A-
A+
VÄHÄKYRÖ Keskustan Vähänkyrön paikallisyhdistys esittää Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirille kansanedustajaehdokkaaksi Pasi Keskistä Pohjanmaalta. Vähäkyröläinen Keskinen työskentelee muuntaja-asentajana Hitachi Energyllä Vaasassa. Hän on Vaasan kaupunginvaltuuston jäsen sekä Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuutettu.
47-vuotias Keskinen on ensimmäinen ehdokas lehtemme levikkialueelta, jonka oman puolueen paikallisyhdistys on asettanut ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin.
– On Keskustan Etelä-Pohjanmaan piiristä kiinni, että pääsee Vaasan vaalipiirin kansanedustajaehdokaslistalle. Jos Pohjanmaan puolelta on aiemmin vaaleissa löytynyt ehdokkaita, ovat he olleet aika tervetulleita listalle, arvioi Keskinen.
Hän antoi suostumuksensa ehdokkuuteen sen jälkeen, kun sitä olivat häneltä kysyneet keskustan aktiivit sekä Laihialta että Vaasasta. – Keskustan kenttäväki on kannustanut ehdolle ja seisoo takanani. Hetki piti miettiä ja päätös kypsyi. Lähdetään tekemään vaalityötä porukalla nöyrin mielin, kertoo Keskinen.
– Haluaisin profiloitua koko Kyrönmaan alueen ehdokkaaksi. Olen tehnyt jo pitkään töitä tämän alueen eteen. Nyt kiinnostaisi laajemminkin ajaa tämän seudun etua.
– Tarvitaan vastuullista talouspolitiikkaa, yrittäjyyttä ja nostan esiin lasten ja nuorten hyvinvointia, hän sanoo.
Keskisen kampanjapäällikkönä toimii Teemu Knuutti Laihialta.
Ylistarolaissyntyinen Keskinen kertoo tähtäävänsä tosissaan eduskuntaan. – Sen eteen tehdään täysillä töitä. Tiedän kyllä, että kova taistelu on paikoista. Kovia nimiä pitää tiputtaa, jos meinaa mennä läpi eduskuntaan. Valmistaudun tulevaan koitokseen kampanjaryhmäni kanssa, hän lisää.
– Olen ollut 22 vuotta erilaisis työsuojelutehtävis omalla työpaikallani oman työn ohella. Aihepiiri kiinnostaa minua edelleen. Uskon, että Keskustankin puolelta voi tulla työläisten asiaa hoitamaan.
Kolmen lapsensa harrastusten myötä Keskisellä on useita luottamustehtäviä urheilun parissa. Hän toimii Etelä-Pohjanmaan hiihdon kilpailuvaliokunnan puheenjohtajana ja Etelä-Pohjanmaan ampumahiihdon hallituksen jäsenenä.
Myös pesäpallo, suunnistus, ampumasuunnistus ja hiihtosuunnistus kuuluvat urheilevan perheen lajeihin. Keskinen sanoo lasten ja nuorten hyvinvoinnin olevan hänelle lähellä sydäntä.
Eduskuntavaalit järjestetään ensi vuoden keväällä sunnuntaina 2. huhtikuuta.
PIA KORPELA-MÄKI
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi