A-
A+
Veikko Ulvisen sotataipaleen reittiä voi seurata kartalta, jonka hän on saanut lahjaksi omilta aseveljiltään.
PIA KORPELA-MÄKI
ISOKYRÖ 92-vuotias sotaveteraani Veikko Ulvinen viettää Suomen itsenäisyyspäivää rauhallisesti kotona. – Kuudes joulukuuta on sellainen päivä, että saadaan itsenäisyyspäivää pitää, hän sanoo.
Ulvinen asuu yksikseen rivitaloasunnossaan Isonkyrön keskustassa. Helena-vaimon kuolemasta on nyt neljä vuotta. Heidän lapsistaan Jukka asuu Isossakyrössä ja Jyri Oulussa.
Ulviselle toimitetaan ateriat arkisin kotiin. Jukka hoitaa muut kauppa-asiat.
Ulvinen on harrastanut nuorempana runsaasti liikuntaa. Hän on tykännyt käydä esimerkiksi uimassa uimahalli Pärskeessä. – Nyt jalat ei enää jaksa, kertoo Ulvinen. Hänellä on pihalle lähtöä varten kävelysauvat ulko-ovella. Hän on lukenut aiemmin paljon. Nyt lukeminen on jäänyt vähemmälle.
Suomessa vietetään huomenna torstaina 101. itsenäisyyspäivää. Itsenäisyyden säilyttämiseksi tarvittiin aikoinaan myös vuonna 1926 syntyneen Ulvisen panosta. Hänen ikäisensä pojat olivat nuorimpia, joita kutsuttiin jatkosodassa palvelukseen. – Se oli sellainen reissu, että jäi mieleen, miettii Ulvinen.
Ulvisen yhdeksän kuukauden mittainen sotakomennus alkoi helmikuussa 1944. Hän oli silloin 17-vuotias. Hän täytti myöhemmin samana keväänä 18 vuotta. – Yhtään ei tiennyt mihin meitä viedään ja kuinka tässä käy, ajattelin silloin, pohtii Ulvinen.
Hän palveli alokkaana ilmavoimissa. Hän oli ollut aiemmin viisi kuukautta töissä Tampereen lentokentällä.
– Orismalan asemalta lähdettiin junalla. Alokasaikaa kesti Jyväskylässä kaksi kuukautta, Ulvinen muistelee.
Miehen taival jatkui Joensuun kautta mekaanikkokurssille lähelle Uttia. Sieltä siirryttiin junalla Petroskoihin. – Matka kesti kaksi päivää, kun välillä pysähdyttiin, hän toteaa.
Petroskoista miehiä kyydittiin kuorma-autolla Syvärin ohi Aunuksen läheiselle Nurmoilan lentokentälle. Siellä Ulvinen työskenteli lentokonemekaanikon tehtävissä lähellä rintamaa. Neuvostoliiton viholliskoneet olivat taivaalla tuttu näky.
Jonkin verran myöhemmin Ulvisen sotakomennus jatkui kuorma-autokyydillä töihin seuraavaan paikkaan, Sortavalan läheiselle lentokentälle.
Lopulta sota päättyi. Ulvinen pääsi takaisin kotiin Isoonkyröön lokakuun alussa 1944. – Taisteltu on. Sen verran minulla oli onnea, ettei tarvinnut varsinaisiin hyökkäyksiin osallistua, sanoo Ulvinen.
Yhteydenpito ja tapaamiset oman mekaanikkokurssin muiden sotaveteraanien kanssa jatkuivat vuosikymmenien ajan.
Kotiuttamisen jälkeen Ulvinen suoritti Kauhavalla yhdeksän kuukauden pituisen mekaanikkokurssin. – Siihen aikaan ruuat ja kaikki oli kortilla, hän kertoo.
Ulvinen lähti opiskelemaan Helsinkiin yhteiskunnalliseen korkeakouluun. Hän suoritti kolme vuotta kestäneen sosionomin tutkinnon. Valmistumisensa jälkeen hän aloitti heti työt Isonkyrön kunnankirjurina kesäkuun alussa 1949. Isonkyrön kunnanjohtajaksi hänet valittiin 1950-luvun puolivälissä. Pesti kesti vuoteen 1989, jolloin hän jäi eläkkeelle. Ulvinen nimitettiin kunnallisneuvokseksi 1988.
– Se oli kovaa aikaa, kun tehtäviä oli niin hirveän paljon, muistelee Ulvinen työrupeamaansa Isonkyrön kunnan palveluksessa.
– Isonkyrön asukasluku pienenee. Sitä vähän ihmettelen, hän jatkaa.
PIA KORPELA-MÄKI
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria
A-
A+
Veikko Ulvisen sotataipaleen reittiä voi seurata kartalta, jonka hän on saanut lahjaksi omilta aseveljiltään.
PIA KORPELA-MÄKI
ISOKYRÖ 92-vuotias sotaveteraani Veikko Ulvinen viettää Suomen itsenäisyyspäivää rauhallisesti kotona. – Kuudes joulukuuta on sellainen päivä, että saadaan itsenäisyyspäivää pitää, hän sanoo.
Ulvinen asuu yksikseen rivitaloasunnossaan Isonkyrön keskustassa. Helena-vaimon kuolemasta on nyt neljä vuotta. Heidän lapsistaan Jukka asuu Isossakyrössä ja Jyri Oulussa.
Ulviselle toimitetaan ateriat arkisin kotiin. Jukka hoitaa muut kauppa-asiat.
Ulvinen on harrastanut nuorempana runsaasti liikuntaa. Hän on tykännyt käydä esimerkiksi uimassa uimahalli Pärskeessä. – Nyt jalat ei enää jaksa, kertoo Ulvinen. Hänellä on pihalle lähtöä varten kävelysauvat ulko-ovella. Hän on lukenut aiemmin paljon. Nyt lukeminen on jäänyt vähemmälle.
Suomessa vietetään huomenna torstaina 101. itsenäisyyspäivää. Itsenäisyyden säilyttämiseksi tarvittiin aikoinaan myös vuonna 1926 syntyneen Ulvisen panosta. Hänen ikäisensä pojat olivat nuorimpia, joita kutsuttiin jatkosodassa palvelukseen. – Se oli sellainen reissu, että jäi mieleen, miettii Ulvinen.
Ulvisen yhdeksän kuukauden mittainen sotakomennus alkoi helmikuussa 1944. Hän oli silloin 17-vuotias. Hän täytti myöhemmin samana keväänä 18 vuotta. – Yhtään ei tiennyt mihin meitä viedään ja kuinka tässä käy, ajattelin silloin, pohtii Ulvinen.
Hän palveli alokkaana ilmavoimissa. Hän oli ollut aiemmin viisi kuukautta töissä Tampereen lentokentällä.
– Orismalan asemalta lähdettiin junalla. Alokasaikaa kesti Jyväskylässä kaksi kuukautta, Ulvinen muistelee.
Miehen taival jatkui Joensuun kautta mekaanikkokurssille lähelle Uttia. Sieltä siirryttiin junalla Petroskoihin. – Matka kesti kaksi päivää, kun välillä pysähdyttiin, hän toteaa.
Petroskoista miehiä kyydittiin kuorma-autolla Syvärin ohi Aunuksen läheiselle Nurmoilan lentokentälle. Siellä Ulvinen työskenteli lentokonemekaanikon tehtävissä lähellä rintamaa. Neuvostoliiton viholliskoneet olivat taivaalla tuttu näky.
Jonkin verran myöhemmin Ulvisen sotakomennus jatkui kuorma-autokyydillä töihin seuraavaan paikkaan, Sortavalan läheiselle lentokentälle.
Lopulta sota päättyi. Ulvinen pääsi takaisin kotiin Isoonkyröön lokakuun alussa 1944. – Taisteltu on. Sen verran minulla oli onnea, ettei tarvinnut varsinaisiin hyökkäyksiin osallistua, sanoo Ulvinen.
Yhteydenpito ja tapaamiset oman mekaanikkokurssin muiden sotaveteraanien kanssa jatkuivat vuosikymmenien ajan.
Kotiuttamisen jälkeen Ulvinen suoritti Kauhavalla yhdeksän kuukauden pituisen mekaanikkokurssin. – Siihen aikaan ruuat ja kaikki oli kortilla, hän kertoo.
Ulvinen lähti opiskelemaan Helsinkiin yhteiskunnalliseen korkeakouluun. Hän suoritti kolme vuotta kestäneen sosionomin tutkinnon. Valmistumisensa jälkeen hän aloitti heti työt Isonkyrön kunnankirjurina kesäkuun alussa 1949. Isonkyrön kunnanjohtajaksi hänet valittiin 1950-luvun puolivälissä. Pesti kesti vuoteen 1989, jolloin hän jäi eläkkeelle. Ulvinen nimitettiin kunnallisneuvokseksi 1988.
– Se oli kovaa aikaa, kun tehtäviä oli niin hirveän paljon, muistelee Ulvinen työrupeamaansa Isonkyrön kunnan palveluksessa.
– Isonkyrön asukasluku pienenee. Sitä vähän ihmettelen, hän jatkaa.
PIA KORPELA-MÄKI
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
A-
A+
Veikko Ulvisen sotataipaleen reittiä voi seurata kartalta, jonka hän on saanut lahjaksi omilta aseveljiltään.
PIA KORPELA-MÄKI
ISOKYRÖ 92-vuotias sotaveteraani Veikko Ulvinen viettää Suomen itsenäisyyspäivää rauhallisesti kotona. – Kuudes joulukuuta on sellainen päivä, että saadaan itsenäisyyspäivää pitää, hän sanoo.
Ulvinen asuu yksikseen rivitaloasunnossaan Isonkyrön keskustassa. Helena-vaimon kuolemasta on nyt neljä vuotta. Heidän lapsistaan Jukka asuu Isossakyrössä ja Jyri Oulussa.
Ulviselle toimitetaan ateriat arkisin kotiin. Jukka hoitaa muut kauppa-asiat.
Ulvinen on harrastanut nuorempana runsaasti liikuntaa. Hän on tykännyt käydä esimerkiksi uimassa uimahalli Pärskeessä. – Nyt jalat ei enää jaksa, kertoo Ulvinen. Hänellä on pihalle lähtöä varten kävelysauvat ulko-ovella. Hän on lukenut aiemmin paljon. Nyt lukeminen on jäänyt vähemmälle.
Suomessa vietetään huomenna torstaina 101. itsenäisyyspäivää. Itsenäisyyden säilyttämiseksi tarvittiin aikoinaan myös vuonna 1926 syntyneen Ulvisen panosta. Hänen ikäisensä pojat olivat nuorimpia, joita kutsuttiin jatkosodassa palvelukseen. – Se oli sellainen reissu, että jäi mieleen, miettii Ulvinen.
Ulvisen yhdeksän kuukauden mittainen sotakomennus alkoi helmikuussa 1944. Hän oli silloin 17-vuotias. Hän täytti myöhemmin samana keväänä 18 vuotta. – Yhtään ei tiennyt mihin meitä viedään ja kuinka tässä käy, ajattelin silloin, pohtii Ulvinen.
Hän palveli alokkaana ilmavoimissa. Hän oli ollut aiemmin viisi kuukautta töissä Tampereen lentokentällä.
– Orismalan asemalta lähdettiin junalla. Alokasaikaa kesti Jyväskylässä kaksi kuukautta, Ulvinen muistelee.
Miehen taival jatkui Joensuun kautta mekaanikkokurssille lähelle Uttia. Sieltä siirryttiin junalla Petroskoihin. – Matka kesti kaksi päivää, kun välillä pysähdyttiin, hän toteaa.
Petroskoista miehiä kyydittiin kuorma-autolla Syvärin ohi Aunuksen läheiselle Nurmoilan lentokentälle. Siellä Ulvinen työskenteli lentokonemekaanikon tehtävissä lähellä rintamaa. Neuvostoliiton viholliskoneet olivat taivaalla tuttu näky.
Jonkin verran myöhemmin Ulvisen sotakomennus jatkui kuorma-autokyydillä töihin seuraavaan paikkaan, Sortavalan läheiselle lentokentälle.
Lopulta sota päättyi. Ulvinen pääsi takaisin kotiin Isoonkyröön lokakuun alussa 1944. – Taisteltu on. Sen verran minulla oli onnea, ettei tarvinnut varsinaisiin hyökkäyksiin osallistua, sanoo Ulvinen.
Yhteydenpito ja tapaamiset oman mekaanikkokurssin muiden sotaveteraanien kanssa jatkuivat vuosikymmenien ajan.
Kotiuttamisen jälkeen Ulvinen suoritti Kauhavalla yhdeksän kuukauden pituisen mekaanikkokurssin. – Siihen aikaan ruuat ja kaikki oli kortilla, hän kertoo.
Ulvinen lähti opiskelemaan Helsinkiin yhteiskunnalliseen korkeakouluun. Hän suoritti kolme vuotta kestäneen sosionomin tutkinnon. Valmistumisensa jälkeen hän aloitti heti työt Isonkyrön kunnankirjurina kesäkuun alussa 1949. Isonkyrön kunnanjohtajaksi hänet valittiin 1950-luvun puolivälissä. Pesti kesti vuoteen 1989, jolloin hän jäi eläkkeelle. Ulvinen nimitettiin kunnallisneuvokseksi 1988.
– Se oli kovaa aikaa, kun tehtäviä oli niin hirveän paljon, muistelee Ulvinen työrupeamaansa Isonkyrön kunnan palveluksessa.
– Isonkyrön asukasluku pienenee. Sitä vähän ihmettelen, hän jatkaa.
PIA KORPELA-MÄKI
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria