A-
A+
ISOKYRÖ/VÄHÄKYRÖ Vähänkyrön Viestiä edustava isokyröläinen kuulantyöntäjä Ella Mäntylä menestyi hyvin heinäkuun alussa Israelin Jerusalemissa järjestetyissä yleisurheilun alle 18-vuotiaiden EM-kilpailuissa. Mäntylä oli kuulantyönnön finaalissa kuudes, vaikka oli nuorin finaaliin saakka selvinnyt kisaaja.
Suurin osa finaalissa olleista kilpailijoista olivat vuotta vanhempaa ikäpolvea, ja 16-vuotias isokyröläistyöntäjä olikin oman ikäluokkansa paras. Hän työnsi tuloksen 15,48, joka jäi 33 senttiä hänen ennätyksestään, jonka hän työnsi pari viikkoa ennen EM-kisoja paikallisissa kisoissa.
– Jälkeenpäin ajateltuna olen ihan tyytyväinen tulokseen. Olisihan se voinut parempikin olla, sillä kotona treenatessa on mennyt paljon pidemmälle. Mutta sijoitukseen olen tyytyväinen. Kyllä se lisäsi itseluottamusta, Mäntylä luonnehtii suoritustaan.
– Hyvä, että sain onnistumisen isommassakin kisassa. Kisassa tuli paljon myös hieman heikompia työntöjä, ja muutama kunnolla epäonnistunut. Lämmittelyissä meni kuitenkin kerran suoran karsintaviivan yli, mutta karsinnoissa sain 15,05, joka juuri ja juuri riitti finaaliin, hän jatkaa.
Finaalipaikka oli jo hyvä suoritus, eikä sinne pääseminen ollut itsestään selvää. Lopulta Mäntylä selvitti karsinnat, mutta karsintarajan alle jäi matkaa vain kolme senttiä.
– Kyllä siinä sai jännittää, Mäntylä hymyilee.
– Oma karsintaeräni valmistui, kun toinen oli vielä kesken. Lähdimme jo kävelemään hiljalleen poispäin, kun tilanne näytti haastavalta, mutta Suomen heittovalmentaja tuli kertomaan, että pääsin finaaliin, hän kertoo.
Mäntylä kisasi Israelin lämmössä ensimmäiset kisansa ulkomailla. Kansainvälinen kisatunnelma oli hänen mukaansa mielenkiintoinen kokemus. Kuulantyöntö oli kisaviikolla ensimmäisinä päivinä, joten loput EM-kisaviikosta hän ennätti kannustamaan maajoukkuekavereitaan eri lajeissa.
– Viimeisinä päivinä osa porukasta lähti itkumuurille ja kävelemään kaupungille, mutta itse kävin vain syömässä. Kisapaikalla oli mukava tunnelma ja kisojen loppupuolella sai rentoutua rauhassa, kun oma suoritus oli tehty, Mäntylä sanoo.
– Vieläkään ei kuitenkaan meinaa tajuta sitä, että pääsi mukaan EM-kisoihin, hän iloitsee.
Mäntylä päätyi valmennuksineen poikkeukselliseen ratkaisuun pari viikkoa ennen EM-kisoja. Isokyröläistyöntäjä oli harjoitellut talven ajan pyörähdystekniikkaa ja työnsi sillä alkukaudesta, mutta vaihtoi takaisin peruutustekniikkaan hieman ennen reissua Israeliin.
– Pyörähdystekniikka oli vielä hieman epävarmaa. Välillä tuli muutama yksittäinen hyvä työntö, mutta suurimmilta osin ne epäonnistuivat. Yhden 15,59 sain kisassa pyörähtämällä, mutta muuten jäätiin alle viidentoista, Mäntylä kertoo.
– Kaksi viikkoa ennen EM-kisoja päätimme, että en työnnä siellä pyörähtämällä, vaan pakittamalla. Ennen EM-kisoja paransin oman ennätyksen pakittamalla tulokseen 15,81, hän jatkaa.
Vaikka pyörähdystekniikka jätettiin vielä tälle kisakaudelle hautumaan, Mäntylä kertoo, että siihen palataan todennäköisesti uudelleen talviharjoittelussa.
Pitkään Mäntylää valmensi yksin hänen isänsä Olavi Mäntylä, mutta vuoden ajan lisätukena tekniikkaharjoittelussa on ollut Kari Korkeasalo, joka valmentaa Mäntylän lisäksi muun muassa kuulantyöntäjäpoikaansa Arttu Korkeasaloa. Isä-Olavi vastaa pääsääntöisesti voimaharjoittelun ohjaamisesta.
– Hän (Korkeasalo) katsoo videoita ja kertoo vinkkejä. Olemme kerran myös nähneet hänen kanssaan Tampereella, Mäntylä kertoo.
– Voiman hankkiminen ei ole oikein koskaan ollut ongelmana. Voimaa tulee aika helposti itselle, ja oikeastaan sitä tekeekin ihan mielellään, hän lisää.
Mäntylä laittoi nuorempana useita ikäkausiennätyksiä uusiksi, mutta vuosi vuodelta kilpailu kovenee. Isokyröläistyöntäjä kertoo, että senttien lisääminen tuloksiin on jatkuvasti haastavampaa, mutta päämääränä on venyttää kuulan kaarta vuosi vuodelta.
– Nuorempana ennätykset paranivat melkein joka kisassa. Silloin oli kisan jälkeen pettynyt, jos ei tullut uutta ennätystulosta. Nyt siihen on jo tottunut. Kun tekniikka alkaa sujumaan, niin uskon, että tulokset paranevat, Mäntylä luottaa.
Loppukesästä ohjelmassa on vielä muutamia suurempia kisoja. Mäntylä pääsee tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukaan Kalevan kisoihin, joissa ikäraja on 16 vuotta.
Hän kävi Lapualla kansallisissa kisoissa työntämässä naisten nelikiloisella kuulalla rikki aikuisten SM-rajan tuloksella 13,56. Mäntylän ikäryhmässä, 17-vuotiaissa tytöissä, kuulan paino on kolme kiloa.
Kesän ohjelmaa kuuluu myös oman ikäryhmän SM-kisat ja mahdollisesti nuorten Suomi-Ruotsi-maaottelu.
– Kalevan kisoihin ei ole suurempia tavoitteita. Lähden katsomaan, mihin pystyn siellä ja olisin finaalipaikkaan tyytyväinen. Omissa SM-kisoissa toivoisin hyvää onnistumista, jotta pääsisin Suomi-Ruotsi-maaotteluun mukaan, Mäntylä kertoo tulevista kuvioista.
MIKA PUKKINEN
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi