A-
A+
Isoonkyröön tuleva uusi helikopterikenttä sijoittuu valtatien eteläpuolelle Lapinmäen uudelle yritysalueelle.
ISOKYRÖ Isonkyrön Lapinmäen uusi yritysalue ja samalla paikkakunnan yrityskanta saa merkittävän uuden lisän.
Lapinmäen yritysalueella sijaitseva kunnan entinen läjitysalue ja lumenkaatopaikka on osoittautunut oivalliseksi helikopterikentän paikaksi.
Alue vapautui jo viime vuonna, kun kunta siirsi läjitysalueen ja lumenkaatopaikan rauhallisempaan paikkaan Kytöläntien varteen.
Isonkyrön kunnan elinkeinojaosto on jo käsitellyt helikopterikentän sijoituspaikkaa.
Jaoston mukaan alue soveltuu kaavallisesti hyvin tulevaan logistiseen käyttötarkoitukseen.
– Helikopterikenttä vahvistaa edelleen Isonkyrön asemaa Vaasan ja Seinäjoen välisellä kehityskäytävällä. Samalla kaupungit tulevat entistä lähemmäksi Isoakyröä, kaupunkien maantieteellistä keskipistettä, elinkeinojaosto toteaa lausunnossaan hyväksyessään hankkeen aiesopimuksen.
Kenttää käytetään sekä henkilöliikenteeseen, että rahtikuljetukseen pienoislennokeilla eli droneilla.
– Tulevaisuudessa itsestään liikkuvat dronet tuleva olemaan iso osa rahtiliikennettä ja tarvetta vastaaville kentille tulee lisää, operoinnista vastaava Veen Kopteri Oy kertoo tiedotteessaan.
Isonkyrön Yrittäjien puheenjohtaja Johanna Perttilä ottaa ilolla uuden yrityksen vastaan paikkakunnalle.
– Uusi yritys vahvistaa paikallista innovatiivista ja modernia yrityskantaa. Maakunta, Suomi ja koko maailma tulee entistä lähemmäksi Isoakyröä, hän iloitsee.
Helikopterikentän avajaisia on suunniteltu kahden vuoden päähän, jolloin 1. huhtikuuta avajaisten kunniaksi 20 ensimmäistä vierasta pääsee ilmaiselle Isokyrö-lennolle dronekyytiin.
Kalluppi
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria