A-
A+
Vähän oli välissä jäistä, mutta ladut olivat aivan hyvät.
Viola Rinnekari
Lämpimistä keleistä huolimatta ladut olivat hyvässä kunnossa kisapäivänä.
Mika Pukkinen
ISOKYRÖ Kyrön Voiman hiihtäjät järjestivät perinteiset Pohjankyrön hiihdot 18. tammikuuta Isossakyrössä Ylipään laduilla. Kisoja edeltävä viikko oli erittäin lämmin ja osittain myös sateinen, mutta tykkilumella aiemmin tehdyt pohjat kestivät hyvin hankalammat sääolosuhteet.
Pisin käytössä ollut latu oli kaksikilometrinen.
– Saimme kisoihin lopulta aivan huippuolosuhteet, ja niistä tuli positiivista palautetta. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna oli tuollainen jäinen rouhikko, jollainen on tyypillisesti keväällä, kilpailunjohtajana toiminut Juha Sippola luonnehti.
Latu ajettiin kisoja edeltävänä iltana ja kisapäivän aamuna. Luistosta ei meno ei jäänyt kiinni tammikuisena lauantaiaamuna.
– Vähän oli välissä jäistä, mutta ladut olivat aivan hyvät, 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa viidenneksi hiihtänyt Kyrön Voiman Viola Rinnekari sanoi.
– Ei ihan hirveän hyvin mennyt. Sukset eivät oikein pitäneet, mutta nämä olivatkin kauden ensimmäiset kisat. Uusia kisoja tulee vielä talven aikana, hän summasi hiihtoaan.
Perinteisellä hiihdetyt kilpailut keräsivät Ylipäähän noin sata hiihtäjää eri sarjoihin. Miesten ja naisten yleisissä sarjoissa osallistujia oli yhteensä seitsemän, mutta viime vuosina Pohjankyrön hiihdoissa onkin nähty pääosin nuoria hiihtäjiä.
Naisten yleisessä kuuden kilometrin kisamatkan taittoi nopeimmin Vörå IF:N Jennifer Antell, joka kellotti ajan 17.12,3. Miesten kymmenellä kilometrillä nopein oli IF Minkenin Petteri Mattila, joka taittoi matkan ajassa 24.28,5.
Nuorempien hiihtäjien sarjoissa osallistujia riitti. Ensiaskeleitaan kisaladuilla olivat ottamassa muun muassa Ylistaron Kilpa-Veljien Topi Salomäki ja Vähänkyrön Viestin Jori Tyynelä. Salomäki oli kisaviivalla ensimmäistä kertaa ja Tyynelläkin aiemmat lähdöt mahtuivat yhden käden sormiin.
Kumpikin kilpaili 8-vuotiaiden poikien sarjassa.
– Hyvin meni, 6-vuotiaana ikäistään vanhempien sarjassa kilpaillut Tyynelä summasi suoritusta.
Tyynelä linjasi, että viivalla ei tällä kertaa jännittänyt. Hiihtokilometrejäkin oli tälle talvelle ehtinyt kertymään.
– Tosi paljon on hiihdetty, Tyynelä kertoi ja näytti sormillaan hiihtokerroiksi toista kymmentä.
Ylipäässä kisasivat myös Jorin veljet Nico ja Roni Tyynelä, jotka edustavat niin ikään Viestiä. Roni voitti 14-vuotiaiden poikien sarjan ja Nico puolestaan 12-vuotiaiden poikien sarjan.
Kaksitoistavuotiaissa pojissa saatiin pieni seuran sisäinen otatus, sillä Viestiä edustava Aaro Hurin sivakoi kolmanneksi. Hän jäi Nico Tyynelälle 11 sekuntia. Väliin kiilasi IF Brahen Noa Thylin, joka oli vain 0,8 sekuntia Hurinia nopeampi.
Kilpailujohtaja Sippola oli tyytyväinen, että kisoihin saatiin mukaan isokyröläisiä ja paikallisia nuoria hiihtäjiä. KyVon hiihtokoulu oli ehditty järjestää kerran ennen Pohjankyrön hiihtoja ja siihen osallistui noin 40 hiihtäjän alkua.
Sippola toivoo, että Ylipään laduilla nähdään sivakoimassa lapsia myös hiihtokoulun ja kisojen ulkopuolella.
– Pitää kannustaa vanhempia lähtemään lasten kanssa laduille, sillä Ylipäässä pystyy hiihtämään pitkälle kevääseen asti, vaikka kelit vähän lämpimämpiä olisivatkin. Vaikkei hiihtäisikään, niin voi tulla vaikka pulkkamäkeen. Nyt oli kisat, mutta hiihdon ei tarvitse olla suorittamista, vaan se voi rentoa menoa ja yhteistä aikaa vanhemmille ja lapsille, kilpailunjohtaja muistutti.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria