A-
A+
Jos en ole herännyt ajoissa ja aamusta tulee tiukka, aamupala voi jäädä syömättä.
Adele Onnenlehto
Elina Koski
ISOKYRÖ Adele Onnenlehto ja Carita Turppa ovat lastanneet aamiaistarjottimelleen jogurttia, kauraleipää, juustosiivuja, kurkkuviipaleita ja lasillisen vettä. Onnenlehto on valinnut hedelmäksi satsuman ja Turppa vihreän omenan.
Kaksikko on tullut aamupalalle Isonkyrön koulukeskuksen ruokalaan. Isonkyrön yläkoulun ja Kyrönmaan lukion hyvinvointiviikon viimeisenä aamuna on yhdeksäsluokkalaisten vuoro nauttia koulukeittiön kattama aamiainen.
– Jos en ole herännyt ajoissa ja aamusta tulee tiukka, aamupala voi jäädä syömättä, Onnenlehto kertoo.
– Minäkään en aina ehdi syödä aamiaista, Turppa myöntää.
Tavallisesti yhdeksäsluokkalaiset lähtevät kouluun leivän, leikkeleiden ja jugurtin voimin.
Kouluruoka on Carita Turpan mielestä ”ihan hyvää”, mutta toisinaan tarjotaan ruokia, joista hän ei pidä. Yksi niistä on hernekeitto. Adele Onnenlehdon suosikki on kana-pastavuoka, mutta possukastiketta hän ei mielellään syö.
Kumpikin toivoo, että keittiö ottaisi ruokalistalleen tortillat.
Hyvinvointiviikkoa Onnenlehto ja Turppa pitävät tarpeellisena. Uusia asioita he ovat oppineet suun terveydestä. Suuhygienisti Pauliina Kukkonen pyydettiin puhumaan aiheesta, koska viimeisimmästä kouluterveyskyselystä ilmeni, että osa oppilaista harjaa hampaansa vain kerran päivässä.
Yhdeksännen luokan poikien aamiaispöydässä tarjottimet ovat jo tyhjentyneet.
– Tavallisesti en syö ollenkaan aamupalaa, koska en ehdi. Ihan hyvin pärjään syömättäkin ruokailuun asti, Sisu Seppänen vakuuttaa.
Elmeri Hemminki, Tuukka Mourujärvi, Oskari Anttila ja Aapo Hakala polkaisevat päivän vauhtiin jogurtilla ja leivällä, joka päällystetään juusto- ja kinkkusiivuilla.
Koko porukka syö päivittäin kouluruoan.
– Ruoka on täällä hyvää, mutta vaihtelua saisi olla enemmän, Mourujärvi ehdottaa.
– Joskus voisi olla pyttipannua, Hakala haaveilee.
Seurue päättyy siihen, ettei hyvinvointiviikolla ole tullut uutta tietoa.
– Parasta on ollut aamupala, Seppänen kiteyttää.
Seitsemännen luokan Veera Liinamaa, Elsa Pukkinen ja Inka-Moona Salminen ovat nauttineet koulun tarjoaman aamiaisen hyvinvointiviikon maanantaina.
Salminen aloittaa päivänsä kahvilla, Pukkinenkin toisinaan. Liinamaa juo kaakaota. Leipä, leikkeleet, kurkkuviipaleet ja jogurtti kuuluvat myös heidän aamuunsa.
Kouluruoka on seitsemäsluokkalaisten mielestä hyvää. Liinamaa syö mieluiten pinaattilättyjä ja hilloa, Pukkisen suosikkiruoka on liha-makaronilaatikko ja Salminen pitää etenkin keitoista.
Ravitsemusterapeutti Amanda Ahonen piti hyvinvointiviikolla etäoppitunnin lautasmallista ja ruokailurytmistä
Oppilaskunnan kioski oli teemaviikolla avoinna kahtena päivänä.
– Tällä viikolla siellä on myyty kivennäisvettä, ksylitolipurukumia ja myslipatukoita, mutta ei limsoja, makeisia eikä sipsejä, kertoo yläkoulun rehtori Jyrgen Wiklund.
Hyvinvointiviikon muita teemoja olivat liikunta, mielen hyvinvointi ja uni.
Liikunnanopettajien koulimat oppilaat ohjasivat yhtenä päivänä taukojumppaa luokissa.
Kuraattori Taija Tikkanen piti aamunavauksen mielen hyvinvoinnista ja tapasi pitkällä välitunnilla oppilaita ruokalassa.
Terveydenhoitaja Emmi Soisalo muistutti, miten tärkeää uni on hyvinvoinnille. Seinille oli kiinnitetty esitteitä, joista sai lisää tietoa asiasta.
Hyvinvointiviikon päättävänä perjantaina pidettiin vielä tietokilpailu viikon teemoista.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi