A-
A+
Arto Erkkilä
ISOKYRÖ Isonkyrön seurakunnan kirkkovaltuuston tekemästä talouspäällikön valinnasta on tehty oikaisuvaatimus Vaasan hallinto-oikeuteen.
Valituksen on tehnyt kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen Anna-Maija Salo.
Hallinto-oikeus on ottanut Salon valituksen käsittelyyn. Tämän jälkeen hallinto-oikeus on pyytänyt Isonkyrön seurakunnalta lausuntoa talouspäällikön valinnasta.
Vastauksen on antanut seurakunnan kirkkoneuvosto.
Kirkkovaltuusto valitsi viime marraskuussa talouspäällikön virkaan Maria Tirkkosen. Hän sai vaalissa 12 ääntä, Jari Heiska kaksi ääntä ja Venla Kantonen yhden äänen.
Valtuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen Anna-Maija Salo vaatii oikaisuvaatimuksessaan valinnan kumoamista.
Salo vaatii kirkkovaltuuston päätöksen oikaisemista siten, että talouspäällikön virkaan valitaan Jari Heiska ja varalle valitaan Kim Ribacka.
Perusteluissaan Salo viittaa hakijoitten osaamiseen. Hän myös toteaa, että hakijoiden ansioiden yhteenvedossa on jätetty mainitsematta Heiskan johtaja- ja hallintokokemus.
Salo näkee, että päätösesitys ja sen perustelut ovat puutteellisia, puolueellisia sekä Suomen perustuslain, hallintolain ja opetusministeriön ja työsuojeluhallinnon määritelmien vastaisia.
Salon mukaan päätös ei ole seurakunnan edun mukainen, koska muita pätevämmät hakijat on sivuutettu.
Oikaisuvaatimuksessa Salo viittaa myös talouspäällikön viranhakuilmoitukseen, jossa todetaan talouspäällikön vastaavan muun muassa seurakunnan talous- kiinteistö- ja hautausmaahallinnosta.
Salon mukaan hakijoiden koulutusta, osaamista ja työkokemusta kiinteistöhallinnossa, sihteerityöskentelyssä ja työnjohdossa pitää painottaa enemmän kuin kirjanpidon osaamista.
Lausunnon lopputoteamana Isonkyrön kirkkoneuvosto lausuu hallinto-oikeudelle, että Isonkyrön seurakunta valitsi talouspäällikön työhön sopivimman henkilön hakijoista talouspäällikön virkaan.
– Salon esille nostama hakijayhteenveto oli riittävä, tasapuolinen ja siinä huomioitiin hakemuksessa esitetyt työn vaatimukset. Hakemukset käsiteltiin tasapuolisesti hakijoiden yksityisyydensuoja huomioiden. Haastattelutyöryhmä toteutti sille annetun tehtävän kirkkovaltuuston edustajana haastatteluprosessin aikana. Hakuprosessin kuvauksesta selviää myös, että kirkkovaltuutetuilla oli mahdollisuus perehtymiseen ja harkintaan talouspäällikön valintaa tehdessään, neuvosto toteaa lausunnossaan.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi