A-
A+
Ylistaron S-marketin yhteydessä olevan Kaffilan toiminta loppuu, ja tilalle tulee Ylistaron apteekin tilat.
Eepee
YLISTARO Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa rakennuttaa Ylistaron S-marketin kassa-alueen viereen liiketilan Ylistaron apteekille. Uudistus alkaa keväällä, ja valmista on Eepeen tiedotteen mukaan lokakuun loppuun mennessä 2026.
Uudet tilat antavat apteekille mahdollisuuden laajentaa aiempien toimintojen lisäksi muun muassa terveyspalvelutoimintaa sekä muita lisäpalveluita tarvittaessa.
Kiinteistöön hankitaan uudet kylmälaitteet ja -kalusteet, jotka ovat nykyisiä huomattavasti energiatehokkaampia.
S-marketin rakennuksessa olevan Kaffilan toiminta sellaisenaan päättyy. Lisäksi tehtävissä muutoksissa paistopiste siirtyy S-marketin konseptin mukaisesti myymälään leipäosaston yhteyteen.
Uudistuksen yhteydessä myymälään tulee kahviautomaatti sekä asiakaspenkit. Veikkauksen tuotteet myydään jatkossa S-marketin kassoilta.
Myymälän valikoima käydään läpi. Tavoitteena on, että se vastaa asiakaskierroltaan ja valikoimaltaan paremmin paikallisten asiakkaiden ja ohikulkijoiden tarpeisiin.
Samalla Ylistaron sähköautojen ABC-latauspisteet uudistetaan. Yksikköön tulee nopeaan lataukseen soveltuvia 50 kilowatin latureita.
Rakennusurakasta vastaa Jaskari Rakennus. Sähkötyöt tekee A-P Manninen, IV-työt Härmän Härmän Ilmastointi ja Pelti, putkiurakasta Nevera ja automaatiotyöt Automation T & N.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi