A-
A+
Viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 9. lokakuuta kello 2.19. räjäytettiin pankkiautomaatti Tervajoen Loukontiellä Vähässäkyrössä. Poliisi teki viime keskiviikkoaamuna teknistä tutkintaa rikospaikalla Köpingintorilla.
PIA KORPELA-MÄKI
Pia Korpela-Mäki
VÄHÄKYRÖ Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 9. lokakuuta kello 2.19. räjäytettiin pankkiautomaatti Tervajoen Loukontiellä Vähässäkyrössä. Otto-pankkiautomaatti sijaitsi Köpingintorilla upotettuna liikerakennuksen seinään. Sen seinänaapureita ovat toisella puolella parturi-kampaamo Nanos ja toisella puolella Vähänkyrön apteekin Tervajoen sivuapteekki.
Poliisi on tehnyt teknistä tutkintaa tekopaikalla. Tutkinnanjohtaja Mikko Uusimäki Pohjanmaan poliisilaitokselta kertoo, että tutkinta jatkuu. – Intressi on suuri selvittää tämä, hän toteaa. Tapausta tutkitaan hänen mukaansa törkeänä varkautena, räjähderikoksena ja vaaran aiheuttamisena.
Poliisin paikkatutkinta oli menossa viime viikon keskiviikkoaamuna. Rikospaikalla oli silloin runsaasti poliisin ajoneuvoja. Räjäytetty pankkiautomaatti viereisine yrityksineen oli tuolloin eristetty sulkunauhalla.
Osa parturi-kampaamo ulko-oven lasista oli rikottu. Uusimäki kertoo, että näyttää siltä, että siitä oli menty sisään.
– Pankkiautomaatti sai räjäytyksessä pahoja vaurioita ja kiinteistön rakenteet vaurioita paineaallosta, hän jatkaa.
Uusimäki sanoo, että vielä ei ole selvillä saivatko varkaat pankkiautomaatista saalista. Poliisi tekee teknistä tutkintaa saadakseen selville mitä räjähdettä automaatin räjäyttämiseen on käytetty.
Poliisi on tarkastanut alueen kameravalvontatallenteita. – Ne eivät ole vielä johtaneet mihinkään, hän sanoo.
Uusimäen mukaan tämäntyyppinen rikos on hyvin harvinainen, varsinkin kun se on tehty räjäyttämällä. – Yleensä automaatti yritetään repiä irti seinästä, hän toteaa. Pohjanmaan poliisin alueella ei ole tehty muuta vastaavankaltaista rikosta tänä vuonna.
– Yleisövihjeitä on tullut ja niitä on tarkastettu, sanoo Uusimäki.
Poliisi pyytää edelleen ilmoittamaan havaintoja ja vihjeitä tapauksesta Tervajoen Loukontiellä ja sen läheisyydessä liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista. Tiedot voi toimittaa sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai soittamalla vihjepuhelimeen numeroon 0295 415 501.
Uutinen muokattu ja päivitetty 11.10. klo 11.26. poliisin antamilla tiedoilla.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria