A-
A+
Oivallinen tapa kulkea vastavirtaan yleisiä tehokuluttamisen trendejä on tukea lähituotantoa.
Verkossa halpatuotteita tarjoavia yrityksiä on ollut jo parin vuosikymmenen ajan, mutta vasta viime vuosina on herätty niiden haittapuoliin. Syynä lienee se, että kiinalainen Temu on onnistunut markkinoinnissaan liiankin hyvin. Se on uinut myös suomalaisten älypuhelimiin, jopa niin tehokkaasti, että moni ei huomaa puhelimessaan olevaa halpakaupan sovellusta. Sen voi ladata puhelimeen vahingossa esimerkiksi päivittäessään ohjelmia.
Temusta ostaminen on niin suosittua, että suomen kielessä ilmiölle on oma terminsä: temuttaminen tai temutus. Temuttaja puolestaan on ihminen, joka tilaa tavaraa mainitusta verkkokaupasta. Joskus jopa niin paljon, että on arveltu temuttamisen ruokkivan pakonomaisen ostamisen vimmaa.
Muita ongelmia ovat tuotteiden heikko laatu, raportoidut kemikaalijäämät, tuoteväärennökset ja tarpeettoman tavaran sekä toimitusten ympäristövaikutukset. Temu ja muut halpakaupat pelaavat eri säännöillä kuin muut verkkokaupat, ja ne hyötyvät muun muassa siitä, että eivät maksa samansuuruisia kierrätysmaksuja kuin kotimaiset toimijat.
Temuttamisen yleistyminen harmittaa monia kuluttajia ja yrittäjiä, ja siksi halpatuonnin suitsimisesta keskustellaan sekä kansallisella että EU-tasolla. EU-maissa pohditaan paraikaa, miten pienten ostosten tullimaksuilla voitaisiin tasoittaa kiinalaisten halpakauppojen etumatkaa.
Onneksi on myös vaihtoehtoja. Täällä Pohjankyrö-lehden alueella oivallinen tapa kulkea vastavirtaan yleisiä tehokuluttamisen trendejä on kannattaa paikallisia yrityksiä ja tukea lähituotantoa.
Tänäkin vuonna on tarjolla joulumyyjäisiä, joulunavauksia ja muita tapahtumia joka kulmalla. Myös joulukaupoista voi ostaa paikallisia käsitöitä, herkkuja ja muuta lähellä tuotettua.
Mukana järjestelyissä on jälleen pitkä lista yrityksiä, yhdistyksiä, urheilu- ja nuorisoseuroja, kuntia ja seurakuntia. Ostamalla heiltä tuemme suoraan alueen ihmisiä verkkojättien sijaan.
Moni perustelee halpatuotannon ostamista hinnalla. On totta, että kaikilla ei ole varaa ostaa kotimaista käsityötä, jos tarve on välitön. Ei ole tarpeen tehdä temuttamisesta tai lähituotannosta sellaista identiteettikysymystä, jolla jaotellaan ihmiset hyviin ja huonoihin kulutusvalintojen mukaan.
Joululahjojen hankinnassa voisi kuitenkin harkita, voisiko halpatavaran sijaan lahjoittaa jotain aineetonta. Läsnäoloaan tai apuaan läheiselle, jolle arjen kiireessä ei välttämättä ole aikaa.
Sellaiset lahjat eivät vaadi muhkeaa kukkaroa, mutta lämmittävät todennäköisesti pidempään kuin Wishistä tilattu heikkolaatuinen lämpöpeitto.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi