A-
A+
LAIHIA/VÄHÄKYRÖ/VAASA Valtakunnallisessa Lapsiperheiden edistynyt analytiikka (LEA) -hankkeessa on luotu ainutlaatuista tilannekuvaa Tampereen, Ylöjärven, Vantaan, Porin, Vaasan ja Laihian lapsiperheiden hyvinvoinnista. Aineisto on koottu kymmenestä valtakunnallisesta rekisterilähteestä, ja se kattaa yhteensä lähes 80 000 lapsiperhettä kuuden kunnan alueelta. Vastaavanlaista analyysiä ei ole aikaisemmin Suomessa tehty.
Lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointieroja selvittävässä hankkeessa etsittiin uusia, tilannetietoon perustuvia toimintamalleja lapsiperheiden palvelujen kehittämiseen.
Kerätyt ja analysoidut tiedot kertovat, että suurella osalla vaasalaisista ja laihialaisista lapsiperheistä on hyvinvoinnin peruspilarit kunnossa. Lapsiperheiden hyvinvointi näyttäytyy hyvin samankaltaisena sekä Vaasassa että Laihialla. Alueella on kuitenkin hyvin paljon erilaisia asuinalueita.
– Vaasassa on erityisen paljon perheitä, joissa on teini-ikäisiä lapsia. Vaasalaisilla perheillä on vähemmän muuttoja. Laihialla sen sijaan on hiukan enemmän pienten lasten perheitä sekä enemmän muuttavia perheitä, kertoo tuloksista projektikoordinaattori Sanni Tuomiaho.
Hankkeessa tehty kehitystyö on tärkeä avaus laajemmalle tiedon hyödyntämiselle ja ennen kaikkea asukkaiden elämäntilanteiden paremmalle ymmärtämiselle.
Lapsiperheiden hyvinvointieroja selvittävässä hankkeessa etsittiin uudenlaisia toimintamalleja tiedolla johtamiseen. Kerätty tieto on yhteiskunnallisesti merkittävää, koska vastaavanlaista analyysiä ei ole koskaan aiemmin tehty Suomessa. Hankkeen otanta on merkittävä, sillä se kattaa lähes 80 000 lapsiperhettä kuuden kunnan alueelta. Lapsiperheistä on tunnistettu 100 yleisintä perhetyyppiä, jotka on ryhmitelty kymmeneen ryhmään palveluntarpeen avulla.
– Lapsiperheiden tilannekuvan analyysin tulokset kertovat, että lapsiperheiden monimuotoistuminen tuo uudenlaisia vaatimuksia lapsiperheiden palvelujärjestelmälle. Yli kolmannes perheistä tarvitsee sosiaalisen verkoston tukea ja reilu 10 prosenttia tarvitsee moniammatillista kannattelevaa tukea erillisten palvelujen sijaan. Tilannekuva auttaa tunnistamaan eri alueiden palvelutarpeiden määrän ja luonteen. Kunnat eivät voi rakentaa palveluverkostojaan vain perheiden määrän perusteella, vaan kuntien pitää ymmärtää palveluiden ja tuen tarpeen moninaisuus, kertoo Goforen johtava konsultti Petri Takala.
Hankkeen aineistoja on käsitelty ainoastaan väestötasolla; kaupungeittain ja postinumeroalueilla. Tiedoista ei tunnisteta yksittäisiä perheitä. Kun tietoja lapsiperheistä on hyödynnetty, on eettinen arviointi kulkenut mukana koko hankkeen ajan.
Valtakunnallisessa Lapsiperheiden edistynyt analytiikka (LEA) -hankkeessa on luotu ainutlaatuista tilannekuvaa Tampereen, Ylöjärven, Vantaan, Porin, Vaasan ja Laihian lapsiperheiden hyvinvoinnista. Aineisto on koottu kymmenestä valtakunnallisesta rekisterilähteestä, ja se kattaa yhteensä lähes 80 000 lapsiperhettä kuuden kunnan alueelta. Vastaavanlaista analyysiä ei ole aikaisemmin Suomessa tehty.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi