A-
A+
Tämä on meille taloudellisesti haastava tilanne, mutta tulemme sen kyllä kestämään
Pekka Luoma
Mika Pukkinen
YLISTARO Ylistaron Kylänpäässä pääkonttoria pitävä Luoman Puutuote Oy on seisauttanut tuotannon Ylistarossa, Vähässäkyrössä ja Parkanossa. Lomautukset koskevat noin 40 tuotannon työntekijää.
Ylistaron sekä Vähänkyrön tehtailla valmistetaan mökkejä ja Parkanossa toimii yrityksen saha. Lomautukset kestänevät ainakin kaksi kuukautta, mutta voivat pahimmassa tapauksessa jatkua vuoden loppuun saakka.
– Koko ajan katsotaan, kuinka paljon tilauksia tulee, mutta näillä näkymin ollaan poissa mökkituotannosta ainakin lokakuun loppuun saakka. Marraskuu on vielä hieman kysymysmerkki, Luoman Puutuotteen toimitusjohtaja Pekka Luoma kertoo.
– Sahaa pidetään todennäköisesti kiinni vielä joulukuu ja aloitetaan vasta tammikuussa, hän jatkaa.
Luoman mukaan tilauksia ei ole saatu tänä vuonna riittävästi. Varastot ovat kasvaneet suuriksi, joten hiljaisemman myynnin aikana mökkejä ei tehdä myöskään varastoon. Lomautusten ulkopuolelle jäi jonkin verran myynnin ja suunnittelun henkilökuntaa.
– Meillä on tosi isot varastot valmista tavaraa ja puolivalmisteita, joten pystymme myymään hyvin. Siksi meillä on tässä tietty porukka vielä töissä, ja joitain tilauksia aina välillä tippuu. Ovi- ja ikkunapuoli tulee esimerkiksi nyt kahdeksi viikoksi takaisin, koska on tullut sen verran kovia tilauksia, että ne tehdään, Luoma sanoo.
– Pystymme siis myymään, mutta yksi syy laitoksen pysäyttämiselle oli se, että lopputuotteilla ei tällä hetkellä ole riittävästi kovia tilauksia. Silloin kassa hupenee hyvin nopeasti, jos teemme tässä tilanteessa vain lisää varastoa, hän jatkaa.
Kevythirsimökkejä sekä muita hirsivalmisteisia pien- ja lisärakennuksia tuottava ylistarolaisyritys ei ole täysin välttynyt vallitsevalta haasteelliselta maailmantilanteelta. Luoma kuitenkin sanoo, että esimerkiksi oma saha on auttanut taloudellisesti vaikeina aikoina.
– Meidän ei ole tarvinnut tehdä sellaisia hinnankorotuksia, joita moni muu on joutunut tekemään. Olemme pystyneet hommaamaan raaka-aineet omasta takaa ja oman sahan kautta, joten hintakilpailukykymme on hyvä, Luoma kertoo.
Luoma sanoo, että ihmiset käyttävät tällä hetkellä käytettävissä olevia rahojaan enemmän esimerkiksi matkailuun ja kulttuuriin. Hänen mukaansa valonpilkahduksia on kuitenkin jo näkynyt.
Rakennusalan haasteet heijastuvat osittain siinä, että pienrakennusten pystyttämiseen on tarjolla aiempaa enemmän ammattilaisia, kun isommat työmaat seisovat.
– Moni on jättänyt investoinnin tekemättä, koska on jäänyt miettimään, miten pienrakennuksen saa pystyyn. Ammattitaitoisia kirvesmiehiä ei ole ollut välttämättä saatavilla, mutta nyt heitä alkaa olemaan. Tietyissä tuotteissa tämä on jo vähän näkynyt. On tullut sellaista palautettakin, että kun saa nyt ammattimiehen pystyttämään, niin uskaltaa ostaa, Luoma sanoo.
– Kyllä tämä silti on meille taloudellisesti haastava tilanne, mutta tulemme sen kyllä kestämään, hän vakuuttaa.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi