A-
A+
Mika Pukkinen
YLISTARO Kärkimäen kuntoradalle kokoontui parikymmentä lasta Ylistaron Kilpa-Veljien järjestämään yleisurheilukouluun. Kaksi ensimmäistä kertaa oli vietetty Ylistaron urheilupuistossa, jossa päästiin kokeilemaan erilaisia lajeja aitajuoksusta seiväshypyn kevyempään malliin.
Tällä kertaa oltiin maasto-olosuhteissa Kärkimäessä, jossa kuntoradan korkeuserot toivat pientä lisämaustetta liikuntaan. Jo ennen varsinaisen urheilukoulun alkua monet innokkaat urheilulupaukset kiipeilivät lähtöalueen mäessä ja ottivat juoksuaskeleita.
Pienellä lämmittelyjuoksulla kävivät muun muassa Vertti ja Urho Niemi, joiden askel ylämäkeenkin vaikutti olleen kevyt.
– On ollut kivaa, veljekset tiivistivät tunnelmiaan.
YK-V:n yleisurheilukoulua järjestettiin toukokuun ajan ja viimeinen kokoontuminen oli Kärkimäessä. Yhteensä ilmoittautuneita ehti tulla 55, jonka jälkeen osallistujamäärää oli pakko rajoittaa, sillä ohjaajia ei olisi ollut riittävästi suuremmalle määrälle.
– Tuli ihan valtava osallistujamäärä ja jouduimme valitettavasti sanomaan, että enää ei mahdu mukaan, YK-V:n yleisurheilijaoston puheenjohtaja Matti Kangas harmittelee.
– Suosioon vaikutti varmasti sekin, että pyöritimme talvella urheilukoulua Kirmauksessa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Talvella mukana oli parikymmentä lasta ja se määrä yli tuplaantui nyt kesällä, hän jatkaa.
Yleisurheilukoulu toimi keväällä kerhona, jonka kautta erilaisiin yleisurheilun lajeihin pääsi tutustumaan. Kesällä yleisurheilemaan pääsee Ylistaro Cupin lasten kisoissa. Ylistaro Cup alkoi maanantaina maastojuoksulla, jonka lisäksi kesällä kilpaillaan kolmesti.
Osakilpailut järjestetään 5. kesäkuuta, 12. kesäkuuta ja heinäkuun puolivälissä Joutopäiväviikolla.
– Ajatuksena on, että kisoissa on paljon erilaisia lajeja ja osallistumisesta saa aina tarran. Ensimmäiset kisat urheilukentällä järjestetään yhteistyössä Lionsin kanssa. Siellä voi heittää muun muassa turbokeihästä, Kangas sanoo.
Kisoissa otetaan mukaan myös vanhempien lasten ja nuorten ikäryhmille sarjoja, jolla pyritään kannustamaan kilpailemaan myös varsinaisen nappulakisaiän jälkeen. Sarjoja pyritään saamaan 15-vuotiaisiin saakka.
Jos joku lapsi tai nuori innostuu tietystä lajista ja haluaa panostaa siihen, löytyy jaostosta apua. Myös Ylistaro Cupin kisoihin voi tulla Kankaan mukaan matalalla kynnyksellä ja tarvittaessa lajeihin opastetaan myös kisoissa.
– Yritetään saada jatkossa YK-V:n värejä maailmallekin. Yritetään saada joukkue mukaan esimerkiksi sisuviestiin ja urheilijoita maakunnan kentille, Kangas kertoo.
Kilpa-Veljillä on pitkät yleisurheiluperinteet, jotka katkesivat vuosikymmeneksi lähes kokonaan kuntaliitoksen jälkeen. Viime vuosina toimintaa on kuitenkin herätelty uudelleen eloon ja urheilupuistossa on nähty ilahduttavia määriä nuoria yleisurheilijoita.
Urheilukoulusta ja Ylistaro Cupista on määrä tehdä perinne.
– Yritetään luoda pitkän tähtäimen juttua, jotta mukaan saataisiin myöhemmin myös isompia lapsia ja nuoria ja sitä kautta toiminta kasvamaan, Kangas kertoo.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi