A-
A+
Kolkin silta Vähänkyrön Merikaarrossa avattiin liikenteelle torstaina iltapäivällä 29. elokuuta.
POHJANKYRÖN ARKISTO/PIA KORPELA-MÄKI
Pia Korpela-Mäki
VÄHÄKYRÖ Kolkin silta Vähänkyrön Merikaarrossa avattiin liikenteelle torstaina iltapäivällä 29. elokuuta. Sen korjaustyöt valmistuivat etuajassa. Niihin kului kolme päivää. Töihin oli varattu neljä päivää. – Korjaustyöt saatiin menemään ilman ongelmia, kertoo siltahankkeiden projektipäällikkö Sami Palo Ely-keskuksesta.
Sillan korjauksesta vastasivat Ely-keskus ja MPV-Infrarakenne. Palo sanoo, että sillan korjaustöiden yhteydessä vaihdettiin rikkoontuneita teräsosia, tuulisiteitä ja sillan yläpuolisia poikkipalkkeja. Lisäksi siltaa paikkamaalattiin tarpeen mukaan.
Kyrönjoen ylittävää Kolkin siltaa korjattiin huhtikuun lopussa tapahtuneen tieliikenneonnettomuuden vuoksi. Ristikkosillan yläpuoliset teräsrakenteet vaurioituivat tuolloin, kun korkea ajoneuvo törmäsi niihin.
Silta on ollut kesäkuun alusta alkaen rajoitetusti käytössä. Se oli kesällä ja syksyllä 2022 suljettuna puolisen vuotta sen peruskorjaustöiden takia.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria