A-
A+
Ei ole niin syvää jäätä, etteikö se aikanaan liukenisi ikiaikaisiin aaltoihin.
Etelä-Pohjanmaalla ja Suomemme rannikoilla laajemminkin kevään perinteisiin kuuluu tulvien tarkkailu. Jo pelkkä paisuntojen mahdollisuus kerää ihmisiä läheltä ja kaukaa seuraamaan, miten Kyrönjoki ja sen ympäristö heräävät kevääseen.
Jännittävimmät hetket ovat nyt jo ohi, mutta villinä virtaava joki muistuttaa pitelemättömästä luonnonvoimasta. Vuosien varrella se on näyttänyt mahtinsa lukemattomia kertoja ja osoittanut ihmiselle paikkansa. Jäidenlähdön kirskuntaa, humahtelua ja kuohuntaa on todistettu vuosisadasta toiseen, ja muistoja on kerätty niin lehtien sivuille kuin valokuva-albumeihin.
Teokseen Kyröönjoki – Meirän joki dosentti Osmo Rinta-Tassi on työryhmineen koonnut muistoja paisunnoista aikojen saatossa. Kirjassa kerrotaan myös, miten tulviin alettiin varautua suunnitelmallisesti vuonna 1913. Suojelu herätti kuitenkin suuria tunteita, ja suojelusuunnitelma valmistui vasta 1965. Se sisälsi neljän tekoaltaan rakentamisen voimaloineen, Seinäjoen oikaisu-uoman, Seinäjoen keskustan perkauksen sekä joen suisto ja yläosan pengerryksen. Suojelusta huolimatta moni muistaa esimerkiksi vuoden 1984 tulvan, joka teki tuhojaan myös Kyrönmaalla ja Ylistarossa.
Suuret tunteet kertovat, että Kyrönjoki on jokivarren asukkaille tärkeä. Siitä on tehty lauluja, kuten Otto Jussilan sanoittama Kyrönmaan laulu, Klamydian Ripota mun tuhkani Kyrönjokeen ja tuoreimpana Hannu Huhtalan kirjoittama Isonkyrön laulu, joka julkaistaan ensi kesänä ja joka alkaa Kyrönjoen kuvailulla.
Laulut kertovat myös siitä, että täällä on eletty ennenkin. Elämä on keskittynyt pitkään joen rannoille, koska vesistöjä pitkin on voitu kulkea ja kuljettaa niin ihmisiä kuin kauppatavaraakin.
Sakari Topelius kuvasi Kyrön seutua Maamme kirjassa lakeaksi ja yksitoikkoiseksi, mutta kehui sen kansaa uutteraksi ja toimeen tulevaksi. Kyrönjoen koskissa on ollut satoja myllyjä, jotka ovat pyörittäneet väkevästä veden voimasta vaurautta jokea ympäröiville taloille.
Nykyään Kyrönjoen muotoja seurailevilla teillä kulkevat sähköautot, diesel-rekat ja junat, pian myös ruokarobotit. Ihmiset tunnetaan edelleen yritteliäinä ja suoraselkäisinä, joskin toisinaan eteläpohjalainen jämäkkyys voi vaikuttaa vierailijoiden silmissä suoranaiselta jähmeydeltä.
Yksi säilyy aikojen halki vahvana. Kyrönjoki muistuttaa meitä, ettei ole niin syvää jäätä, etteikö se aikanaan liukenisi ikiaikaisiin aaltoihin. NS
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi