A-
A+
Seinäjoen ja Vaasan väli olisi suunnitelman toteutuessa noin viisi minuuttia nopeampi.
Marketta Ruutiainen
Mika Pukkinen
KYRÖNMAA/YLISTARO Useamman vuoden ajan vireillä ollut Vaasan ja Seinäjoen välisen rataosuuden nopeudennostoon tähtäävä ratasuunnitelma on tällä hetkellä nähtävillä. Siitä voi jättää kommentteja ja muistutuksia Väylävirastolle 25. syyskuuta saakka.
Väyläviraston projektipäällikkö Marketta Ruutiainen kertoo, että vaikka suunnitelman nimessä on nopeudennosto, se on osittain hämäävä. Suurempi toimenpide ratasuunnitelmassa on rataosuuden perusparannus.
Perusparannuksen yhteydessä nopeudennosto voidaan tehdä pienillä lisätoimenpiteillä.
– Nopeudennosto syntyy peruskorjauksen kautta poistuvista pistemäisistä nopeusrajoituksista ja rataan suunnitelluista geometriamuutoksista. Tasoristeystoimenpiteet ovat osaltaan myös mahdollistamassa nopeudennostoa, Ruutiainen valaisee.
Tämänhetkisessä suunnitelmassa Ylistarosta olisi poistumassa Kallion ja Perälän tasoristeykset Kainastolta.
Niille kiinteistöille, joille kulku on nykyään näiden tasoristeysten kautta, tulisi uusi tieyhteys Kelpakantieltä, josta rakennettaisiin radan vierustaa kulkeva huoltotie.
Isostakyröstä poistuisivat Annalan tasoristeys Annalanmäentieltä ja Ojalan tasoristeys, joka on palvellut viljelystiellä. Lisäksi poistuisivat Antilantiellä sijaitseva Antilan tasoristeys ja Ritaalantiellä sijaitseva Ritaalan tasoristeys.
Parannuksia tehtäisiin Ikolan, Ventälän, Napuen, Valtaalan, Orisbergin, Vuorensyrjän, Holkkolan, Ylistaron Aseman ja Tuppelan tasoristeyksille. Poistettavat tasoristeykset ovat pääasiassa puomittomia pienempiä tasoristeyksiä, joissa liikennettä on vähemmän.
– Tällä rataosuudella on paljon tasoristeyksiä. Ratasuunnitelma mahdollistaa sen, että jos jossain vaiheessa saamme tasoristeyksiä varten rahaa ja haluaisimme poistaa niitä jo ennen varsinaista peruskorjausta, niitä voitaisiin tämän suunnitelman mukaisesti tehdä, Ruutiainen kertoo.
– Suunnitelmassa on myös paljon tasoristeyksiä sellaisilla osuuksilla, jotka eivät ole nopeudennostoalueilla, ja joita ei tällä hetkellä suunnitelman mukaan korjata tai poisteta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niihin voisi myöhemmin tulla muita suunnitelmia, hän jatkaa.
Nopeudennostoalueet on suunniteltu Kyrönmaan ja Ylistaron alueella Halkosaaren ja Kainaston välille sekä Ylistaron Aseman ja Tervajoen välille. Jatkossa junat voisivat kulkea raiteilla nykyisen 120 kilometrin tuntivauhdin sijaan 140 kilometriä tunnissa.
– Seinäjoen ja Vaasan väli olisi suunnitelman toteutuessa noin viisi minuuttia nopeampi, Ruutiainen kertoo.
Ratasuunnitelmaan sisältyy myös Tervajoen asemalle tehtäviä kunnostustöitä, joihin on varattu suunnitelmassa 480 034 euroa.
– Tervajoen asemalla laituri on matala ja liian lyhyt, eikä se vastaa nykyiseen liikennetarpeeseen ja esteettömyysvaatimuksiin. Suunnitelmaan on sisällytetty toimenpiteitä, joilla laiturista saadaan korkeampi ja pidempi, Ruutiainen kertoo.
Tulevista muistutuksien määristä ja niiden käsittelyyn menevästä ajasta riippuen Ruutiainen arvioi, että ratasuunnitelma voitaisiin hyväksyä kevättalvella. Koko hankkeen toteuttamisen kustannusarvio on tällä hetkellä 164,5 miljoonaa euroa.
Ratasuunnitelma tullaan hyväksymään näillä näkymin kahdessa osassa, sillä Tervajoen asemakaava ja Vaasan alueella vireillä oleva toinen asemakaava täytyy saada valmiiksi ennen kuin ratasuunnitelma voidaan hyväksyä kokonaisuudessaan.
– Ensimmäinen osa hyväksytään siltä osin, kun kaavamuutokset ovat valmiit ja toinen osa sitten, kun kaavamuutokset kaikissa kunnissa ovat hyväksytty. Aikataulu on vielä hieman epävarma, ja kaikki riippuu kuntienkin resurssitilanteessa, mutta ehkä 2025-26 vuodenvaihteessa koko suunnitelma voisi olla hyväksytty, Ruutiainen arvioi.
Kun kuokka aikanaan lyödään peruskorjaushankkeen osalta maahan, on edessä vuosien urakka. Tällä hetkellä ei ole tarkempaa arviota siitä, koska konkreettiset työt voitaisiin aloittaa, sillä ratasuunnitelman hyväksymisen jälkeen hanke vaatisi valtion rahoituksen.
– Tämä ei ole Väyläviraston hankelistauksessa kaikkein kiireisin, eli ihan lähivuosina ei välttämättä tule rahoitusta. Lopulta kuitenkin poliitikot voivat päättää muunkin järjestyksen hankkeille, mutta sitä on hankala arvioida, Ruutiainen sanoo.
Vaikka hankkeen toteutushetki on kenties kaukanakin tulevaisuudessa, kannustaa Ruutiainen tutkimaan suunnitelmaa nyt.
– Nyt on hyvä hetki käydä tutustumassa suunnitelmiin. Vaikka rakentamisesta ei ole vielä tietoa tässä vaiheessa, nyt on hyvä katsoa ja kommentoida tätä. Kun rahoitus aikanaan tulee, siinä vaiheessa suunnitelmia on vaikeampi enää avata, hän muistuttaa.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria