A-
A+
ISOKYRÖ Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut koulusurmaa Isoonkyröön suunnitelleen vaasalaisen Evita Kolmosen ehdottomaan vankeuteen. Käräjäoikeus on langettanut nuorelle naiselle kolmen vuoden ja kahden kuukauden pituisen tuomion törkeästä henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta ja ampuma-aserikkomuksesta.
Kolmonen tuomittiin menettämään sotilasarvonsa. Hän on ollut sotilasarvoltaan alikersantti.
Käräjäoikeus ei pitänyt syyttäjän vaatimaa mielentilatutkimusta tarpeellisena.
Tuomittu passitetaan Hämeenlinnan vankilaan.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Käräjäoikeuden mukaan Kolmonen suunnitteli koulusurmaa pitkään ja perusteellisesti. Hän valmisti etukäteen muun muassa videoita ja kuvia, jotka hän halusi yleisön näkevän iskun jälkeen.
Tuomittu saapui Isonkyrön koulukeskuksen pihaan autollaan aamupäivällä 12. maaliskuuta. Hänellä oli mukanaan pistooli ladattuna ja viritettynä, seitsemän melkein täyttä lipasta, pistoolin lippaan pikalaturi ja noin 190 patruunaa. Varusteina olivat myös veitsi ja polttopullo.
Kolmonen kävi koulukeskuksen pääovella, käveli sitten pysäköintialueelle ja palasi Vaasaan. Poliisi tavoitti hänet kotipihassa hänen palattuaan Isostakyröstä. Poliisi oli saanut vihjeen naisen sosiaaliseen mediaan lataamasta videosta, jossa hän kertoi aikeestaan tehdä kouluisku.
Kolmonen kertoi oikeudessa, että hän oli alkanut epäröidä suunnitelmaansa jo ennen tuloaan Isoonkyröön. Koulukeskuksen ovella hän oli ymmärtänyt, ettei hän halua tai pysty toteuttamaan hankettaan.
Käräjäoikeuden mukaan vain Kolmonen itse tietää todellisen syyn siihen, miksi hän luopui Isossakyrössä suunnitelmastaan. Oikeus ei pitänyt uskottavana, että Kolmosen ajatusmaailma olisi äkillisesti muuttunut Isonkyrön koulukeskuksen pääovella.
Käräjäoikeudelle tuomittu kertoi valmistelleensa koulusurmaa muun muassa siksi, että hän oli ollut koulukiusattu ja hänellä oli ollut vaikeita lapsuudenkokemuksia. Hänen ajatusmaailmaansa olivat muokanneet myös pettymys yhteiskuntaan, ihmisten itsekkyyteen ja yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen ja ihmisten riippuvuuteen sosiaalisesta mediasta ja puhelimistaan.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi