TOIMITTAJALTA 5.3.2025 / Arto Erkkilä

Allekiriootuksella pönkättyä primuteeripistelööntiä

Meidät tunnetaan murteestamme, meirät pohojalaaset.

Mutta mistä murteesta?

Enimmäkseen voi sanoa, että erityisesti omasta. Siitä, mitä siitä on vielä jäljellä, kotokylän perinteestä.

Naapurikylässä sama asia voi olla jo toisin, usein onkin. Saati naapurikunnassa. Siellä vasta erikoisia murresanoja onkin.

Elokuvateattereissa karjutahan justihin uuren Häjyt-vilimin murtehella.

No menikö oikein? On arvioitu enemmänkin elokuvan esittämän pohjalaisuuden stereotypiaa. Moni on päästänyt harmituksensa pihalle, ja närkästynyt elokuvan pohjalaisuuden mallista. Räyhäämisineen – ei hyvä.

Murrekaan ei mee niinku pitääs. Riippuen tietenkin siitä syntymäkodin ja -kylän antamasta mallipohjasta. Vuodetkin ovat tehneet tehtävänsä, koulu ja ympäristö, monen monituiset asiat.

Murre on niin kuin valtion ravitsemussuositus tai hallitusohjelma. Se muuttuu ajan saatossa.

Jostakin kuitenkin voi ottaa kiinni, ja nojata väkevästi. Perinne on sellainen eväs.

Varsinkin jos tätä henkistä perinnettä ja komeutta on tarjolla mustana valkoisella. Ja onhan niitä, kaikenlaisia murresanakirjoja, perinneoppaita, nykyään tietenkin nettisaitteja. Murretta jokaiselle, maakunnasta ja murrealueesta riippuen.

Mutta ollapa sellainen ultrapaikallinen murreilmaisujen sanahakukirja.

Onpa hyvinkin.

Minulla on hallussani yksi sellainen harvinainen väkevä nojoos.

Olen saanut pitkäaikaiselta työkaveriltani Airilta joskus 1990-luvulla noin 30-sivuisen A4-kokoisen aidon ja autenttisen monistenipun.

Tuossa paketissa on reilusti toistatuhatta murresanaa, joiden perässä on yleensä varsin selkeä sananselitys, joskus toki hyvinkin monimerkityksinen.

Paketin on kerännyt Isossakyrössä vaikuttanut rakennusmestari J.E. Heimo. Sanat on kerätty vuosien 1961–1964 aikana.

Heimo on entinen Tummungin tilan isäntä, Betonisillan rakennusaikainen rakennusmestari ja muun muassa Pukkilansaaren tanssilavan suunnittelija. Ja paljon muuta.

Hän on urakoinut merkittävän perinnetyön kirjaamalla ylös reirun nivaskan kyrölääsiä murresanoja.

Tämän upean kokoelman sanavarasto antaisi mahdollisuuden värittää tätäkin tekstiä aidoksi paikallismurteelliseksi kirjoitukseksi.

Harmi vain, että ainakin pohjalaismurre on tosi vaikealukuista tekstiä. Ehkä tämä on vain oma mielipiteeni, mutta mielestäni edelleen 2020-luvulla ajankohtaisen tekstin sisältö kärsii murteellisena.

Siksipä sitä ei ole Pohjankyrössäkään pitkissä teksteissä juuri viljelty.

Sen sijaan pieninä piristyksinä tätä on hyvä olla useamminkin esillä, malliksi uusille sukupolville ja muistutukseksi vanhemmillekin.

Toki tähän jotakin pitää ottaa esihin, ja nimenomaan kyseistä sanakirjaa suoraa lainaten.

Flinahuttaa on murteessa kuonohon kietaasemista, eli lyö toista ihmistä kädellä kasvoihin – flinahuttaa pläsihin.

Flatapaskan puhe ei oikeasti merkitse mitään, on siis turhan puhuja (kirjoittajaan tässä ei viitata, toim. huom.).

Häihäräppy on erehdys, vahinko, huomaamattomuus ja vielä tulemuskin.

Kähläs on puolestaan hidas ja saamaton, luupakoottelija ei halua olla kunnolla näkyvissä, morkkaaja moittii ja panettelee.

Raatoles olisi nykyaikaan sopivan mieto voimasana.

Jotenkin tästä päästäisiin tämäkin kirjoittajan allekirjoitukseen:

Raatolehen kähläs
flatapaska häihäräppy