A-
A+
Päivi Sirkka
ISOKYRÖ Minussa elää monta tarinaa. Tämä opetusalan tietokirjan nimi nousee mieleen, kun kuuntelee isokyröläistä Eeva Iivaria, ruskean vyön judokaa, kolmen lapsen äitiä ja hyvinvointialan yrittäjää, joka puhuu sujuvaa kiswahilia, katsoo koreankielisiä romanttisia sarjoja ja jolla on somekanava TikTokissa 214 000 seuraajaa.
Eeva Toivasena vuonna 1988 Kokkolassa syntynyt tarinan päähenkilö on elänyt liikkuvaista elämää, mutta on nyt juurtunut Isoonkyröön. Siellä hän asuu Tervajoelta lähtöisin olevan miehensä Antti Iivarin ja heidän lastensa kanssa.
– Isäni on pappi, ja olin 8-vuotias, kun tulimme lähetystyöstä Tansaniasta takaisin Suomeen. Asuimme Simossa, jossa oli ensimmäisenä talvenamme –30 astetta pakkasta. Se oli kulttuurishokki, Eeva Iivari muistelee nyt.
Vanhempien työpaikka Mwika Bible School sijaitsi Pohjois-Tansaniassa, Kilimanjaron rinteellä. Tansaniassa Iivari oppi kiswahilin kielen, jota hän taitaa edelleen.
– Sieluni kaipaa syvästi Afrikkaan. Toki myönnän, että kaipaan lapsuuden Afrikkaani, eikä se aikuisena olisi enää sama. Kaipaan lämpöä, kulttuurillista rentoutta ja luontoa. Perheemme oli siellä yhteen nivoutunut, koska olimme asuinpaikkamme harvoja valkoihoisia.
– Kaipaan myös yhteisöllistä kulttuuria. Koko kylä meni kirkkoon, ja siellä oltiin monta tuntia. Jos ei ollut varaa antaa kolehtia, tuotiin vuohi tai kana, joka huutokaupattiin, ja tuotto meni kirkolle. Maailmankuva oli sellainen, että voi olla kiitollinen pienistä asioista. Oli välitön iloisuus ja onni, vaikka ihmisillä ei ollut paljoa, Iivari kuvailee.
Tansanian- ja Simon-vuosien jälkeen Toivasen perhe muutti Kristiinankaupunkiin, jossa Iivari kirjoitti ylioppilaaksi ja löysi harrastuksekseen judon. Seuraavaksi asuinpaikaksi valikoitui Viron Tartto, jossa hän opiskeli englannin kieltä ja kulttuuria. Siellä judoharrastus jatkui. Saaliina hänellä on muun muassa naisten SM-pronssia ja Viron mestaruuskisoista kaksi hopeaa.
– Tartossa opiskelin englantia viroksi. Siellä innostuin myös japanin ja kiinan kielestä. Netflixistä katselen kiinan ja koreankielisiä romanttisia sarjoja, ja japanin kielen opintoja tarjoan syksyllä kansalaisopisto Almassa, kielitaituri kertoo.
Evankeliumijuhlilta Kristiinankaupungista mukaan tarttui tuleva puoliso Antti, jonka kanssa tie vei Jyväskylään. Siellä valmistuivat maisteritutkinto sekä opettajan pedagogiset opinnot.
– Jyväskylässä myös valmensin junnujen judoa. Sitten tulin raskaaksi ja judo jäi.
Perhe asettui Isoonkyröön ja täydentyi vielä kahdella lapsella. Liikunta alkoi kiinnostaa Iivaria uudesta näkökulmasta, kun hän mietti, miten voisi sovittaa yhteen työn ja perhe-elämän. Vuonna 2019 hän valmistui personal traineriksi Nordic Health Academysta.
– Lapsuudenhaaveeni Afrikasta alkaen on ollut äitiys. Se on unelmieni täyttymys. Kolme lasta antavat ja ottavat paljon, ja he ovat läsnäolollaan vaikuttaneet myös uravalintoihini. Olen tehnyt opettajan sijaisuuksia Isossakyrössä, mutta työ personal trainerina on sitä joustavampaa. Pystyn olemaan kotiäitinä ja samalla valmentamaan lähi- ja etäasiakkaita. Iltaisin ohjaan ryhmäliikuntaa ja judoa.
Syksyllä 2020 Iivari perusti Ylistaroon Seinäjoen judoseuran alajaoston, jota hän pyörittää. Nyt mukana on noin 30 harrastajaa. Iivari toimii harjoitusten päävetäjänä ja sitä ajatellen hän suoritti Urheilijasta valmentajaksi -koulutuksen Varalan urheiluopistossa.
Yksi iso käännekohta Eeva Iivarin elämässä tapahtui helmikuussa 2023, kun häneltä leikattiin kuulohermossa kiinni ollut hyvälaatuinen kasvain. Leikkauksessa kuitenkin menivät sekä vasemman korvan kuulo että kasvohermo, ja myös tasapainoaisti vaurioitui. Pysyviksi ovat jääneet kasvohalvaus, tinnitys, kuuro korva sekä väsymys.
– Aivojeni kapasiteetti ei ole enää yhtä laaja kuin aiemmin. Täytyy tietää, mitä panee etusijalle. Ei voi multitaskata enää. Sairausloman jälkeen halusin kouluttautua hierojaksi ja näyttää itselleni, että pystyn vielä omaksua uutta tietoa ja taitoa. Ilokseni opin, että voin vielä oppia.
Myös oma näkökulma äitiyteen on muuttunut. Iivari sanoo tiedostavansa, että kahdeksan tunnin työpäivät eivät ole perheen edun mukaista, koska tärkeintä on olla läsnä pienten lasten elämässä. Leikkauksen lisäksi Iivari ajattelee elämänsä käännekohdiksi jokaisen muuton ja paikan, jossa on asunut.
– Afrikka itsessään on muokannut tulevaisuuttani. Myös Simo jätti jälkensä, samoin Tartto ja Isokyrö, jossa olen asunut nyt kaikista pisimpään, yhteensä 11 vuotta. Lasten syntymät ovat tietenkin olleet merkittäviä käännekohtia. Ja avioliitto varmasti täytyy muistaa sanoa, Iivari nauraa.
Myös usko ja hengellisyys ovat olleet aina mukana Isonkyrön kirkkovaltuutettunakin toimineen Eeva Iiivarin elämässä.
– Uskon, että Raamattu on totta. Vanhemmat eivät ole koskaan pakottaneet uskoon. Olen saanut kasvaa armollisessa ympäristössä. Afrikassa tuli todelliseksi se, että jos on hätä, ambulanssi ja poliisi eivät välttämättä pääse apuun, mutta Jumala on se, joka voi auttaa.
Iivari kuvailee, että hänellä on lapsesta asti ollut kutsu tehdä evankelistan työtä ja hän on myös miettinyt lähetystyötä vaihtoehtona, mutta Isoonkyröön asettumisen ja lasten syntymisten jälkeen ajatus lähetystyöstä jäi. Vaihtoehto ilmaantui kuitenkin korona-aikana.
– Silloin latasin TikTokin. Aluksi se oli tapa purkaa omaa luovuutta ja hassutella. Mutta kun laitoin hengellistä sisältöä, aloin saada kommentteja ja kysymyksiä, joihin vastailin Raamattuun nojaten omien käsitysteni mukaan. Ajattelin, voisiko tämä olla tapa toteuttaa omaa kutsumustani. Huvikseni olen tehnyt sinne myös kiswahilinkielistä sisältöä. Nyt seuraajia on 214 000, suurin osa varmaan tansanialaisia, Iivari vitsailee.
– Unelmani on, että voisin kiertää seurakunnissa tai tapahtumissa puhumassa ja toteuttaa kutsumustani evankeliumin esille tuomisesta ja toivon jakamisesta.
Nykyään Eeva Iivari ajattelee, että hänellä on kirjava tausta, ja kenties afrikkalaisen lapsuusajan vaikutuksesta hän lähestyy helposti muita ihmisiä. Hän toivoo, että ihmiset Isossakyrössäkin tulisivat rohkeasti juttelemaan ja tutustumaan.
– Isä on syntynyt Johannesburgissa ja asunut 13 vuotta Namibiassa. Hän on kulttuurillisesti afrikkalainen, äiti taas on Ylistaron Mattiloita. Siksi olen varmaan Suomen mittapuulla tällainen erikoinen persoona, hän nauraa.
Eeva Iivari
ISOKYRÖ Isonkyrön keskustaan Koulukadulle avataan syyskesällä uusi hierontatoimipaikka, Eva’s Eden eli Eevan Eden. Seinäjoen Manuaaliterapiakeskus Spinal Oy:stä huhtikuussa hierojaksi valmistunut Eeva Iivari laajentaa sinne toimintaansa.
Verkkosivut ovat tekeillä ja avajaisetkin suunnitteilla syksyksi. Hieronta-aikoja voi varata Iivarilta suoraan.
– Minua kiinnostaa terveys, niin henkinen kuin fyysinenkin. Personal trainerina tulosten saaminen riippuu asiakkaasta, mutta hierojana voin tarjota toiselle helpotusta ja apua itse. Minun on tarkoitus erikoistua vielä urheiluhierojaksi ja purentalihashierojaksi.
– Vaikka liikunta ja urheilijat ovatkin lähellä sydäntäni, hierontaan on jokainen tervetullut, Iivari rohkaisee.
Kaikille niille, jotka haluaisivat petrata omia liikuntatottumuksiaan nykyistä aktiivisempaan suuntaan, hänellä on armollinen ohje.
– Kannattaa asettaa itselleen pieniä, saavutettavissa olevia tavoitteita, joista pikkuhiljaa muodostuu elämäntapoja. Esimerkiksi tänään voi käydä viiden minuutin kävelyllä tai muistaa syödä aamupalan. Kun tavoitteesta tulee tapa, niitä voi asettaa lisää. Yleensä terveyttä edistävät valinnat ruokkivat toisiaan.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi