Leena raivasi vanhan muistomerkin esiin – Nälkäkivi muistuttaa karuista vuosista

Nadia Sandhu

ISOKYRÖ Tuumasta toimeen, ajatteli Leena Turppa ja tarttui lapioon.

Lehmäjoen kyläyhdistys oli saanut toiveen, että Lehmäjoen ja Untamalan välisen tien varrella oleva Nälkäkivi puhdistettaisiin ja näin saataisiin näkyviin. Lehmäjoella lähes koko ikänsä asunut Leena Turppa havahtui, että toden teolla, muistomerkki on ollut piilossa pitkään.

– Muistan, että kun lapsena kuljin tästä, kivi oli hyvin näkyvissä. Se on ollut varmaankin 1980-luvulla.

Toiminnan naisena Turppa otti mukaansa lapion lisäksi sahan, oksasakset, viikatteen ja katuharjan. Kiven päällä oli parinkymmenen senttimetrin paksuinen kerros multaa, muurahaisia ja muuta maa-ainesta. Tien ja kiven väliin oli kasvanut kosolti heinää ja pusikkoa. Kiven päällä oli paksulti sammalta, mutta sieltä se vähitellen paljastui.

Nälkäkivi.

”Kruunun varoilla tehty tie Aleksander II hallites, ja oli nälkä ja kuolo maas. W1868. M.R.”

Teksti vetää nykyihmisen hiljaiseksi. Tätä tietä on tehty raa’alla voimalla ja nälkä vatsaa kurnien. Ajat ovat olleet kovat.

– Kyllä muistomerkkien pitää näkyä, Leena Turppa sanoo.

Hän ei haluaisi nostaa itseään liiaksi esille ja huomauttaa, että Timo Laakso oli puhdistamassa kiven pintaa hänen apunaan.

Myös Laakso on asunut Lehmäjoella käytännössä koko ikänsä, opiskeluaikoja lukuunottamatta. Nälkäkiven piiloutuminen pusikkoon oli jäänyt häneltäkin huomaamatta, vaikka hän kulkee Untamalantietä jatkuvasti.

– Kun olin pikkupoika, näkyi tekstikin. Sen jälkeen se on jäänyt piiloon, Laakso pohtii.

Kivessä oleva teksti on sen verran matalalla, että se on jäänyt osittain tien pinnan alapuolelle. Tietä on nostettu ja parannettu monen monta kertaa sen jälkeen, kun Nälkäkivestä on tehty muistomerkki.

Myös ojaa on kaivettu, ja erään kerran kaivinkoneurakoitsija osui kiveen, jolloin siitä lohkesi pala. Timo Laakso kertoo, että joku kylän miehistä oli ehtinyt paikalle varoittamaan, että kiveä ei saa vahingoittaa. Pala oli otettu talteen, ja nyt se on Nälkäkiven päällä.

Muistomerkin alkuperäinen ulkoasu on muuttunut myös siten, että kaiverretut kirjaimet ovat nykyisin siniset, kun alun perin Matti Renko maalasi ne mustalla.

– Eero Kuivila, joka on asunut tuossa vieressä, maalasi ne sinisellä maalilla. Se on pysynyt hyvin, Leena Turppa toteaa.

Nyt kun kivi on saatu esiin, ja aurinko on porottanut siihen suoraan, myös kirjaimet näyttävät haaleammilta kuin aiemmin. Turppa ja Laakso miettivät, johtuuko se vain aurinkoisen päivän harhasta, vai pitäisikö kirjaimet maalata uudelleen.

– Ehkä tuosta kiven edestä voisi myös kaivaa vielä hieman, jotta siihen ei muodostu vesikuoppaa, Laakso pohtii.

Nälkävuodet koettelivat Isoakyröä

Vuonna 1868 Lehmäjoella syntyi kahdeksan lasta, mutta kuolleita kylässä oli 63.

Vaikka pahimmat koko Suomea ravistelleet nälkävuodet koettiin 1690-luvulla, oli vielä 1860-luvulla huonoja satovuosia, joiden takia kansa näki nälkää.

Lehmäjoen nuorisoseuran vuonna 2016 julkaiseman historiikin Lehmäjokea myötävirtaan mukaan vuosi 1867 oli erityisen paha. Katovuosien taustalla olivat oikuttelevat säät ja lyhyet kasvukaudet, eikä pahimpana vuonna saatu riittävästi viljaa edes ulkomailta.

Samaan aikaan lavantauti ja muut kulkutaudit, kuten tuberkuloosi, hermokuume ja kurkkumätä mellastivat Etelä-Pohjanmaalla, ja kuolleisuus verotti Isonkyrön asukaslukua vielä pitkään. Kun vuonna 1865 asukkaita oli 6305, oli heitä vuonna 1870 enää 5452. Vasta 1880-luvun alussa väkiluku oli suurempi kuin ennen pahimpia katovuosia.

Lehmäjoella syntyneiden ja kuolleiden määrä oli monena vuonna lähes sama. Synkin vuosi oli 1868, jolloin kylään syntyi kahdeksan lasta, mutta samana vuonna kuolleita oli 63.

Nälkäisiä isokyröläisiä yritettiin auttaa monin tavoin. Lehmäjoen ja Untamalan välisen tien rakentaminen oli yksi tapa tarjota kansalle työtä, josta voisi saada palkaksi viljaa. Viljaa anottiin kuvernööriltä yhteensä 600 tynnyriä, ja osa siitä käytettiin juuri Untamalantien rakentamiseen.

Koska viljaa oli silti niukasti, jauhojen jatkeena käytettiin muun muassa jäkälää, olkia ja pettua eli männyn jälsi- ja nilakerrosta. Myös sammalta ja suolaheinää syötiin, ja ihmisiä kehotettiin viljelemään erilaisia juurikasveja.

Huhtikuussa 1869 kuntakokouksessa päätettiin, että Lehmäjoen ja Untamalan välinen tie rakennetaan valtion varoilla, minkä jälkeen paikalliset asukkaat ja muut tien käyttäjät pitävät tietä kunnossa. Untamalan ja Lehmäjoen kylien lisäksi myös Palon, Laurolan ja Ulvilan kyläläiset saivat tienpidon vastuulleen.

Nälkäkivenä tunnettu muistomerkki syntyi, kun Eero Kuivilan kohdassa olevaan laakeaan kiveen kaiverrettiin muistosanat. Kaiverruksen teki tiettävästi tietyömaata johtanut Matti Renko, ja alkuperäinen teksti oli väriltään musta.

Kotiseutuyhdistys kunnosti muistomerkin vuonna 1963 eli yli 60 vuotta sitten.