A-
A+
Salibandy
BC Remix – NJ II 4-6 (3-2, 1-1, 0-3)
Jalas – FBC Remix 5-2 (1-2, 2-0, 2-0)
ISOKYRÖ FBC Remixin miesten joukkue hävisi Nurmossa pelatussa 3. divisioonan turnauksessa kaksi ottelua tammikuun puolivälissä. Remix johti molempia otteluita vielä puolivälin tietämillä, mutta hävisi lopulta molemmat kamppailut varsinaisella peliajalla.
Turnauspäivän ensimmäisessä pelissä Nurmon Jymyn kakkosjoukkuetta vastaan Remix lähti päätöserään 4-3-johdossa, kun kahdessa ensimmäisessä erässä isokyröläisistä olivat osuneet Lauri Siltala, Konsta Kujala, Roni Mäenpää ja Arttu Haukilehto.
Päätöserässä Jymy kuitenkin käänsi ottelun itselleen ja voitti maalein 6-4.
– Nurmoa vastaan peli oli hyvää ja loimme maalipaikkoja. Toinen erä oli meidän hallintaamme ja siinä olisi pitänyt pystyä ottamaan kahden maalin johto, Remix-luotsi Petri Haukilehto sanoo.
– Toki vastustajan maalivahti venyi huikeisiin torjuntoihin. Lopussa yritimme tasoitusta ilman maalivahtia, mutta emme onnistuneet, hän jatkaa.
Remix johti avauserän jälkeen Kujalan ja Niklas Vaaranmaan maaleilla myös Jalasta lukemin 2-1. Toisen erän loppupuolella Jalas kuitenkin otti kahdella nopealla maalilla johdon itselleen ja sinetöi päätöserässä voittolukemat 5-2.
– Jalas tuli kirjaimellisesti kovaa päälle. Tuomarien melko salliva linja ei antanut oikeutta taitopelaajille, emmekä saaneet omaa peliämme toimimaan. Jalas sai lopussa hengen päälle ja onnistui tekemään tarvittavat maalit, Remixin valmentajista Kimmo Vieri kertaa.
– On vaikea pysyä pallollisena, kun klapina käy ja vauhti viedään repimällä. Enemmän peli oli sählyä kuin salibandya. Jäähyjä olisi pitänyt tulla enemmänkin, mutta niitä tuomittiin vain yksi, Vieri harmittelee.
Nousupeliviiva karkasi kahden tappion myötä Remixiltä jo kuuden pisteen päähän.
Sarjapaikka on kuitenkin jo tässä vaiheessa lähes turvattu, sillä kymmenen pistettä keränneet isokyröläiset ovat 3. divisioonan keskikastissa. Putoajien paikalla olevat SC Alajärvi (2 pistettä) ja TU (0 pistettä) ovat kaukana takana.
Remix pelaa seuraavat ottelunsa 11. helmikuuta Kuortaneella, jossa oranssipaidat haastavat SBS Lapuan ja Kuortaneen Kunnon.
MIKA PUKKINEN
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria