A-
A+
Fyrryn kolmannen maalin perjantaina Kuortaneen Kunnon verkkoon tehnyt Akseli Markkanen on yksi Fyrryn uusista pelaajista. Fyrryssä kaudesta 2021-22 saakka pelannut Pekka Seppänen teki joukkueensa neljännen maalin.
Mika Pukkinen
Kaikki on kiinni siitä, miten oma pelimme kauden aikana kehittyy.
Markus Rintamäki
Mika Pukkinen
VÄHÄKYRÖ Salibandyn miesten 2. divisioonassa pelaava vähäkyröläinen Fyrry on aloittanut kautensa kahdella voitolla. Avausottelussa kaatui Jalasjärven Jalas vieraissa maalein 6-5 ja viime perjantaina Isokyrö Areenalla kotiottelussa Kuortaneen Kunto maalein 5-2.
– Kahdessa ensimmäisessä pelissä huomasi, että joukkueen rakentaminen meni aika tiukoille, eikä montaa treeniä ole saatu yhdessä. Jalasjärvellä olimme avauserän perässä, mutta toiseen paransimme. Vastustaja pääsi silti johtoon, mutta pelimiesten kympillä teimme hienoja maaleja ja nousimme. Juuri sitä alkukauteen kaipasimmekin, joukkueen valmentaja Markus Rintamäki sanoi.
– Pitää antaa perjantain pelistä kunniaa vastustajalle. He pelasivat hyvin ja ehkä vähän yllättivät meidät. He olivat enemmän palolla kuin viime kaudella. Siinä näkyi ehkä vielä Jalasjärvi-ottelua paremmin, että kun pitäisi itse rakentaa peliä ja olla pallolla, se on vaikeampaa lyhyellä valmistautumisella.
Vaikka Fyrryn peli ei ole ollut alkukauden kahdessa ensimmäisessä ottelussa vielä parhaassa terässä, on tärkeimpänä niistä jäänyt käteen kuusi sarjapistettä. Niiden turvin vähäkyröläisjoukkue löytyy kahden ensimmäisen viikonlopun jälkeen neljän parhaan joukosta.
Täksi kaudeksi Fyrryyn on liittynyt useita uusia pelaajia. Maalinteossa heistä ovat tähän mennessä onnistuneet SBS Lapuasta siirtynyt Erno Sivula, helsinkiläisen M-Teamin junioreissa viime kaudella pelannut Akseli Markkanen ja nurmolaisista Konnista siirtynyt Vili Leppäkangas.
– Kuukausi takaperin pelaajatilanne näytti vielä aika huonolta. Mietimme, kuinka tästä kaudesta selvitään, mutta saimme lopulta useamman hyvän vahvistuksen. Tällä hetkellä joukkue on melko laajakin, ja kokoonpano kestää jonkin verran loukkaantumisia, Rintamäki sanoi.
– Meillä on paljon perheellisiä, ja kesän aikana tuli myös useampi perheenlisäys. Nyt meillä ei kaadu hommat siihen, jos yksi tai kaksi on poissa, mikä on tulevaisuutta ajatellen mahtava homma. Uudet pelaajat ovat olleet hyviä vahvistuksia ja hyviä tyyppejä, ja tulleet hienosti mukaan, hän jatkoi.
Fyrry pelasi toissakaudella 2. divisioonan Pohjanmaan lohkon finaalissa ja viime vuonna välierissä. Tälläkin kaudella joukkueen tähtäimessä ovat pudotuspelit, joihin selviää viime vuodesta poiketen vain neljä joukkuetta. Viime vuonna playoff-paikan lunasti kuusi joukkuetta.
Fyrry voitti viime kaudella runkosarjan ja hävisi vain kolme ottelua, joista yhden jatkoajalla.
– Pudotuspelit ovat tavoite, mutta helppo tehtävä se ei ole. Mukana on 4-5 muutakin kovaa joukkuetta, joten pelit menevät varmasti ristiin tällä kaudella ja pudotuspelipaikoista tulee tasaisempi taisto kuin viime kaudella. Kaikki on kiinni siitä, miten oma pelimme kauden aikana kehittyy, Rintamäki painotti.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi