A-
A+
Hangasnevalla Isossakyrössä on suosittu ulkoilureitti. Nevan ylitetään pitkospuita pitkin.
Arto Erkkilä
ISOKYRÖ Isonkyrön kunnalle on jätetty kuntalaisaloite Hangasnevan kosteikkoalueen suojelun edistämiseksi.
Ismo Nuuja, Katri Nuuja ja Kalle Nuuja esittävät aloitteessaan, että Isonkyrön kunnan tulisi omalta osaltaan torjua luontokatoa, ympäristön monimuotoisuuden vähenemistä ja ilmastonmuutosta edistämällä kosteikkoluonnonsuojelua omien rajojensa sisällä.
”Ensimmäisenä toimenpiteenä voisi olla Hangasnevan suojelun edistäminen selvittämällä alueen maanomistajien haluja vapaaehtoiseen suojeluun tai osallistumista valtion tukemiin suojeluohjelmiin ely-keskuksen asiantuntemuksella (esim. Helmi-ohjelma, verottomat korvaukset). Hanke tulisi saada alulle mahdollisimman nopeasti.”
Aloitteen tekijät tietävät, että Hangasnevan omistuksia on muun muassa Neovalla (entinen Vapo), joka on hankkinut keskeistä aluetta ainakin 98 hehtaarin verran.
”Yhtiön tarkoituksena on tietenkin ollut kautta aikojen ostaa itselleen kaikki mahdolliset turvetuotantoon vähänkin kelvolliset alueet. GTK:n (Geologian tutkimuskeskus, Turvetutkimusraportti 297, Tapio Toivonen: Isossakyrössä tutkitut suot ja niiden turvevarat osa 2) mukaan Hangasneva on huono turvetuotantoon mm. ohuen turvekerroksen vuoksi, minkä vuoksi lieneekin toistaiseksi säästynyt tuholta. Myös jo ojitettujen alueiden ennallistaminen olisi keino suoympäristön hitaaseen palauttamiseen”, Nuujat viittaavat.
Kunnan tulisi käyttää aktiivisesti hallinnollisia keinoja tuon alueen hankkimiseksi omistukseensa (ostamalla, lunastamalla, lahjoituksena tms.). Se olisi tärkeä toimi innostaa yksityiset maanomistajat mukaan suojeluhankkeeseen. Apua, asiantuntemusta ja ohjeita saa varmasti ely-keskuksesta, samoin kuin Kyrönmaan vapaaehtoisilta luonnonsuojelun yhteisöiltä, aloitteen jättäneet esittävät
”Isonkyrön kunnan strategioissa ei juurikaan mainita luontoa eikä ympäristöä, mikä näinä aikoina on mielestämme merkittävä puute. Onhan luonnolla edelleenkin suuri merkitys mm. asukkaiden vapaa-ajan vietossa, virkistystoimissa (patikkareitit) mm. marjastuksessa. Kosteikot ovat myös merkittäviä tutkimus- ja opetuskohteita.”
Isonkyrön pellot on pitkälti raivattu suopohjista menneiden vuosisatojen aikana, aloitteessa todetaan.
”Suopohjien raivausta peltoviljelyyn on kannustanut jo kirkkoherra Isak Brenner 1600-luvulla kydötysmenetelmineen. Nyt olisi mitä sopivin hetki lopetella 361 vuotta jatkunut paikallisen suoluonnon hävittäminen ja siirtyä kosteikkojen elvyttämiseen luonnon-ympäristön parhaaksi Isonkyrön kunnan ohjaamana. Tätä samaa menettelytapaa voidaan myös soveltaa muilla kunnan alueella olevilla kosteikkomailla. Hankkeen käynnistämiseksi tulisi pikimmiten kutsua koolle maanomistajien ja ympäristöviranomaisten keskustelu-tilaisuus, jossa voitaisiin päivittää menettelytavat ja tarvittavat korvausmenettelyt sekä lieventää yleisiä ennakkoluuloja luonnon- ja ympäristösuojelua kohtaan.”
”Toisaalta Isonkyrön kunnan tulisi laatia mitä pikimmin erillinen luonto- ja ympäristöstrategia tavoitteiden ja toiminnan pohjaksi”, Nuujat esittävät aloitteessaan.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi