A-
A+
Tässä on yksi
ratkaisu niille,
joiden mielestä
alueella ei tapahdu
mitään nuoria kiinnostavaa.
Leader-toiminta täyttää tänä vuonna 30 vuotta, ja syyskuussa tulee kuluneeksi tasavuosia siitä, kun Maa- ja metsätalousministeriö valitsi ensimmäiset 22 Leader-ryhmää. Edellisenä vuonna Euroopan Unionin jäseneksi liittynyt Suomi sai EU-rahoitukseen tolkkua ja yhdenvertaisuutta maakuntien välille.
Omalla alueellamme toimivat Yhyres-yhdistys ja Liiveri ovat mukana juhlistamassa pyöreitä vuosia, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan juhlallisuuksista kuullaan lisää maaliskuussa.
Vaikka toiminta on vakiintunut vuosikymmenten aikana, Leader-rahan hakemiseen näyttää edelleen liittyvän jonkin verran mystiikkaa. EU-rahoituksen kiemurat ovat jääneet kummittelemaan takavuosien uutisoinnista, ja moni arastelee ideoidensa tuomista päivänvaloon.
Kehittämisyhdistysten viesti on, että rahoitusta kannattaa rohkeasti hakea.
Erityisesti kannustetaan hakemaan nuorisorahaa ja osallistumaan oman alueen Leader-toiminnan nuorisojaostoon. Nuorisojaostossa on edustusta kaikilta yhdistyksen jäsenalueilta. Jos haluaa varmistaa, että oman alueen nuorten ääni nousee esille päätöksenteossa, kannattaa mennä mukaan tai innostaa lähipiirin nuoria hakeutumaan jaostoon.
Harva nuori myöskään tulee ajatelleeksi, että nuoriso-Leaderin kautta on mahdollista saada ihan kylmää käteistä sellaiseen toimintaan, joka hyödyttää oman alueen nuoria. Tuen määrä voi olla jopa 900 euroa, ja kehittämisyhdistysten työntekijät auttavat mielellään sekä idean jalostamisessa että itse hakemisessa.
Tässä on yksi ratkaisu niille, joiden mielestä alueella ei tapahdu mitään nuoria kiinnostavaa: pankaa oma tapahtuma pystyyn tai hankkikaa yhteiskäyttöön vaikkapa pelejä tai harrastusvälineitä.
Nuoriso-Leader on tarkoitettu 13–25-vuotiaille ja se on hyvää jatkoa sadoille hankkeille, joita alueellamme on rahoitettu. Yhdistykset ovat olleet perinteisesti aktiivisia hakemaan EU:n maaseuturahoitusta, mutta sitä voisi käyttää laajemmin myös yritysideoiden kokeilemiseen.
Oman, pienimuotoisenkin yrityksen pyörittäminen vaikka vain yhden kesän tai muutaman viikon ajan voi olla mullistava kokemus nuorelle. Toisinaan näistä pienistä kokeiluista urkenee elämänmittainen ura. NS
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi