Lakeus toimii kotiseudun valokuvaajan lataamona. Katso video!

ISOKYRÖ Eräänä alkusyksyisenä aamuna isokyröläinen Arto Erkkilä herää ennen herätyskellon pirahdusta. Kurkistus pihalle kertoo, että ilmassa väreilee sumunsekaista verhoa. Vaatteet niskaan ja polkupyörän selässä kiiruusti kohti kylää halkovaa Kyrönjoen rantaa. Nopeus on valttia ja ennen aamuauringon ensisäteitä kuvauskalusto on kaivettu repusta. Aavemaisesta maisemasta muutama kymmenen kuvaa, joista parhaat hashtagilla #munkyröö sosiaalisen median kautta muiden kanssasisarten ja -veljien ihasteltavaksi.

Edellä oleva kuvitteellinen tilanne toimii harrastevalokuvaajaksi itseään tituleeraavalle maisemista välittyvien tunnelmien ikuistajalle. Hänen sadoilla, lähinnä Instagramissa, julkaistuilla kuvilla on vankka tykkääjäkunta.

Arto Erkkilä on avaamassa elämänsä ensimmäistä valokuvanäyttelyä. Elokuun loppuun saakka 24 suurikokoista kuvaa on kaikkien nähtävillä Kyrö Distilleryn näyttelytilassa Isossakyrössä.

Valokuvanäyttelyn nimi ”Larvoolta, rintapelloolta ja jokirannoolta” kertoo Erkkilän mukaan sen, mistä näyttelykuvat ovat kotoosin.

– Kaikki kuvat ovat luontomaisemia ja luonnon yksityiskohtia, joita olen ikuistanut kävely- tai pyörämatkan etäisyydeltä kotoani Isostakyröstä, sekä myös aivan kotipihastani Välimeltä – yhtä kuvaa lukuun ottamatta. Kameraa tykkään pitää joukos, joko repussa tai hihnassa olkapäällä.

– Muualla otettuun kuvaan sain ikuistettua näyn siitä miten täysikuu nousee Kesänkitunturin takaa Äkäslompolojärvellä, paljastaa Erkkilä, ja jatkaa kuvauskohteen olevan yksi Lappiin suuntautuvien retkien lempipaikoistaan.

Näyttelyn nimen mukaisesti pohjalaiselle maatalon pojalle ja maaseudulla asuvalle lakeus on sielunmaisema – temppeli ja lataamo.

– Kuten myös metsä, jossa hiljaisuus on heti läsnä ja puitten humina rauhoittamassa arkipäivien sykkeen turhaa kohoamista. Parasta on, kun mustarastas laulaa tutulla polulla reviirinsä taas uudelle keväälle.

Esille laittamissaan kuvissa Arto Erkkilä sanoo olevan meille kaikille aivan jokapäiväisiä, jopa arkisia asioita.

– Viestini on se, että joka päivä tuntuu hyvältä katsoa lähelle. Maisema muuttuu, kauneus voi olla katoavaista, mutta myös lisääntyvää vuoden- ja vuorokaudenajasta riippuen. Kuvaan kaikille tuttuja maisemia, muuttunutta miljöötä, mutta myös pysyvyyttä. Kyröläistä identiteettiä, Erkkilä tiivistää, ja myöntää elämänsä ensimmäisen valokuvanäyttelyn rakentamisen olleen haastavaa.

Arto Erkkilän ikuistamissa harrastekuvissa ei ole juuri ihmisiä. Vapaa-ajan kuvaamisen hän sanoo olevan vastapainoa kohta neljä vuosikymmentä kestäneelle paikallislehden toimittajuudelle. Pohjankyrö-lehden toimituspäällikön työssä hän sanoo nauttivansa ihmisten kohtaamisesta ja heidän kuvaamisestaan.

– Kuvajournalismi ja luontokuvaaminen täydentävät toisiaan. Valaisu, valotus, sommittelu, tekninen osaaminen sekä kerroksellisuus, visuaalinen tasapaino ja näkemyksellisyys ovat kummankin sisintä. Henkilökuvaaminen ei suinkaan ole toimittajan töistä se helpoin osa. Työn puolesta olen laatukilpailuissa päässyt palkittavien joukkoon myös kuvieni ansiosta, Erkkilä toteaa.

Digitaaliaikana kuvaamisen tuloksen näkee heti. Erkkilä on kuvannut myös filmiajalla.

– Pimiön ihme, kuten yksi työkaveri aikoinaan totesi, on mystisyydessään hyvin tuttu takavuosilta. Pimiön suurimpaan ihmeeseen, siihen kun vedostettava kuva tulee hiljalleen kehitteessä näkyväksi, kannattaa edelleen nykypäivänä jokaisen kuvaajan tutustua. Se opettaa paljon valokuvaamisesta, varsinkin kärsivällisyyttä.

– Maailma on täynnä kuvia. Valokuvien ottaminen on helpompaa kuin koskaan. Tekniikan kehitys on myös arkipäiväistänyt kuvia. Se on hyvä, koska yhä useampi osaa arvioida kuvien laatua. Puhelimilla otetaan upeita kuvia. Itse kuvaan pääsääntöisesti järjestelmäkameralla, joka antaa moninkertaiset mahdollisuudet niin teknisesti kuin luovuuteenkin.

– Viime aikoina olen perehtynyt vähitellen luoviin kuvaustekniikoihin, jotka kiinnostavat. Aikavalotukset ovat monelle tuttuja, mutta erilaiset liikautus- ja monivalotustekniikat vievät kuvaamista enemmän maalaukselliseen suuntaan. Valokuvaamisessakin vain mielikuvitus on rajana. Dokumentaarisen valokuvaamisen ja valokuvataiteen raja on kuin veteen piirretty viiva, mutta myös hyvin selkeä, Erkkilä pohtii.

Parasta kuvaansa tuskin kukaan valokuvaaja on vielä ottanut. Ei Erkkiläkään, jonka mukaan hyvän kuvan ottaminen vaatii paitsi perusasioiden hallintaa ja työtä, myös rutkasti hyvää onnea ja oikeaa hetkeä.

– Alkuvaiheen kunnianhimoista kuvaamistani viitoitti erään henkilön toteamus, että olipa hyvä kuva, siitä aivan tunsi ihmisen. Nykyään täytyy monen muunkin perusedellytyksen toteutua, mutta toteamuksen viisaus pätee edelleen ja pitää nöyränä.

TEIJO MÄKI

”Larvoolta, rintapelloolta ja jokirannoolta” Arto Erkkilän valokuvanäyttely Kyrö Distillery Isokyrö 1.–31. elokuuta.