A-
A+
Isonkyrön kirkkovaltuuston puheenjohtaja Sirkku Rinnekari otti viime viikon keskiviikon valtuuston kokouksessa voimakkaasti kantaa seurakuntaa viime aikoina puhuttaneeseen ja jakaneeseen kiinteistöongelmaan.
Hätä on se, että seurakunnan on myytävä isoja kiinteistöjä taloutensa tasapainottamiseksi.
Valtuuston puheenjohtaja viittasi puheessaan Pohjankyrön uutiseen, jossa tuotiin esille työntekijöitten näkemys siitä, kummastako kiinteistöstä luovutaan – pappilasta vai seurakuntatalosta.
Mustaa valkoisella kirkkoneuvoston esityslistalla on talousjohtajan esittelyteksti asiasta. Esityksessä vertailtiin isojen kiinteistöjen tilaa ja tehtiin myös esitys: luovutaan seurakuntatalosta.
Kirkkoneuvosto oli täysin toista mieltä. Neuvosto torppasi esityksen yksimielisesti äänestyksessä. Päätökselle ei ollut kirjattuna, äänestyksestä huolimatta, mitään perusteluita. Niitä kysyin heti kirkkoneuvoston varapuheenjohtajalta Heikki Ojalalta.
Rinnekarin neljän liuskan mittainen ulostulo kirkkovaltuuston kokouksessa puheenjohtajana on poikkeuksellinen.
Tällaista ei juuri näillä leveysasteilla tapahdu. Puheenjohtajan voimakkaaseen mielipiteen ilmaisemiseen julkisesti ei ole totuttu.
Oliko se soveliasta, junttasiko puheenjohtaja tilanteessa, jossa muut eivät voi ottaa asiaan kantaa?
Siihen voivat vaaleissa äänestävät seurakuntalaiset ottaa kantaa neljän vuoden välein. Syksyllä on taas sen aika.
Nyt tätä soveliaisuutta saavat keskenään jahkua vain kirkkovaltuuston kokouksessa paikalla olleet, valtuustokollegat. Yleensä yleisölehterillä ei ole tungosta.
Onhan runsaalla äänimäärällä kirkkovaltuuston johtoon nousseella henkilöllä mielipiteitä. Yleensä on totuttu, että harmaat eminenssit jyräävät taustalla. Rinnekarin puhe oli ainakin erityisen julkinen. Ja hän vastasi, kun ei oltu siihen mennessä julkisesti kysytty.
Edelleen ilmassa on sama ongelma. Seurakuntatalon säilyttämiseksi ei niitä perusteluja ole virallisesti mustana valkoisella tarjolla päättäjille, saati seurakuntalaisille.
Ja voiko kirkkovaltuusto ylipäätään tehdä päätöstä ilman minkäänlaisia suunnitelmia siitä, mitä rakennuksille on toisen myynnin jälkeen tehtävä?
Kustannusvaikutuksia vain arvaillaan tässä vaiheessa. Käsiä ollaan sitomassa ilman tietoa siitä, mitä päätös tulee maksamaan.
Onkohan tämä marssijärjestys nyt oikein soveliasta?
Yhteisöviestintä on vaikea laji. Siinä seurakunta on nyt epäonnistunut pahasti. Käytännössä tilanne muuttui yhdellä äänestyksellä seurakuntatalon myynnistä pappilan myymiseksi ilman perusteita.
Taustalla on viitteenä vain, että seurakuntatalon remontti tulee maksamaan vähintään puoli miljoonaa.
Siihen sitten lienee varaa, kun pappilasta luovutaan?
Ja tämä kaikki meteli jo tässä vaiheessa, ennen kuin ensimmäistäkään ostotarjousta on nähty. Ennen kuin museoviraston luupin alla oleva pappilan markki muuttuu autopurkamoksi, mallastarjoilupaikaksi tai kirpputoriksi.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria
A-
A+
Isonkyrön kirkkovaltuuston puheenjohtaja Sirkku Rinnekari otti viime viikon keskiviikon valtuuston kokouksessa voimakkaasti kantaa seurakuntaa viime aikoina puhuttaneeseen ja jakaneeseen kiinteistöongelmaan.
Hätä on se, että seurakunnan on myytävä isoja kiinteistöjä taloutensa tasapainottamiseksi.
Valtuuston puheenjohtaja viittasi puheessaan Pohjankyrön uutiseen, jossa tuotiin esille työntekijöitten näkemys siitä, kummastako kiinteistöstä luovutaan – pappilasta vai seurakuntatalosta.
Mustaa valkoisella kirkkoneuvoston esityslistalla on talousjohtajan esittelyteksti asiasta. Esityksessä vertailtiin isojen kiinteistöjen tilaa ja tehtiin myös esitys: luovutaan seurakuntatalosta.
Kirkkoneuvosto oli täysin toista mieltä. Neuvosto torppasi esityksen yksimielisesti äänestyksessä. Päätökselle ei ollut kirjattuna, äänestyksestä huolimatta, mitään perusteluita. Niitä kysyin heti kirkkoneuvoston varapuheenjohtajalta Heikki Ojalalta.
Rinnekarin neljän liuskan mittainen ulostulo kirkkovaltuuston kokouksessa puheenjohtajana on poikkeuksellinen.
Tällaista ei juuri näillä leveysasteilla tapahdu. Puheenjohtajan voimakkaaseen mielipiteen ilmaisemiseen julkisesti ei ole totuttu.
Oliko se soveliasta, junttasiko puheenjohtaja tilanteessa, jossa muut eivät voi ottaa asiaan kantaa?
Siihen voivat vaaleissa äänestävät seurakuntalaiset ottaa kantaa neljän vuoden välein. Syksyllä on taas sen aika.
Nyt tätä soveliaisuutta saavat keskenään jahkua vain kirkkovaltuuston kokouksessa paikalla olleet, valtuustokollegat. Yleensä yleisölehterillä ei ole tungosta.
Onhan runsaalla äänimäärällä kirkkovaltuuston johtoon nousseella henkilöllä mielipiteitä. Yleensä on totuttu, että harmaat eminenssit jyräävät taustalla. Rinnekarin puhe oli ainakin erityisen julkinen. Ja hän vastasi, kun ei oltu siihen mennessä julkisesti kysytty.
Edelleen ilmassa on sama ongelma. Seurakuntatalon säilyttämiseksi ei niitä perusteluja ole virallisesti mustana valkoisella tarjolla päättäjille, saati seurakuntalaisille.
Ja voiko kirkkovaltuusto ylipäätään tehdä päätöstä ilman minkäänlaisia suunnitelmia siitä, mitä rakennuksille on toisen myynnin jälkeen tehtävä?
Kustannusvaikutuksia vain arvaillaan tässä vaiheessa. Käsiä ollaan sitomassa ilman tietoa siitä, mitä päätös tulee maksamaan.
Onkohan tämä marssijärjestys nyt oikein soveliasta?
Yhteisöviestintä on vaikea laji. Siinä seurakunta on nyt epäonnistunut pahasti. Käytännössä tilanne muuttui yhdellä äänestyksellä seurakuntatalon myynnistä pappilan myymiseksi ilman perusteita.
Taustalla on viitteenä vain, että seurakuntatalon remontti tulee maksamaan vähintään puoli miljoonaa.
Siihen sitten lienee varaa, kun pappilasta luovutaan?
Ja tämä kaikki meteli jo tässä vaiheessa, ennen kuin ensimmäistäkään ostotarjousta on nähty. Ennen kuin museoviraston luupin alla oleva pappilan markki muuttuu autopurkamoksi, mallastarjoilupaikaksi tai kirpputoriksi.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
A-
A+
Isonkyrön kirkkovaltuuston puheenjohtaja Sirkku Rinnekari otti viime viikon keskiviikon valtuuston kokouksessa voimakkaasti kantaa seurakuntaa viime aikoina puhuttaneeseen ja jakaneeseen kiinteistöongelmaan.
Hätä on se, että seurakunnan on myytävä isoja kiinteistöjä taloutensa tasapainottamiseksi.
Valtuuston puheenjohtaja viittasi puheessaan Pohjankyrön uutiseen, jossa tuotiin esille työntekijöitten näkemys siitä, kummastako kiinteistöstä luovutaan – pappilasta vai seurakuntatalosta.
Mustaa valkoisella kirkkoneuvoston esityslistalla on talousjohtajan esittelyteksti asiasta. Esityksessä vertailtiin isojen kiinteistöjen tilaa ja tehtiin myös esitys: luovutaan seurakuntatalosta.
Kirkkoneuvosto oli täysin toista mieltä. Neuvosto torppasi esityksen yksimielisesti äänestyksessä. Päätökselle ei ollut kirjattuna, äänestyksestä huolimatta, mitään perusteluita. Niitä kysyin heti kirkkoneuvoston varapuheenjohtajalta Heikki Ojalalta.
Rinnekarin neljän liuskan mittainen ulostulo kirkkovaltuuston kokouksessa puheenjohtajana on poikkeuksellinen.
Tällaista ei juuri näillä leveysasteilla tapahdu. Puheenjohtajan voimakkaaseen mielipiteen ilmaisemiseen julkisesti ei ole totuttu.
Oliko se soveliasta, junttasiko puheenjohtaja tilanteessa, jossa muut eivät voi ottaa asiaan kantaa?
Siihen voivat vaaleissa äänestävät seurakuntalaiset ottaa kantaa neljän vuoden välein. Syksyllä on taas sen aika.
Nyt tätä soveliaisuutta saavat keskenään jahkua vain kirkkovaltuuston kokouksessa paikalla olleet, valtuustokollegat. Yleensä yleisölehterillä ei ole tungosta.
Onhan runsaalla äänimäärällä kirkkovaltuuston johtoon nousseella henkilöllä mielipiteitä. Yleensä on totuttu, että harmaat eminenssit jyräävät taustalla. Rinnekarin puhe oli ainakin erityisen julkinen. Ja hän vastasi, kun ei oltu siihen mennessä julkisesti kysytty.
Edelleen ilmassa on sama ongelma. Seurakuntatalon säilyttämiseksi ei niitä perusteluja ole virallisesti mustana valkoisella tarjolla päättäjille, saati seurakuntalaisille.
Ja voiko kirkkovaltuusto ylipäätään tehdä päätöstä ilman minkäänlaisia suunnitelmia siitä, mitä rakennuksille on toisen myynnin jälkeen tehtävä?
Kustannusvaikutuksia vain arvaillaan tässä vaiheessa. Käsiä ollaan sitomassa ilman tietoa siitä, mitä päätös tulee maksamaan.
Onkohan tämä marssijärjestys nyt oikein soveliasta?
Yhteisöviestintä on vaikea laji. Siinä seurakunta on nyt epäonnistunut pahasti. Käytännössä tilanne muuttui yhdellä äänestyksellä seurakuntatalon myynnistä pappilan myymiseksi ilman perusteita.
Taustalla on viitteenä vain, että seurakuntatalon remontti tulee maksamaan vähintään puoli miljoonaa.
Siihen sitten lienee varaa, kun pappilasta luovutaan?
Ja tämä kaikki meteli jo tässä vaiheessa, ennen kuin ensimmäistäkään ostotarjousta on nähty. Ennen kuin museoviraston luupin alla oleva pappilan markki muuttuu autopurkamoksi, mallastarjoilupaikaksi tai kirpputoriksi.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria