A-
A+
VÄHÄKYRÖ/ISOKYRÖ Vaasan kaupunki palkitsi maaliskuussa vaasalaisia sekä vaasalaisseuroja edustavia vuoden 2022 aikana menestyneitä urheilijoita. Kaupungin tiedotteen mukaan palkittuja oli yhteensä 224.
Yleisurheilussa palkittiin Vähänkyrön Viestiä edustava isokyröläinen Ella Mäntylä, joka työnsi 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa SM-kultaa viime vuonna.
Suunnistuslajeissa palkittiin kaksi vähäkyröläistä urheilijaa. Pyöräsuunnistuksesta tunnustuksen sai naisten SM-hopeaa voittanut Vaasan Suunnistajien Eveliina Välimaa ja ampumasuunnistuksesta puolestaan naisten SM-hopeaa voittanut Vähänkyrön Viestin Nella Keskinen.
Myös Wasa Royalsissa amerikkalaista jalkapalloa pelaavat vähäkyröläiset Elmeri Kojonen ja Helmi Syri sekä isokyröläinen Joonas Karhu palkittiin tilaisuudessa. Syri voitti 20-vuotiaiden naisten SM-kultaa Kuopio Steelersin riveissä. Syri edusti tyttöjen SM-sarjassa kuopiolaisseuraa.
Kojonen ja Karhu voittivat puolestaan 20-vuotiaiden miesten SM-pronssia Royalsin riveissä. Pohjoismaiden mestaruutta Vantaalla juhlineessa 17-vuotiaiden poikien maajoukkueessa mukana ollut Kojonen palkittiin lisäksi stipendillä kansainvälisestä menestyksestä.
Kädenväännön SM-kisoissa menestystä niittänyt Vähänkyrön Kisan kolmikko Jouni Puumala, Mika Saari ja Pasi Verronen palkittiin.
Saari voitti SM-kultaa vasemmalla ja oikealla kädellä, Puumala SM-hopeaa oikealla kädellä ja Verronen SM-pronssia molemmilla käsillä.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria