Arto lähtee talosta – Yli 40 vuoden työura Pohjankyrössä päättyy

Elina Koski

POHJANKYRÖ Arto tuli taloon. Näin Pohjankyrö otsikoi pienen uutisensa syyskuussa 1981.

Jutussa kerrotaan, että paikallislehden toimitusharjoittelijaksi on tullut Arto Erkkilä Vähästäkyröstä. Häntä luonnehditaan ”näppäräksi valokuvaajaksi”, joka liikkuu kamera kädessään myös vapaa-aikanaan.

Valokuvassa poseeraavan nuorenmiehen tunnistaa helposti hymystä ja silmistä. Mustiin hiuksiin eletyt vuodet ovat tuoneet harmaita sävyjä.

Uutisesta on vierähtänyt runsas 43 vuotta. Vappuaattona Arto lähtee talosta.

Pohjankyrön pitkäaikainen toimituspäällikkö siirtyy eläkkeelle kirjoitettuaan kaikkien uutisten ja haastattelujensa lisäksi noin 2 500 pääkirjoitusta ja saman verran kolumneja ja pakinoita Nastamuumiosta Mustapäähän.

Erkkilä pestattiin Pohjankyröön lehtikilpailun kuumina vuosina. Maakunta- ja paikallislehdet sekä ilmaisjakelulehdet kisasivat kiivaasti mainosasiakkaista, joita maaseudulla oli tuohon aikaan paljon enemmän kuin nykyään. Oli pankkeja, erikoisliikkeitä, kylä- ja maatalouskauppoja ja jokaisessa kylässä postikonttorikin.

Pohjankyrö oli päätetty muuttaa yksipäiväisestä kaksipäiväiseksi. Se oli vastaisku Laihialla ilmestyvälle Kyrönmaalle, joka yritti murentaa Pohjankyrön asemaa Vähässäkyrössä. Toimitusharjoittelija Erkkilä passitettiin juttureissuille Vähäänkyröön ja tietysti myös Laihialle.

– Maakuntalehtien uutiskynnys oli silloin niin matala, että edes paikallislehti ei kyennyt alittamaan sitä. Se oli maakuntalehtien kirjeenvaihtajien kulta-aikaa. Pohjankyrönkin alueella heitä oli useita.

Pohjankyrön päätoimittajana oli Terttu Harju, josta tuli toimitusharjoittelijan oppiäiti.

– Tertulta opin intohimon toimittajan työhön ja väkevää kuvajournalismia. Aloin ymmärtää, millainen voima on hyvällä lehtikuvalla.

Pohjankyrön omistajuus oli juuri siirtynyt A. E. Ujaiselta hänen pojalleen Jaakko Ujaiselle. Harjun lähdettyä maaliskuussa 1987 Ujainen otti päätoimittajan tehtävät ja Erkkilästä tuli toimituspäällikkö.

Erkkilä takoi juttujaan ”kauramoottorikirjoituskoneella”. Lyöntivirheet peitettiin korjauslakalla. Jutut ja valokuvat lähetettiin linja-auton kyydissä kirjapainoon Kurikkaan, ja painon ammattilaiset taittoivat lehden sivut käsityönä.

Lehdissä digitaalinen vallankumous alkoi 1990-luvun alussa. Keväällä 1992 Pohjankyrössä siirryttiin sähköiseen taittoon. Toimituspäällikön Kurikan-reissut päättyivät, ja lehden sivujen taitosta tuli hänen työtehtävänsä. Valmiit sivut lähetettiin kaapelia pitkin painettavaksi Seinäjoelle.

– Pohjankyrö oli tässä uudistuksessa maan ensimmäisiä lehtitaloja. Valokuvaus muuttui kokonaan digitaaliseksi kymmenisen vuotta myöhemmin, Pohjankyrön pimiössä filmejä kehittänyt ja paperikuvia tehnyt Erkkilä muistelee.

Pohjankyröä on Erkkilän mukaan tehty kunnianhimoisesti. Lehti on jäsennelty, ja siinä on vahvat uutis- ja mielipidesivut.

– Uutiset olemme aina hakeneet. Emme ole odotelleet toimituksessa, että jotain tapahtuisi.

Paikallislehden on hengitettävä ihmisten arkea, mutta sen ei pidä pyöriä tuulen mukana ja heittäytyä yhden asian liikkeisiin. Lehden ei liioin kuulu olla mielipiteiden ja keskustelun sensori. Sananvapaus on kirjoitettu Suomen lakiin.

– Ei saa olla mauton. Tarvitaan suolaa ja sokeria. Siitä kiitetään ja siitä puukotetaan.

– Mitä enemmän on tullut arvostelua, sitä paremmin olen mielestäni onnistunut toimittajana. En ole ollut miellyttämishaluinen tekstinikkari, vaan journalisti.

Erkkilä on kohdannut kirjoituksistaan närkästyneitä ihmisiä kaupan kassajonossa ja valmentanut heidän lapsiaan yleisurheilukentällä.

– Ei se helppoa ole ollut. On eri asia huutaa pääkaupungin studiosta susirajan taakse kuin kohdata ihmiset silmästä silmään.

Palo toimittajan työhön on säilynyt viimeiseen päivään asti.

– Ideoita ja juttuaiheita pyöri mielessä, mutta lopulta ymmärsin, että nyt pitää vain luopua. Sen jälkeen tunsin helpotusta. Ikävä tulee, mutta elämä jatkuu.

– Työporukka on ollut mahtava, ja siksi talossa on ollut hienoa tehdä töitä. Talon väessä on sisäistä yrittäjyyttä. Työhön ja lehteen on sitouduttu.

Kohtaamiset ihmisten kanssa ja kaikki uudet asiat ovat nekin ruokkineet innostusta. Erkkilä on kiitollinen kuuluessaan sukupolveen, joka on saanut tehdä koko työuransa monipuolisesti toimitustyötä.

– Pohjankyrössä kunnioitetaan journalismia. Kaiken on mahdollistanut mahdottoman hyvä työnantaja, joka on ollut kuin peruskallio. Jaskan (Jaakko Ujainen) kanssa olen kuunnellut valtuustoryhmän haukkuja ja käynyt poliisin kuulusteltavana. Päätoimittajana hän on joutunut vastustamaan myös taloudellista painostusta.

Ammattitaitoisesti tehty, tarkistettuihin tietoihin perustuva journalismi on paikallislehden ainut kantava tie tulevaisuuteen, Erkkilä uskoo.

– Journalismin luotettavuus ja objektiivisuus on yhä tärkeämpää. Journalismi ei ole nimetöntä huutelua eikä katteettomia klikkiotsikoita.

Erkkilä huomauttaa, että Pohjankyröllä on sosiaalisessa mediassa noin 3 700 seuraajaa. Paikallisuutisista keskustellaan myös siellä.

– On kuitenkin muistettava, että sosiaalisessa mediassa esitetään paljon mielipiteitä ja huhuja, ja siellä on erilaisia kuplia. Entä miten luotettavuuteen vaikuttaa se, että puskaradioiden ylläpitäjät ja moderoijat ovat usein paikallispoliitikoita?

Paikallislehden elinvoima perustuu journalismin lisäksi yhteisön näkemykseen lehden tarpeellisuudesta.

– Jos lukijat ja mainostajat haluavat, että heidän alueellaan ilmestyy paikallislehti, he tukevat lehteä. Toisaalta lehden pitää pysyä kiinnostavana, jotta sitä tilataan.

Kustantaja joutuu painimaan pitääkseen lehden taloudellisesti kannattavana. Johannes Ujainen otti kustannusvastuun kolme vuotta sitten.

– Sama vahva linjaa jatkuu.

– Pohjankyrö on ilmestynyt jo parikymmentä vuotta myös sähköisenä näköislehtenä, mutta lukijat sanovat, että paikallisuutisia on hienoa lukea paperilehdestä. Posti ja kirjapainot voivat hinnoittelullaan pullauttaa paperilehdet markkinoilta. Vaikka näin kävisi, uutistyö jatkuu.

Arto Erkkilän lähtökahvit tarjotaan Pohjankyrössä 22. toukokuuta kello 13–17. Kaikki ovat tervetulleita.