A-
A+
Pia Korpela-Mäki
VÄHÄKYRÖ Fiinit kakut-nimellä leipovien Petra Tolvasen ja hänen kaverinsa pop up-tempaukset ovat tehneet tunnetuiksi heidän leipurintaitojaan. He ovat myyneet valmistamiaan tuotteita muutamissa paikallisissa tapahtumissa Vähässäkyrössä ja Isossakyrössä.
Laskiaissunnuntaina Savilahden koulun tuntumassa järjestetyssä tempauksessa iso määrä laskiaispullia ja lämmintä kaakaota meni kaupaksi kolmessa tunnissa. – Myös laskiaispullien mansikkahillo ja mantelimassa olivat itse tehtyä, kertoo Tolvanen.
Seuraavan kerran he rysäyttävät vappuaattona 30. huhtikuuta. Silloin he pitävät Savilahti-talolla pop up-vappukakkulaa. Tarjolla on erilaisia kakkuja sekä muita makeita ja suolaisia leivonnaisia plus munkkeja ja simaa. – Sinne voi tulla herkuttelemaan tai hakea tuotteita kotiin. Musiikkiakin saattaa kuulua ohjelmaan, vinkkaa Tolvanen.
– Tosi hyvää palautetta olen saanut tuotteistani. Moni on kysynyt leipoisinko hänelle. Suunnitelmissani olisi kesällä saada jollain tavalla tehtyä kakkuja myyntiin. Tällä hetkellä leivon harrastuspohjalta. Haaveenani on, että saisin perustettua tänne leipomon, jonka tuotteita tulisi myyntiin lähialueen kauppoihinkin. Panostaisin kakkuihin sekä suolaisiin ja makeisiin leivonnaisiin. Leipomossa voisi olla kesällä jonkinlaista kahvilatoimintaa, hän lisää.
Ensimmäiset kakkunsa Jyväskylästä kotoisin oleva Tolvanen valmisti 14-vuotiaana kaverinsa synttäreille. Sen jälkeen alkoivat koulun opettajatkin tilata häneltä itselleen kakkuja. Lukion jälkeen Tolvanen valmistui ammattikoulusta ensin kokiksi ja sitten leipuri-kondiittoriksi. – Sen jälkeen olin töissä kahvilassa. Siinä yhteydessä suoritin oppisopimuksella kondiittorin ammattitutkinnon, hän kertoo.
Vähäkyröläisen puolisonsa Markus Paloniemen Tolvanen tapasi viisi vuotta sitten. – Rakastuin vähäkyröläiseen mieheen ja muutin hänen perässään tänne. Ennen äitiyslomaani olin Vaasassa leipomossa töissä, sanoo 10 kuukauden ikäisen Remi-pojan äiti.
– Äitiysloman aikana halusin leipoakin. Se on minulle niin mieluista tekemistä. Siitä lähti Fiinit kakut-idea. Tuotteiden koristelu ja uusien tuotteiden suunnittelu on kaikkein mukavinta.
– Remi on aika usein mukana, kun leivon. Annan hänelle jotain puuhattavaa, jotta hän viihtyy paremmin. Leipoessa saatan ottaa taikinasta osan ennen sokerin lisäämistä ja tehdä siitä muffinsseja Remille. Ne valmistuvat kätevästi samalla. Lähipiiri on auttanut lastenhoidossa, että saan leivottua, kiittää Tolvanen.
Tolvanen tykkää käsillä tekemisestä. – Kävin lapsena ja nuorena kymmenisen vuotta kuvataidekoulua. Askartelen mielelläni. Olen käynyt myös kansalaisopisto Alman posliininmaalaus- ja lasitaidekursseilla. Voisin opettaa jossain vaiheessa kakkujen valmistusta ja koristelua, hän kaavailee.
Kuvia Tolvasen valmistamista kakuista löytyy Instagramista nimimerkillä petrabakes.cakes
Pia Korpela-Mäki
VÄHÄKYRÖ Petra Tolvanen kertoo, että pääsiäinen on hänen lempijuhlapyhänsä. – Talven pimeyden jälkeen on edessä kevään valo ja raikkaus.
Hänen keväisessä pääsiäiskakussaan on vaalea kakkupohja, johon on käytetty paahdettua voita.
– Kakun täytteeksi valmistin ananaspassionhilloketta tuoreesta ananaksesta ja mehusta. Kostutin kakun sitruunalla ja kuorrutin sen kermavaahdolla, selvittää Tolvanen.
Sen jälkeen hän maalasi kakun reunoihin sutia käyttäen keltaisella elintarvikevärillä kuvioita. Hän lisäsi reunoihin koristeiksi myös pieniä sokerihelmiä.
Täytekakun päälle koristeiksi Tolvanen asetteli kaksi valkoista neilikankukkaa. – Tykkään käyttää kakun koristeina oikeita kukkia. Se on ollut alan trendinä jo aika pitkään. Kesällä kukkia löytyy kätevästi luonnostakin. Niiden leikkuupäät pitää teipata hyvin ennen kakkuun laittoa, hän vinkkaa.
Hän koristeli kakkua myös muutamalla koristehöyhenellä ja pajunkissan oksalla sekä pienillä karkkimunilla.
– En suunnittele koristelua kovin tarkasti etukäteen. Lähden tekemään ja koristelu muotoutuu sitä kautta, Tolvanen kertoo.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria