksi Tervajoen jalkapallokentällä tai Isonkyrön keskustassa urheilukentän vieressä, niin saa tuntumaa kiekkoihin, Hauta vinkkaa.
MIKA PUKKINEN
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi