A-
A+
Pia Korpela-Mäki
VÄHÄKYRÖ/VAASA – Tosi kova vuosi on tulossa, mutta paljon hyviä asioita tehdään vaasalaisille, kertoi kaupunginjohtaja Tomas Häyry esitellessään Vaasan ensi vuoden talousarvioesitystä. Siinä keskeistä ovat talouden tasapaino ja hyvät palvelut.
Tiukkaan ensi vuoteen mahtuu monia muutoksia, valtion ja kansainvälisen talouden epävarmuutta ja kuntatalouden haasteita.
– Kuntatalouden tilanne heikkenee jo vuonna 2024, kun viime vuoteen kohdistuneet poikkeukselliset verorahoituserät poistuvat vahvistamasta kuntataloutta. Tulopuolella päänvaivaa tuottavat ensi vuonna negatiiviset sote-erät valtionosuuksissa, rakennusalan heikko suhdanne sekä tyhjät sote-kiinteistöt, sanoi talous- ja strategiajohtaja Cecilia RaunioVaasan hallintotalolla pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Talousarvion tavoitteena on positiivinen tulos, ja se ettei alijäämää pääse kertymään. – Tähän pyritään erityisesti säästöillä ja suurempien osinkojen avulla. Suunta on oikea ja veroprosentteja ei esitetä nostettavaksi, Häyry jatkoi.
Tuloveroprosentti pidettäneen 8,4 prosentissa, eikä muitakaan veroja esitetä korotettaviksi.
Suomen kuntatalous on Häyryn mukaansa suurten haasteiden edessä. Hän on tyytyväinen siihen, että Vaasan valtuusto päätti viime keväänä 34 miljoonan euron säästöpaketista.
– Se on äärimmäisen tärkeä. Jos siitä livetään, on isoja ongelmia edessä, hän jatkoi.
Jos sovituissa säästöissä pysytään, ei merkittäviä uusia säästötoimenpiteitä näillä näkymin tarvittaisi ensi vuodelle. Jos valtuusto esittää lisämenoja, on ne katettava tuloilla tai etsittävä vaihtoehtoisia säästöjä.
– Valtuutetuilta on tullut toivetta muun muassa hallinnon tehostamisesta, mikä näkyy kuntalaisille uusina sähköisinä palveluina sekä pyrkimyksenä niin sanottuun yhden luukun periaatteeseen, sanoi Raunio.
Uusi Pohjanmaan työllisyysalue aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. TE-palvelut siirtyvät tuolloin valtiolta kunnille.
– Työllisyyspalveluiden menot näyttävät olevan valtiolla mitoitettu alakanttiin eli valtio ei rahoita niin paljon näitä palveluita jatkossa kuin olisi tarve. Tämä edellyttää palveluiden edelleen kehittämistä. Työ- ja elinkeinopalveluiden siirto kaupungille voi ainakin pitkällä aikavälillä lisätä työllisyyttä sekä parantaa kotoutumista, ja voivat näin vaikuttaa positiivisesti myös kaupungin ja seudun vetovoimaisuuteen, Raunio jatkoi.
Vaasan toimintamenoiksi arvioidaan ensi vuonna noin 341,3 miljoonaa euroa ja toimintakatteeksi 203,2 miljoonaa euroa. Verrattuna tähän vuoteen nousua on 4,4 ja 4,6 prosenttia.
Toimintatuottoja odotetaan noin 137,4 miljoonaa euroa, mikä on 3,6 prosenttia enemmän kuin tänä vuonna. Tuottoihin ja menoihin vaikuttavat tasapainottamistoimenpiteiden lisäksi TE-palveluiden siirto kaupungille. Osinko- ja korkotuottoja odotetaan noin 15,7 miljoonaa euroa.
Valtionosuuksia odotetaan 51 miljoonaa euroa ja verotuloja yhteensä 183 miljoonaa euroa.
– Kuntien verotuloihin ovat vaikuttaneet koko maassa muun muassa ansiotulovähennyksen poisto kunnallisverotuksesta. Valtionosuuksiin vaikuttavat muun muassa sote-erät, TE-uudistus ja opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuusleikkaukset, Raunio totesi.
Tilikauden tulokseksi tavoitellaan noin 200 000 euroa ja kertyneeksi ylijäämäksi vähintään 16,5 miljoonaa euroa.
Kaupunginhallitus jätti maanantain kokouksessaan ensi vuoden talousarvion ja vuosien 2026 - 2027 taloussuunnitelman pöydälle. Kaupunginvaltuusto päättää niistä maanantaina 11. marraskuuta.
Merikaarron päiväkoti siirtyy ensi vuoden elokuussa uusiin vuokratiloihin.
Pia Korpela-Mäki
VÄHÄKYRÖ/VAASA Vaasan kaupungin investoinnit ovat ensi vuonna noin 64,8 miljoonaa euroa.
Eniten rahaa palaa päiväkoteihin ja kouluhankkeisiin (Isolahden koulu, Onkilahden yhtenäiskoulu, Vaasan keskustan yhtenäiskoulu, Palosaaren päiväkoti, Kasarmin päiväkoti) (yhteensä (16,77 miljoonaa euroa) ja työllisyyspalveluiden hoitoon ja kehitykseen (15,2 milj. e).
Muita investointeja ovat Pilvilammen vesilaitoksen uusi otsonointi- ja aktiivihiilivedensuodatuslaitos (5 milj. e), sataman väylän levennys ja ruoppaus (4 milj. e), kestävän liikkumisen hanke Suvilahden raitti (1 milj. e), uusi kirjastoauto (500 000 e), puistojen kunnostus (440 000 e), katuvalaistuksen saneeraus (400 000 e), sähköinen asiointi ja digitaaliset palvelut (280 000 e), Vaasan pesäpallokentän kunnostus (300 000 e) ja kyberturvallisuuden kehittäminen (100 000 e).
Merikaarron päiväkoti Pikkuonni Vähässäkyrössä siirtyy uusiin vuokratiloihin ensi vuoden elokuussa. Merikaarron koulun etupuolella olevalle vapaalle alueelle rakennutetaan ensi talven aikana tilaelementtipäiväkoti.
Uusista tiloista koituu kaupungille 300 000 euron nettomenolisäys per vuosi.
Joitain investointeja joudutaan siirtämään säästösyistä.
Vaasan elinvoima ja vetovoima ovat kaupunginjohtaja Tomas Häyryn mukaan hyviä. Kaupunki kasvaa sekä väkimäärältään että yritysten investointien kautta, mikä aiheuttaa positiivista painetta kuntatalouden näkökannalta.
Ensi vuoden lopussa kaupunki ennustaa väkiluvukseen 69 270 asukasta.
Vaasan ensi vuoden 36,3 miljoonan euron vuosikate ei riitä investointeihin, mutta niiden tulorahoitus vahvistuu 42,5 prosentista 55,9 prosenttiin tästä vuodesta ensi vuoteen. Velkataakan arvioidaan kasvavan noin 28 miljoonaa euroa 411 miljoonaan euroon vuonna 2025.
Kun tulorahoitus on 100 prosenttia, ei kaupungin tarvitse ottaa lainaa tai myydä omaisuuttaan investointien rahoittamiseksi.
Lainaa Vaasalla on ensi vuoden lopussa noin 6 000 euroa asukasta kohti.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi