Kolumni: Ylös, ulos ja liikkeelle – pakkaspäivien parhaat hetket odottavat!

Oletko huomannut, miten talven kunnolla käynnistyessä pakkaspäivillä on ihan erityinen tuoksunsa? Aamulenkillä auringon noustessa, tai lunta pluukatessa tämä ihana pakkasentuoksu tuo aina mieleeni lapsuuden verkkaiset talvipäivät. Miten aika kului pakollisia ruokailuja tai unta lukuun ottamatta lähes kokonaan ulkosalla. Kun pihaleikeistä ei vain malttanut pysyä poissa, minkä todisti aina vähän huonosti pesuhuoneen lattialla kuivumaan ehtineet toppahaalarit ja pakkasesta ja niiskutuksesta punaiseksi ahavoitunut nenän alus.

Muistan, miten eräänä kirpakkana pakkasaamuna olin ystävän kanssa saanut luvan potkutella läheiselle luistinradalle. Potkurini oli kokoluokkaa 1, joten aika pienen tytön tyllerön lapsuuden muistoista mielikuvat ovat tallentuneet. Muistan sen vapauden tunteen! Miten tunsin itseni tosi isoksi viilettäessäni kelkalla pitkin kylänraittia. Tarkasti tietä ylittäessä piti katsoa ensin vasempaan, sitten oikeaan ja vielä kerran vasempaan. Retken haastavin osuus saattoi kuitenkin olla luistinten sitominen omin pikku kätösin. Tästä ei kuitenkaan ole jäänyt mitään erityisen vahvaa mielikuvaa, joten ehkä taito on ollut hyppysissä jo melko pienestä.

Luistelemassa viihdyttiin, vaikka tuplakerroksista huolimatta pyllähdyksistä ylös kammetessa kastuneet villarasat, olivat pakkasen kiristyessä jähmettyneet ihan koppuroiksi. Ja vaikka siskolta pieneksi jääneissä luistimissa oli reilua kasvunvaraa paikkailtu mumman kutomilla syylingeillä, ja vauhtivarpaista oli kadonnut tunto jo ensimmäisen tunnin jälkeen. Kellosta ei ehkä ollut vielä hajua, tai sellaista ei omistanut. Ajantajuun havahdutti lopulta luistinradalle kävellyt isä, joka kertoi ruoan jo aikaa sitten nostetun pöytään.

Kotona keitto lämmitti mukavasti ja jälkiruoaksi kuoritun mandariinin tuoksun saatan muistaa vielä tänäkin päivänä, yli neljänkymmenen vuoden jälkeen. Miten takassa palanut valakia ihan pisteli pakkasesta ja luistelemisesta toipuvia vauhtivarpaita. Takan lämpöön oli mukava nukahtaa Isän katsoessa televisiosta hiihtokilpailuja, joka kellonkilkatuksineen ja juontoineen, loi ikimuistoisen lapsuuden äänimaiseman.

Ovikellon pimputus ja harmitus päiväunille nukahtamisesta unohtui nopeasti pujahtaessani vieläkin kosteaan toppahaalariin ja juostessani ystävän kanssa majanrakennushommiin kotipihaan. Ojiin pluukatut valtavat lumikinokset olivat mitä parhaimpia kohteita majanrakennukseen ja mallia käytiin ottamassa naapurin isompien poikien viimeisen päälle viilatuista majoista. Rakenteluhommissa oli mahdollista olla myöhälle iltaan kirkkaan tähtitaivaan alla, kun kuu antoi hieman lisävalaistusta lumileikeillemme. Kukaan ei hoputtanut leikeistä, eikä mikään kuumetautia lukuun ottamatta pakottanut meitä lapsia pysymään sisätiloissa talvikeleillä. Miten sitä tekemistä riitti, taidot karttuivat, eikä aikuisilla tullut mieleenkään murehtia, liikkuivatko lapset riittävästi.

Miksi ulos kannattaa lähteä? Ulkoilu ja liikkuminen eivät ole vain mukavaa ajanvietettä – ne ovat sijoitus omaan tai lapsen hyvinvointiin. Lyhyt kävelylenkki tai luistelutuokio virkistää mieltä ja vähentää stressiä, parantaa keskittymiskykyä ja unta, vahvistaa sydäntä ja lihaksia, sekä lisää energiatasoa ja tuo hyvää oloa. Lisäksi luonnossa liikkuminen tutkitusti kohentaa mielialaa ja auttaa ehkäisemään monia sairauksia. Pienikin askel ulos, on askel kohti kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia.

Tänä aamuna kävin tarkistamassa läheisen luistinradan – jäädytys on käynnissä. Toivotaan runsaita pakkaspäiviä ja käytetään näitä matalan kynnyksen liikuntapaikkoja hyväksemme. Unohdetaan hetkeksi laitteet ja somet, sillä päivämme on tehty koettaviksi ja elettäviksi -kaikin aistein.

Tartu sinäkin hetkeen – lähde kävelylle, luistele tai tee lumityöt hyvällä mielellä. Ota pakkaspäivät vastaan kaikin aistein. Näytetään lapsille, että ulkoilu on ilo, ei velvollisuus! Ulkona talvileikeissä monet taidot karttuvat. Ei muuta kuin ylös sohvan nurkasta, ulos ja liikkeelle!