A-
A+
ISOKYRÖ/YLISTARO Viiden tuhannen eteläpohjalaisen postilaatikkoon kolahtaa pian kutsu kansalaisraatiin. Sen aiheena on, miten turpeesta luovutaan reilusti ja oikeudenmukaisesti.
Energiaturpeen tuotanto loppunee Suomessa miltei kokonaan seuraavan vuosikymmenen aikana. Jotta energiaturpeesta voidaan luopua reilusti eri ihmisten näkökulmasta, Etelä-Pohjanmaalla aletaan kehittää suosituksia päätöksentekoon.
Ilmoittautuneiden joukosta valitaan lopulliseen kansalaisraatiin noin 30 osallistujaa siten, että osallistujajoukko edustaa mahdollisimman kattavasti Etelä-Pohjanmaan väestöä.
Tämä joukko kansalaisia keskustelee ja luo yhdessä ratkaisuja siihen, miten siirtymä voitaisiin tehdä oikeudenmukaisesti.
– Tämän kaltaiset hankkeet ovat erittäin tärkeitä sen turvaamiseksi, että isot elinkeinosiirtymät tapahtuvat reilusti ja oikeudenmukaisesti. Mukaan tarvitaan ihan jokaista, kertoo Etelä-Pohjanmaan maakuntajohtaja Heli Seppelvirta.
Kansalaisraadin järjestää Euroopan komission rahoittama Tandem-tutkimushanke yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan liiton kanssa.
Kansalaispaneelin lopputulokset tuottavat tietoa Etelä-Pohjanmaan liiton strategiatyöhön ja Etelä-Pohjanmaan oikeudenmukaista siirtymää koskevaan JTF-suunnitelmaan.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi