A-
A+
Ylistaron Kilpa-Veljien Otto Niittykoski onnistui mäessä erinomaisesti Norjan Holmenkollenilla viime viikonloppuna.
Pohjankyrön arkisto
Mika Pukkinen
VÄHÄKYRÖ/YLISTARO Ylistaron Kilpa-Veljiä edustava vähäkyröläinen yhdistetyn hiihtäjä Otto Niittykoski ylsi viime sunnuntaina uransa parhaaseen maailmancupin osakilpailusijoitukseen Norjan Holmenkollenilla.
Niittykoski oli tasauskilpailussa maalissa 18. sijalla. Mäessä hyppy kulki mainiosti, sillä vähäkyröläinen liiteli 128 metriä ja oli hyppyosuuden jälkeen kuudes. Hiihdon MM-kisoissa Trondheimissa löytynyt hyvä hyppyvire sai hänen mukaansa jatkoa myös maailmancupissa.
– Trondheimin hyvä hyppyvire jatkui ja oikeastaan se vielä kehittyikin. Nyt sain potentiaalin toteutumaan tähän kisaan, Niittykoski iloitsi.
– Lopputulos oli hyvä. Tällaista itseltäni odotinkin ennen kautta ja kiva, että sain nyt tuloksen tässä vaiheessa ulos, vaikka kauden aikana on ollut hankaluuksia, sairastelua ja muuta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Tasauskilpailussa ladulle lähetään perinteiseen tapaan mäkitulosten perusteella, mutta maksimiero seuraavaan lähtijään on kuusi sekuntia. Niittykoski lähti 26 sekuntia mäessä hurjat 146 metriä leiskauttaneen Ilkka Herolan perään.
Herola otti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen maailmancupin osakilpailuvoiton samassa kisassa. Lauantaina Niittykoski oli perinteisessä yhdistetyn kisassa sijalla 27.
– Toki jäi vähän jossiteltavaakin. Jos tämä olisi ollut normaalikisa, erot olisivat muodostuneet aika paljon isommiksi, mitä ne nyt olivat. Olisi ollut kiva nähdä, miten sitten olisi käynyt, Niittykoski pohti.
Yhdistetyn maailmancup huipentuu tulevana viikonloppuna Lahteen. Viimeisenä maailmancupin viikonloppuna on ohjelmassa ainoastaan normaalikilpailuja.
– Koitetaan saada siellä samanlaisia hyppyjä aikaiseksi, enkä epäile, ettenkö niihin myös pystyisi. Lahteen voi lähteä luottavaisin mielin ja toivotaan, että kaikki osuu kohdalleen. Koitetaan saada sieltä vielä kaksi hyvää kisaa ja lopettaa maailmancupkausi positiivisesti, Niittykoski sanoi.
Maailmancupkauden jälkeen edessä on vielä yhdistetyn SM-kisat, jotka järjestetään huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna Taivalkoskella.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi