A-
A+
Suurempi joukko on niitä, jotka ihmettelevät talousveden huonoa laatua, mutta eivät ole antaneet tilanteesta palautetta kenellekään.
Keittiön hanasta tulee puhdasta, raikasta ja kirkasta vettä. Se maistuu hyvältä, eikä siinä ole mitään ylimääräisiä värejä ja hajuja – ainakaan epämiellyttäviä sellaisia.
Olemme tottuneet siihen, että vesijohtoverkostossamme virtaava talousvesi on erittäin hyvälaatuista – yksinkertaisesti maailman parasta.
Voimme kotimaassamme turvallisin mielin avata hanan ja täyttää lasin ja mukaan otettavan vesipullon hyvälaatuisella juomavedellä.
Vähässäkyrössä tilanne ei ole viime päivinä ja viikkoina ollut täysin hallinnassa. Talousvesi ei ole täyttänyt ainakaan esteettisiä laatuvaatimuksia hajun ja maun puolesta.
Sen ovat todenneet ainakin ne useat vesilaskunsa maksaneet vähäkyröläiset, jotka ovat antaneet suoraa palautetta Vähänkyrön alueen heikkolaatuisesta talousvedestä vastaavalle Vaasan Vedelle.
Arvatenkin huomattavasti suurempi joukko on niitä, jotka ihmettelevät talousveden huonoa laatua, mutta eivät ole antaneet tilanteesta palautetta kenellekään.
Vaasan Vesi on reagoinut tilanteeseen kiitettävästi.
Yhtiö kertoo tiedostaneensa asian ja pahoittelee tilannetta. Yhtiön verkostopäällikön mukaan ongelma johtuu alueen vähäisestä vedenkäytöstä ja yrityksen verkostoon toimittamasta lämpimästä vedestä.
Tilanteen helpottamiseksi yhtiö on tehnyt ylimääräisiä juoksutuksia ilmoitetuissa ongelmakohdissa. Lisäksi tonttivesijohtoja on käyty huuhtelemassa laadun parantamiseksi.
Vesilaitoksen suunnitelmissa on lisäksi rakentaa elokuun aikana ympäri paikkakuntaa lisää huuhtelupisteitä.
Luvassa on syksyn mittaan pintavesien jäähdyttyä lisää laajempia puhdistustoimenpiteitä. Niistä vesiyhtiö tiedottaa myöhemmin erikseen.
Hyvääkin tilanteesta löytyy. Vaikka Vähänkyrön talousveden esteettinen vaikutelma maun ja hajun puolesta onkin vähemmän houkutteleva, ei vedessä ole terveydelle vaarallisia elementtejä.
Sen varmistaa puolueeton taho säännöllisesti otettavilla vesinäytteillä.
Vesijohtoverkostojen puhdistamisessa on ongelmansa. Tilanne on samankaltainen useilla muillakin paikkakunnilla, ainakin maaseutukunnissa.
Verkostoja puhdistettaisiin, ja korjattaisiinkin, jos vain tiedettäisiin missä putket kulkevat.
Vanhemmat paikkakuntalaiset muistavat kertomuksia siitä, kuka on se yksi henkilö, joka tietää missä kunnan runkovesijohto kulkee. Tuo tieto oli joitakin vuosikymmeniä sitten itsestäänselvyys ja harvain hallussa, jota ei ollut tarvetta dokumentoida sen paremmin – esimerkiksi piirtää verkoston sijaintia kartalle.
Talousveden hyvä laatu on kunnia-asia kunnallisille vesilaitoksille. Se on ehdottomasti myös kuntalaisten peruspalvelujen kulmakivi.
Satunnaiset laatuongelmat ovat kiusallisia. Talousveden laatu ja saatavuus on viime aikoina noussut keskusteluihin laajemminkin.
Raakaveden hankinta ja käsittelyprosessit ovat kiinnostaneet sellaisiakin tahoja, joita ei voi toivottaa tervetulleeksi tämän kriittisen infrastruktuurin alkulähteille.
Veden laadusta ja toimintavarmuudesta on syytä kantaa huolta paitsi paikallisissa ongelmatilanteissa, myös laajemmin. *ae
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi