A-
A+
Toivottavasti meidän läsnäolomme kannustaisi muitakin nuoria kuntalaisia siihen, että ehdolle voi, kannattaa ja pitääkin lähteä.
Emilia Hannuksela
Toivottavasti erityisesti nuoret äänestäjät lähtevät uurnille, eivätkä jää kotiin.
Severi Hölsö
Mika Pukkinen
ISOKYRÖ Kuntaliiton tilastojen mukaan vuoden 2025 kuntavaaleissa keskimääräinen ehdokas on noin 50-vuotias ja hieman useammin mies (57,7 prosenttia) kuin nainen (42,3 prosenttia). Koko Suomessa kuntavaaliehdokkaista alle 30-vuotiaita on vain alle kahdeksan prosenttia.
Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö alle 30-vuotiaita ehdokkaita myös paikallisilta listoilta löytyisi. Tämä oli yksi keskeinen syy, miksi 23-vuotias isokyröläinen Emilia Hannuksela (sit.) päätti lähteä Keskustan listoilta kuntavaaliehdokkaaksi.
– Mukaan pyydettäessä kysyttiinkin, etteikö olisi hienoa, että olisi tarjolla nuoria ehdokkaita ja erityisesti nuoria naisehdokkaita. Olen kyllä siitä samaa mieltä. Toivottavasti meidän läsnäolomme kannustaisi muitakin nuoria kuntalaisia siihen, että ehdolle voi, kannattaa ja pitääkin lähteä, Hannuksela sanoi.
Hannukselan tapaan ensimmäistä kertaa kuntavaaliehdokkaaksi lähtenyt isokyröläinen 24-vuotias Severi Hölsö (kok.) allekirjoittaa, että nuoria ehdokkaita on kaivattu.
– Olen jutellut monien nuorten kanssa. He ovat sanoneet, että voivat lähteä äänestämään nyt, kun mukana on nuoria ehdokkaita. Eivät he ole välttämättä tunteneet kokeneempia ehdokkaita. Silloin äänestämiskynnys voi olla korkea, Hölsö sanoi.
Hölsö on asunut suurimman osan elämästään Ylistarossa, mutta muutti Isoonkyröön viime marraskuussa. Isokyrö on kuitenkin tuttu paikka, sillä hän on viettänyt sukulaisten luona paljon aikaa Isonkyrön puolella.
Hölsö on ammatiltaan sairaanhoitaja ja sivutoiminen viljelijä, ja hänen tavoitteenaan on opiskella myöhemmin myös maisterin paperit ja pedagogiikkaa, joka mahdollistaisi opettajan työt.
Hannuksela on puolestaan asunut pääosin Isossakyrössä. Hän asui muutaman vuoden ajan Tampereella opiskellessaan yliopistossa humanististen tieteiden kandidaatiksi, mutta sittemmin hän on palannut kotikuntaansa. Häneltä löytyy jo pedagogiikan opinnot, ja työ englannin opettajana olisi myöhemmin toiveammatti.
Monelle maalaiskuntien nuorille muuttaminen kaupunkiin opiskelujen ajaksi on lähes välttämättömyys, vaikka esimerkiksi Hannuksela pystyy tekemään nyt opintojensa maisterivaihetta Isossakyrössä.
Hannuksela halusi palata Tampereelta kotiseudulle mahdollisimman nopeasti, mutta suurimmalla osalla nuorista on hänen kokemuksensa mukaan päivänvastaiset ajatukset.
– En törmännyt opiskelujeni aikana melkein kehenkään, joka olisi halunnut palata omalle kotipaikkakunnalleen. Enemminkin palaaminen olisi ollut painajainen, Hannuksela harmitteli.
– Tosi usein syynä on ollut se, etteivät nuoret koe pääsevänsä osaksi yhteisöä. Kaikissa pienissä kunnissa siihen voisi auttaa avarakatseisuus. Puhun myös seksuaalivähemmistöistä ja erilaisen sukupuoli-identiteetein omaavista ihmisistä. Kunnan pitäisi olla paikka, jossa kaikki olisivat tervetulleita, hän lisäsi.
Yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus pitää alkaa Hannukselan mukaan kouluista, ja heijastua muun muassa kulttuuri- ja liikuntapalveluihin. Molemmat ehdokkaat pitivät tärkeänä, että lähikoulut ja pienet ryhmäkoot pysyvät Isossakyrössä myös tulevaisuudessa.
– Meillä on Kyröössä toimivat alakoulut, yläkoulu ja lukio. Niitä on kehitettävä, eikä yhdestäkään ole mielestäni syytä luopua, jotta yksilöllinen opetus ja työrauha voidaan taata, Hölsö sanoi.
Myös tämänhetkiset terveyspalvelut tulisi kaksikon mukaan kaikin keinoin säilyttää, jotta elämänkaarensa voisi halutessaan elää kotikunnassa.
– Meillä on tällä hetkellä kolme lääkäriä ja olisi ykkösasia, että niin olisi myös tulevaisuudessa, Hölsö sanoi.
– Isonkyrön mummani ja paappani viettivät viimeiset vaiheensa Laurilanmäellä. Se oli heille ja meille tärkeä asia, että voitiin pysyä kotikunnassa, Hannuksela painotti.
Ikäryhmien pienentyessä kuntien pitää pyrkiä hankkimaan myös muuttavia asukkaita. Hölsö sanoi, että esimerkiksi yrittäjyydelle täytyy luoda riittävät toimintaedellytykset kunnan alueella, jotta kuntaan on helppo muuttaa perheineen myös yrittäjänä tai luoda uutta yritystoimintaa.
Lasten aamu- ja iltapäivätoiminta mahdollistavat ehdokkaiden mukaan sen, että työssäkäynti onnistuu helpommin myös lähikaupungeissa. Isonkyrön vetovoimatekijäksi voidaan Hölsön ja Hannukselan mukaan laskea myös liikuntamahdollisuudet ja lähiluonto.
– Meillä on puhdas luonto, mikä on kilpailuvaltti. Täällä ei tarvitse mennä etuovesta kauas ulos, että on metsässä, missä tutkitusti ihminen rentoutuu, Hannuksela sanoi.
Molemmat ovat ehdolla kuntavaaleissa ensimmäistä kertaa. Kampanjoinnissaan Hannuksela kertoo luottavansa erityisesti vaalikoneisiin, joista hän on yleensä itse poiminut ehdokkaat. Hölsö sanoi, että tienvarsilakanoiden lisäksi hän on pyrkinyt käymään tapahtumissa keskustelemassa ihmisten kanssa.
Hannuksela on ollut aiemmin mukana Isonkyrön nuorisovaltuustossa, mutta ei ole vielä liittynyt puolueisiin. Hölsö liittyi jo kymmenisen vuotta sitten Kokoomusnuoriin, minkä jälkeen hän on toiminut myös puolueen paikallisyhdistyksissä.
– Yrittäjyys on kulkenut suvussa ja perheessä, mikä ehkä aikanaan ajoi omaan puoluevalintaan, Hölsö taustoitti.
Nuoret ehdokkaat kannustavat ihmisiä uurnille.
– Toivottavasti erityisesti nuoret äänestäjät lähtevät uurnille, eivätkä jää kotiin. Äänestäminen on tärkeää, Hölsö kannusti.
– Kunnassa tehdään paljon päätöksiä, jotka vaikuttavat myös nuorten arkeen, Hannuksela lisäsi.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi