A-
A+
,,
Ihmiset ovat helposti lähestyttäviä.
LOTTA NORRGÅRD
VÄHÄKYRÖ Vähänkyrön Kisan majalla Merikaarrossa on torstaiaamupäivisin mukavaa touhua ja vilskettä. Siellä järjestetään silloin MLL:n Vähänkyrön yhdistyksen perhekahvilatoimintaa.
Tällä kertaa paikalla on seitsemän vanhempaa lapsineen, muutamalla heistä on mukana myös hoitolapsia. Isossa salissa on tilaa kokoontua ja temmeltää. Lapset leikkivät ja aikuiset vaihtavat kuulumisia.
– Ohjelmassa voi olla esimerkiksi askartelua tai lasten temppurata. Ulkonakin aiomme olla jossain vaiheessa, kertoo perhekahvilan vetäjä Lotta Norrgård.
Muskarihetki kuuluu perhekahvilan ohjelmaan kerran kuussa, samoin satuhetket, joista vastaa Vähänkyrön kirjaston väki.
– Lounasta tarjoamme joka kerta pientä korvausta vastaan. Tänään syömme hernekeittoa ja jälkkärinä on pannukakkua, selvittää Norrgård.
MLL:n Vähänkyrön yhdistys on järjestänyt vapaaehtoisvoimin perhekahvilatoimintaa yhtäjaksoisesti yli kymmenen vuoden ajan. – Vetäjä on aina välillä vaihtunut. Toiminta on ollut tekijöidensä näköistä. Uudet osallistujat ympäri Vähääkyröä ovat tervetulleita mukaan niin perhekahvilaan kuin muuhunkin toimintaamme. Meillä on oma Merikaarron perhekahvilaryhmä facebookissa, sanoo Norrgård.
Hän iloitsee siitä, että alueen perheet ovat juuri lahjoittaneet perhekahvilaan ison kasan leluja. Viime kesänä yhdistys järjesti Siltarannassa Merikaarrossa kesäperhekahvilatoimintaa. Yhteistyökumppanina oli Vähänkyrön seurakunta.
Lotta Norrgårdin perheessä on 1-, 7- ja 9-vuotiaat lapset. – Merikaarto on ihanan rauhallinen paikka asua perheellemme. Ihmiset ovat helposti lähestyttäviä. Täällä on aika paljon harrastusmahdollisuuksia lapsille. Koulu ja päiväkoti ovat lähellä. Kun saatais ne monitoimitilat ja kirjastolle tila takaisin, hän toivoo.
Mikko Ranta oli mukana perhekahvilassa Misha- ja Miikkali-poikiensa kanssa. – Täällä on tosi kivaa toimintaa. Käymme täällä melkein joka kerta, hän kehuu.
Ranta on viihtynyt perheineen hyvin Merikaarron kauniissa maisemissa. – Täällä saa olla maaseudun rauhassa. Teemme puolisoni kanssa töitä kotona. Lasten harrastusten takia käymme Vaasassa, hän lisää.
MLL:n Vähänkyrön yhdistyksen puheenjohtaja Jessi Hämäläinen kertoo, että yhdistyksen porukka on miettinyt kirppiksen ja joulumyyjäisten järjestämistä. – Järjestämme lisäksi tänäkin vuonna Joulupuu-keräyksen. Keräysaika on 22.11.-10.12. Lahjoja voi jättää Vähänkyrön kirjastoon tai seurakuntatalolle, hän vinkkaa.
Keräyksessä kerätään joululahjoja eriarvoisessa asemassa oleville lapsille ja nuorille. Hämäläinen suunnittelee, että Siltarannassa pidetään joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna vielä erillinen Joulupuu-keräystapahtuma.
MLL:n Vähänkyrön yhdistys on mukana järjestämässä nuorteniltoja Siltarannassa Merikaarrossa. Yhteistyökumppaneina sillä on seurakunta ja Vaasan kaupungin osalta etsivä nuorisotyö ja Vähänkyrön aluepalvelut. Perjantai-iltaisin pidettävät nuortenillat on tarkoitettu 7-9-luokkalaisille nuorille.
PIA KORPELA-MÄKI
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi