Vähäkyrö oli 1 000 vuotta sitten Kyrönmaan keskus

VÄHÄKYRÖ Vähäkyrö on ollut jo noin 1 000 vuotta sitten merkittävä asutuskeskittymä Itämeren rannalla. Muun muassa tuosta aikakaudesta saatiin kuulla luontomatkailuyrittäjä, kalastus- ja maailmanperintöopas Vesa Heinosen mielenkiintoinen yleisöluento Vähässäkyrössä.

Luento oli osa Kirkonmäellä Savilahti-talon pihapiirissä järjestettyä Aikamatka Vähänkyrön rautakauteen -tapahtumaa. Sitä kuunteli viitisenkymmentä henkeä.

Heinonen kertoi, että Vähänkyrön korkeimmat kohdat nousivat vedestä arviolta noin 4 000 vuotta sitten. Noin 2 000 vuotta sitten Vähäkyrö oli jo kokonaan vedenpinnan yläpuolella.

– Noin 1 000 vuotta sitten oli Tervajoen Hiirikoskelle asti yhteys mereen, hän sanoi.

Kyrönjoen uoma on vanha trooppinen jokiuoma.

Ensimmäiset asukkaat ovat saapuneet seudullemme ilmeisesti pronssikaudella. Tuolta ajalta on peräisin hautaröykkiöitä, joista on löydetty aseita, koruja, kultaa. Osa muinaisjäännöksistä on aikojen kuluessa tuhoutunut. – Asukkaita tuli sitä mukaa kun merenranta siirtyi, arvioi Heinonen.

Vähästäkyröstä on löydetty noin 2 000 vuotta vanhoja rautakauden alun röykkiöhautoja muun muassa Tervajoen Aittoomäeltä. Niitä on Heinosen mukaan 36 alueella Vähässäkyrössä.

– Ensimmäiset ihmiset tällä alueella olivat metsästäjiä, keräilijöitä, hylkeenpyytäjiä ja kalastajia. Mustasaaren Kaukaluodossa (Köklot) käytiin kalassa hyvin pitkään ja hylkeenpyynnissä, sanoi Heinonen.

Myöhäisrautakautta elettiin vuosina 800–1050. Viikinkiajasta on tehty esinelöytöjä kuten hopeaa, naisten raskaita pronssikoruja ja miekkoja. Vähänkyrön Housulanmäeltä löydettiin vuonna 1939 Suomessa ainutlaatuinen hopea-aarre. Aarteeseen kuului arabialaisia hopearahoja. Nuorin kolikko oli vuodelta 837. Aarre hajosi pian löytymisensä jälkeen, nykyään siitä tunnetaan vain 20 kolikkoa.

Vuoteen 1150 mennessä Suomen asukasluku oli kasvanut 20 000–40 000 henkeen.

– Kyrönmaalla asutusta oli jokirannassa. Talot oli rakennettu yksittäin tai pieniin ryhmiin. Vieressä oli peltotilkut, kauempana suot ja vetiset alueet. Talot olivat pystypaalujen päälle rakennettuja hallitaloja. Vähitellen alettiin rakentaa hirsirakennuksia, kertasi Heinonen.

– Kyrönmaalla, lähinnä Vähässäkyrössä, oli tuohon aikaan ehkä noin 40–50 taloa eli noin 300–400 asukasta, hän arvioi.

Asukkailla oli nautoja, lampaita, sikoja ja vuohia, ehkä hevosiakin. Suurilta rantaniityiltä kerättiin eläimille rehua talveksi. Viljeltiin ohraa, spelttivehnää, ruista, kauraa ja naurista. Aurana oli alkeellinen koukkuaura. Elettiin suomalaisten muinaisuskonnon aikaa. Uskottiin taikuuteen ja henkiolentoihin.

– Etelä-Pohjanmaalla kielessä on edelleen rautakautisia jälkiä. Kum me tähäm muuttima, täs ei ollu ulukorakennuksia, sanotaan Laihialla. Ja – Onko tua tenava nuan kasvanu vai onko tua hames jollakil lailla korttaapunu?, todetaan Vähässäkyrössä, sanoi Heinonen ja jatkoi, että muuttima- ja hames-sanat ovat rautakautista perua.

– Röykkiöhautoja tehtiin edelleen roomalaisajallakin. Kansainvaellusajalla sekä merovingiajalla vuosina 200–800 hautalöytöjen määrä kasvoi. Noin vuonna 500 kuoppahautaus alkoi yleistyä Suomessa röykkiö- ja kalmistohautauksen rinnalla. Vuoden 800 jälkeen hautalöydöissä alkavat näkyä kauppa- ja kulttuuriyhteydet viikinkiajan kulttuuripiireihin idässä ja lännessä, selvitti Heinonen.

– Vähäkyrö oli tuolloin Kyrönmaan keskus. Siellä oli eniten väkeä. Se näkyy hautojen määrässä.

Tuhoutuneesta muinaishaudasta Vähänkyrön Pääkköönmäeltä löydettiin vuonna 1873 hiekanoton yhteydessä harvinainen löytö, kun sieltä paljastui korkealaatuinen roomalainen viinikauha. Kauha on peräisin 100-luvulta.

– Seudulla liikkui Kyrönjokea pitkin kauppiaita, joiden tavaroiden kautta syntyi yhteys muihin alueisiin. Vähässäkyrössä asui mahdollisesti jo rautakauden lopussa pysyviä kauppiaita kuten Flander, Flaaming, Frusti ja Knööppi, kertoi Heinonen.

Hän arvioi, että todennäköisesti alueella vieraili kauppiaiden lisäksi viikinkejä.

Ristiretkiajalla alueellemme siirtyi asumaan ruotsinkielistä väestöä. Suomessa oli Heinosen mukaan muutamia heimoja, kuten varsinaissuomalaiset, karjalaiset, hämäläiset, pohjalaiset ja savolaiset. Heimoilla oli omat päällikkönsä.

Maa oli pääosin asumatonta erämaata. Väkeä oli edelleen vähän.

PIA KORPELA-MÄKI