Ylistarolaisvaltuutetut Juha Palo, Juha Kitinoja, Ari Kekarainen ja Jouni Aila pettyivät siihen, että niin moni äänioikeutettu nukkui kuntavaaleissa.. Koko Seinäjoen äänestysvilkkaus oli 52,9 prosenttia.
Elina Koski
Kirjailija Kari Hokkanen ja kustantamon Esko Aho eivät osanneet aavistaa, että Isossakyrössä kirjan julkaisutilaisuuteen osallistuu Orisbergissä aikoinaan työskennellyt Hilkka Lehtonen.
Nadia Sandhu
Orisbergin kartanossa palvellut Hilkka Lehtonen yllätti historioitsija Kari Hokkasen tämän kirjan julkaisutilaisuudessa Isossakyrössä.
Kyrönjoki-maratonille lähti 133 juoksijaa.
Mika Pukkinen
Eija Keski-Säntti piti hyvää vauhtia puolimaratonilla ja alitti 1.30 ensimmäisenä naisena 12 vuoteen.
Ylistarolainen Joona Kajaala (#12) juoksi tuulettamaan Suomen fanikatsomon eteen, kun hän upotti sinipaitojen kolmannen maalin MM-finaalissa.
Andi Suter/IFF
YLISTARO Ylistarolainen Joona Kajaala voitti Suomen alle 19-vuotiaiden salibandymaajoukkueen mukana maailmanmestaruuden Sveitsissä huhti-toukokuun taitteessa pelatuissa MM-kisoissa.
SEINÄJOKI Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelujen kesäkuvataiteilijaksi on valittu taiteilija Emmi Kairenius. Rovaniemellä asuva Kairenius valmistui viime vuonna taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta. Hänellä on meneillään taiteen tohtorin opinnot.
YLISTARO/SEINÄJOKI Seinäjoen kaupungin lautakunnat käsittelevät rakenteellisen sopeutus- ja tasapainottamisohjelman esityksiä touko-kesäkuun aikana. Ensi vuoden talousarvioon suunnitellaan vähintään 5 miljoonan euron sopeutuksia. Tavoitteena on säästää vähintään 15 miljoonaa euroa vuoteen 2028 mennessä.
Piia Isoaho lukee mielellään espanjalaista, italialaista ja ranskalaista käännöskirjallisuutta ja jonkin verran dekkareita. ”Toivon asiakkailta palautetta ja viestejä siitä, millaista ohjelmaa kirjaston pitäisi järjestää. Kaikkia toiveita emme voi toteuttaa, mutta teemme parhaamme.”
Elina Koski
YLISTARO Piia Isoahon pohjalainen sydän on ollut viime vuosina levoton. Se on muistutellut Seinäjoelta kotoisin olevaa kirjastoammattilaista, että tämän pitäisi palata pääkaupunkiseudulta kotikonnulle. Paluu mahdollistui Seinäjoen kaupunginkirjaston valittua Isoahon vastaavaksi kirjastonhoitajaksi Ylistaron monipalvelukirjastoon.
Vähäkyröläinen Terhi Ontto-Panula aloittaa ensimmäisen kautensa Vaasan kaupunginvaltuutettuna kesällä.
Mika Pukkinen
Uutena Vaasan kaupunginvaltuustoon valitun Terhi-Ontto Panulan (kok.) mukaan Vähääkyröä on hyödynnetty kaupungin markkinoinnissa heikosti.
Helena Tuuri-Tammela tavoittelee paikkaa aluehallituksessa, koska kokee, että siellä asioihin voi todella vaikuttaa.
Nadia Sandhu
– Tuli tunne, että en voi tehdä sitä Isollekyrölle, että en lähtisi. Niin monella oli luottamus siihen, että olen aluevaltuustossa hoitamassa heidän asioitaan.
Poliisi pyytää vihjeitä ja havaintoja kuvan Mercedes-Benz 320 katumaasturin.
Poliisi
VÄHÄKYRÖ Poliisi kaipaa vihjeitä ja havaintoja sunnuntaina 27. huhtikuuta kello 01.10 tapahtuneesta vakavasta rikoksesta.
Isonkyrön nuorisovaltuuston puheenjohtaja Eero Kurunsaari sanoo, että perheet päättävät lopulta, miten kotiintuloaikasuositukset näkyvät arjessa.
Mika Pukkinen
ISOKYRÖ Isonkyrön kunnan hyvinvointilautakunta päätti kokouksessaan maaliskuussa asettaa Isonkyrön kunnan suositukset kotiintuloajoista alaikäisille nuorille. Hyvinvointilautakunta pyysi päätökseensä lausunnon myös Isonkyrön nuorisovaltuustolta, joka päätyi tukemaan suosituksia.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide