A-
A+
Salit ja sisäliikuntatilat ovat kiinni. Mutta luonto on auki.
Kriisi on sulkenut liikunta- ja kuntosalitkin, hallit ja kentät.
Liikkuminen on kuitenkin meille jokaiselle tärkeää kehon ja mielen pitämiseksi kunnossa.
Ja koska korona, monet asutuskeskusten ulkoliikuntapaikat ovat jo ylikuormittuneet niin pahoin, että niitä on jouduttu kokonaan sulkemaan. Väkeä on ollut niin paljon, ettei turvaetäisyyksistä ole voinut mitenkään huolehtia. Ei ole myöskään kunnioitettu yksityistä maanomistusta, eikä jokamiehenoikeuksia.
Meillä on täällä tilaa. Ei tarvitse kuin missä tahansa avata oman asuntonsa ulko-ovi, niin tilaa riittää. Luonto on lähellä, ja onneksi se kutsuu meitä. Kevään eteneminen vielä korostaa imua ulkoilmaan ja ulkoilemaan.
Ulkona liikkuvia on meillä täälläkin huomattavasti normaalia enemmän. Keskustoissa kevyen väylillä ja maastoissa kuntoradoilla on kävelijöitä ja nyt myös pyöräilijöitä seuraksi asti.
Maalla asumisen hyviä puolia ovat puhdas luonto, avaruus ja kohtuullisen hyvät mahdollisuudet myös ulkona liikkumiselle.
Etiketistä on myös nyt syytä pitää kiinni. Toisten huomioon ottaminen on tärkeää. Jos jäät tuttavan kanssa keskustelemaan, niin annat muille mahdollisuuden ohituksiin. Väistämme molemmat, että turvaetäisyydet pysyvät. Taskussa on lenkkiä varten aina muutama puhdas nenäliina.
Tämä tilanne on oivallinen hetki kartoittaa paikallisten kuntoratojen sekä kuntien ylläpitämien ja paikkakuntien muitten ulkoliikuntapaikkojen sekä reitistöjen taso.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi