A-
A+
Ylistarolainen Joona Kajaala (#12) juoksi tuulettamaan Suomen fanikatsomon eteen, kun hän upotti sinipaitojen kolmannen maalin MM-finaalissa.
Andi Suter/IFF
Mika Pukkinen
YLISTARO Ylistarolainen Joona Kajaala voitti Suomen alle 19-vuotiaiden salibandymaajoukkueen mukana maailmanmestaruuden Sveitsissä huhti-toukokuun taitteessa pelatuissa MM-kisoissa.
Suomi voitti alkulohkossa Slovakian (12-2) ja Tanskan (13-5) selvin luvuin, mutta taipui lohkon päätösottelussa Tshekille maalein 2-5. Kaajala kirjautti alkulohkossa tehopisteet 2+1=2.
Alkulohkon kaksi voittoa riittivät välieräpaikkaan, jossa vastaan asettui naapurimaa Ruotsi. Suomi teki Ruotsista selvää lukemin 9-3 ja eteni MM-finaaliin, jossa Suomi pääsi ottamaan revanssin Tshekistä.
Kaikki näytti MM-finaalissa Suomen kannalta mainiolta vielä kolmannen erän alkaessa, kun Suomi johti Kajaalan, Aatu Knuutin ja Ville Heiskan maaleilla ottelua lukemin 3-1. Tshekki kavensi heti kolmannen erän alkupuolella, mutta Suomen yhden maalin johto kesti pitkään.
Kajaala oli kiinni finaalin voittomaalissa vielä kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Tshekki nousi kuitenkin tasoihin ajassa 57.19, kun Michael Wertheim iski tasoituksen ja ottelu venyi jatkoajalle.
Jatkoajalla paremmat maalipaikat loi Tshekki, mutta peli kääntyi kuitenkin Suomelle. Ratkaisumaali syntyi kymmenminuuttisen jatkoajalla lopulla, kun Veikko Paajanen tarjoili avopaikan Heiskalle, joka niittasi pallon tyhjyyttään ammottavaan Tshekin rysään.
Suomi palasi maailmanmestariksi kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Edellisen MM-kullan Suomi voitti Ruotsin Växjössä järjestetyissä MM-kisoissa vuonna 2017.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi