Johanna ylitti kävellen Pyreneitten vuoriston ja taivalsi 780 kilometriä Ranskasta Santiago de Compostelaan Espanjaan

Elina Koski

YLISTARO Unikot leiskuvat pientareilla, käki kukkuu ja vehnä on tähkällä jo toukokuussa. Ylistarolainen Johanna Piuhola vaeltaa rinkka selässään mesetalla, Pohjois-Espanjan harvaanasutulla ylängöllä. Taivaanrantaan avautuvasta, puuttomasta mesetasta tulee eteläpohjalaiselle kotoinen olo.

Piuhola on lähtenyt 9. toukokuuta viidennelle pyhiinvaellukselleen Burgosista, kaupungista, joka tunnetaan valtavasta goottilaisesta katedraalistaan. Vaelluksen päätepisteeseen, Santiago de Compostelaan, on muutamaa kilometriä vaille 500 kilometriä.

Camino Francesin eli Ranskalaisen reitin Piuhola aloitti jo syksyllä 2024. Silloin hän lähti yksin matkaan Saint-Jean-Pied-de-Port-nimisestä ranskalaiskylästä, ylitti Pyreneitten vuoriston ja patikoi 250 kilometriä Burgosiin.

Tällä kertaa vaelluskumppanina on Turussa opiskeleva tytär, Anni.

Kävelyn yksitoikkoinen rytmi on rauhoittanut hermoston ja vaimentanut ajatusten kohinan. Piuhola jättäytyy uutispimentoon, ulkomaailma katoaa ja mielessä on vain päivän matka. Pyhiinvaelluskuplassa ei tarvitse huolehtia kuin kolmesta asiasta: kävele, syö ja nuku.

– Alkumatkasta oli yllättävään viileää, alle 10 astetta. Kaipasin hanskoja, jotka olin jättänyt kotiin.

Seitsemän kiloa painavaan rinkkaansa Piuhola on pakannut teknisiä vaatteita, vaellusmekon, legginsit, kaksi kesämekkoa iltoja varten, ballerinat, suihkukengät ja makuupussilakanan. Jos jotain on unohtunut, sen voi ostaa Espanjasta.

Anni palaa Suomeen Leónista, ja Piuhola jatkaa vaellustaan yksin. Meseta on vaihtunut lumihuippuisiin vuoriin, jotka kohoavat 1 500 metriin ja ovat Ranskalaisen reitin korkeimpia. Ilma muuttuu helteiseksi.

– Vuorenrinteillä ja kanjoneissa oli pakahduttavan kuumaa ja tuuletonta. Vuoristosta tultuani ajoin amerikkalaisnaisten kanssa taksilla majapaikkaan.

– Vaelluksella pitää kuunnella kroppaansa. On osattava antaa periksi tai pidettävä huilipäivä, jos tuntuu siltä, ettei jaksa.

Pyhiinvaellusreitti on merkitty hyvin, joten vaeltaja ei voi eksyä. Ranskalaisella reitillä kuljetaan auto-, kylä- ja peltoteitä, metsäpolkuja ja kaupunkien katuja. Reitillä näkee katedraaleja, luostareita ja Antonio Gaudin suunnittelemia rakennuksia.

– Pienissäkin kylissä on kirkko, jonne voi mennä huilaamaan. Kivikirkoissa on myös viileää.

Reitillä on runsaasti majapaikkoja hotelleista hostelleihin. Pyhiinvaeltajia varten on edullisia majataloja, albergueita, joissa on erikokoisia makuusaleja. Osa niistä on tarkoitettu sekä naisille että miehille. Majoittujaa varten on varattu kertakäyttölakanat ja viltti.

Majataloon majoitutaan tavallisesti tulojärjestyksessä.

Piuhola kehuu majataloja erittäin siisteiksi, mutta makuusalissa uni voi olla katkonaista. Hyvien yöunien vuoksi hän yöpyy myös motelleissa, joissa saa rauhoittua omissa oloissaan eikä suihkuun tarvitse jonottaa.

– Makuusaleissa kuorsataan, joten siellä on hyvä olla korvatulpat. Alberguesta pitää poistua aamukahdeksaan mennessä, mutta varhaisimmat lähtevät jo aamuhämärissä, neljän tai viiden aikaan.

Pyhiinvaeltajat voivat tehdä alberguen keittiössä ruokaa ja pyöräyttää pyykkinsä pesukoneessa.

– Majatalonpitäjät saattavat valmistaa yhteisaterioita. Usein söimme paellaa. Tuhdit ateriat ovat tärkeitä, sillä kaikissa reitin kylissä ei ole kauppaa, kahvilaa tai ravintolaa. Joissakin majataloissa tarjotaan myös aamiainen.

– Kirkoissa pidettiin iltaisin pyhiinvaeltajien messuja. Toisinaan menimme porukalla ravintolaan syömään. Nuoret viettivät myös yöelämää,, mutta aikuiset vaeltajat vetäytyivät nukkumaan hyvissä ajoin.

Vaelluspäivää varten Piuhola varaa banaania, pähkinöitä ja suklaata. Reitillä on vesihanoja, joista pullonsa voi täyttää juomakelpoisella vedellä.

Piuholan päivämatkat ovat pituudeltaan 10–32 kilometriä. Hän viettää reitillä päivittäin eväs- ja lepotaukoineen 6–8 tuntia. Kävellessään hän kuuntelee äänikirjoja ja musiikkia Mozartista suomirockiin. Kotiväki ja ystävät seuraavat vaellusta Johannan seikkailut -sivustolta, ja päivittäin hän soittaa Ylistaroon.

– Minulla oli keväällä epätavallisen monta flunssaa, joten camino vähän epäilytti. Parin viikkoa vaellettuani huomasin kuntoni kohenneen.

– Nautin magnesiumia, joten vältyin lihaskrampeilta. Jalat kestivät muutenkin, sillä vasta loppumatkasta tarvitsin muutaman rakkolaastarin.

Piuholan vaelluskupla rikkoutuu Sarrian jälkeen. Sadan kilometrin osuus Sarriasta Santiago de Compostelaan on Ranskalaisen reitin ruuhkaisin ja konkarille koko reitin helpoin etappi.

– Toukokuussa siellä oli poikkeuksellisen paljon ihmisiä, kuten koululaisryhmiä. Tunnelma muuttui, kahviloihin piti jonottaa ja välillä soi poppikone.

Noin 20 kilometrin päässä Santiago de Compostelasta Piuhola majoittuu albergueen, jossa on suomalaisten tekemä sauna ja siellä suomalaisvalmisteinen kiuas.

– Majatalonpitäjä kielsi heittämästä vettä kiukaalle. Vastukset huusivat punaisina. Saunaan piti mennä uimapuvussa.

– Hikoilin ja nautin, vaikka en löylyjä saanutkaan. Otin välillä kylmän suihkun ja palasin saunaan hikoilemaan. Seuraavana yönä sain reissuni parhaimmat unet.

Pyhiinvaellus päättyy 30. toukokuuta. Piuhola rekisteröityy Santiago de Compostelassa pyhiinvaeltajien toimistossa ja saa todistuksen kävelemästään Ranskalaisesta reitistä, noin 780 kilometrin taipaleesta. Samana päivänä kaupunkiin saapuu yli 3 000 vaeltajaa.

Hän varaa kahdeksi yöksi mukavan hotellihuoneen ja ruokailee ravintolassa vaellusystäviensä kanssa.

– Mieli oli kiitollinen. Olin onnistunut sekä fyysisesti että henkisesti vieraassa kulttuurissa ja maassa. Olin päässyt perille, ja haaveeni oli toteutunut.

Pelon selätys avaa uusia ovia

Johanna Piuholan ensimmäinen yksinvaellus Pallakselta Hettaan antoi itsevarmuutta ja pakotti kohtaamaan omat pelot. Se oli voimaannuttavaa, ja vaeltamisesta tuli hänen rakas harrastuksensa.

– Pelon voitettuaan voi avata uusia ovia. Elämme vain kerran, eikä pelko saisi estää meitä toteuttamasta haaveitamme.

Piuholan unelmana oli pitkään lähteä pyhiinvaellukselle Etelä-Eurooppaan. Hän empi, mutta tutustui Espanjan pyhiinvaellusreitteihin lukemalla kirjallisuutta.

Ensimmäiselle pyhiinvaellukselleen, caminolle, hän lähti ystävänsä kanssa syksyllä 2023. Se oli surumatka, sillä Piuholan äiti oli kuollut samana vuonna.

– Äiti oli viimeiset vuotensa pyörätuolissa. Se vaikutti lähtöpäätökseeni, sillä elämämme voi muuttua nopeasti ihan toisenlaiseksi kuin olemme suunnitelleet.

Seuraavat pyhiinvaellusmatkansa Piuhola teki vuoden 2024 keväällä ja saman vuoden syksyllä sekä keväällä 2025. Viides kerta oli tämän vuoden toukokuussa. Yksin hän on pyhiinvaeltanut kaksi kertaa.

– Vaelluksillani olen huomannut, että ihminen tarvitsee hyvin vähän ollakseen onnellinen ja tyytyväinen. Repullinen tavaroita, hymy ja kannustavat sanat riittävät. Caminolla opin myös, miten hienoa on, että minun on turvallista tulla reissuiltani kotiin.

Camino on pelkistettyä elämää, johon kuuluu jakamista, mietiskelyä, rukoilua ja yhteisöllisyyttä. Pyhiinvaeltajat ovat tasa-arvoisia, sillä vaelluksen riemut ja vastoinkäymiset ovat yhteisiä.

Vaeltajan yhteiskunnallinen asema tai varakkuus ovat toisarvoisia.

– Caminoa voi verrata kristityn vaellukseen. Matkalla voi olla ponnisteluja, hellettä ja sadetta, ja kaikilla on sama päämäärä.