A-
A+
Isonkyrön 1700-luvun markkinoitten mainoslakanat ovat liehuneet tutusti ympäri maakuntia. Uutta päivämäärä ei ole vielä painettu lakanaan. - Nyt on päätös tehty, että seuraavat markkinat ovat vasta vuoden kuluttua elokuun toisena viikonloppuna, markkinayhdistyksen puheenjohtaja Helena Tuuri-Tammela kertoo.
Arto Erkkilä
ISOKYRÖ Viime vuonna 25-vuotisjuhlamarkkinat toivat Isoonkyröön ennätykselliset 25 000 kävijää kolmen päivän aikana.
– Tuhansien asiakkaidemme, satojen myyjiemme sekä talkoolaistemme terveyden turvaamiseksi sekä epidemian hillitsemiseksi Isonkyrön 1700-luvun markkinat viettää historiallisen välivuoden, kertoo vaikeasta päätöksestä Isonkyrön 1700-luvun markkinat -yhdistyksen puheenjohtaja Helena Tuuri-Tammela.
Markkinayhdistyksen veturin mukaan koronarajoitusten asteittaisen purkamisen aikataulu ei ole suopea Isonkyrön 1700-luvun markkinoiden järjestämiselle.
Markkinoitten piti olla 7.-9. elokuuta.
– Emme myöskään voi siirtää suotuisaa loppukesän säätä syksymmälle, joten parempaa ajankohtaa ei ole tänä vuonna. Lisäksi tiedossamme ei ole, miten epidemia ja rajoitukset syksyllä kehittyvät, Helena Tuuri-Tammela sanoo.
Jarruttavia tekijöitä on muitakin.
– Markkinoitten tekijöissä ja myyjissä on yli 70-vuotiaita henkilöitä. Tapahtuma on valtakunnallinen, yleisöä ja myyjiä tulee kaukaa, osin ulkomailta saakka.
Yhdistys perustelee markkinoitten siirtämistä vuodella terveystekijöillä, mutta myös valtioneuvoston asettamilla rajoituksilla.
– Suurten, yli 500 hengen yleisötilaisuuksien järjestäminen on valtioneuvoston linjauksella kielletty heinäkuun loppuun saakka. Linjausta ei ole lievennetty toukokuun loppuun mennessä, Tuuri-Tammela korostaa.
Aluehallintovirastot ovat määräyksellään rajoittaneet tapahtumien osallistujamäärää kuukaudeksi kerrallaan.
– Jos 500 henkilön rajoitus poistuisi heinäkuun jälkeen, on epätodennäköistä, että suurin sallittu osallistujamäärä nousisi elokuun alussa tuhansiin, Helena Tuuri-Tammela kertoo päätöksen perusteista.
Helposti siirtopäätöstä ei yhdistyksessä päästy tekemään.
– Päätös perua odotettu tapahtuma on erittäin vaikea. Tapahtuman merkitys alueelle, paikallisille järjestöille sekä erityisesti sadoille käsityöläisille on ollut aina merkittävä.
– Tapahtuman peruminen aiheuttaa taloudellisia menetyksiä etenkin hyväntekeväisyystoimintaan, lasten ja nuorten sekä ikäihmisten harrastustoimintaa järjestäville yhdistyksille. Koronarajoitukset ovat kohdelleet heitä muutenkin jo vahvasti. Tästä syystä päätös on erittäin ikävä, Tuuri-Tammela harmittelee.
Viranomaisten rajoitukset ja määräykset eivät erittele ulko- tai sisätilatapahtumia. Rajoituksia ei ole myöskään suhteutettu tapahtuma-alueen kokoon.
– Vaikka pystyisimme laajentamaan tapahtuma-aluetta huomattavasti, valtioneuvoston linjaukset ja AVI:n määräykset eivät suo edellytyksiä uudella tavalla organisoinnille, markkinayhdistyksen puheenjohtaja sanoo.
Tuuri-Tammela ei näe keinoa, miten 1700-luvun markkinat voisi rajata vain pieneksi tapahtumaksi.
– Ihmisten määrää emme saa rajattua, vaikka markkina-alueen laajentaminen olisikin mahdollista. Ja toisaalta pienet markkinat vaatii yhtä ison työn kuin isotkin.
Korona vei pohjan myös yhdistyksen palkkaushaaveilta.
– Olisimme tälle vuodelle palkanneet työntekijän sesonkiin, Helena Tuuri-Tammela kertoo kariutuneista suunnitelmista.
ARTO ERKKILÄ
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi