Yrmyllä, Äpylillä ja Raksulla kylässä

Miia Raunio

ISOKYRÖ/VÄHÄKYRÖ Kyrönmaan Pihakirppikset -tapahtuma syyskuisena sadonkorjuuviikonloppuna innosti ihmisiä paitsi ostamaan ja myymään peräkonttien ja mummoloiden aarteita, myös tutustumaan lähiruokatuotantoon. Hietamäen tilalla Isonkyrön Lehmäjoella oli päätetty iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: osallistua Yhyres-yhdistyksen tapahtumaan ja olla Lähiruokapäivän vierailukohteena.

Hietamäen tilan isäntä Timo Laakso sai latoa omalla tilalla tuotettua hunajaa myyntitiskiin sen kuin kerkesi toimittelulta ja kysymyksiin vastaamiselta.

– Hunajan valmistukseen kuuluu huolehtia mehiläisistä pitkin kesää. Tehdään pesäkäyntejä ja tarkistetaan, että pesässä on kaikki hyvin, tilan emäntä Anita Karhusaari kertoo.

– Juhannuksen tienoilla ne saattavat parveilla, mutta nämä pysyivät kotona, Timo Laakso hymyilee.

– Pitää tarkistaa, että siellä on munintaa, kuningatar ja tarpeeksi tilaa. Tarvittaessa lisätään osastoja, Anita selventää.

Hietamäen tilan nuori polvi osallistui myös myyntityöhön kahvilassa. Lilja Laakso, 4, tiesi makeispussin hinnan: ”Kaksi.”

Isovanhemmat Eero Karhusaari, Eila Laakso ja Tapio Laakso ehtivät istua omenapuun varjossa ja kertoilla tilan päätoiminnasta, galloway-rodun lihakarjasta. Emolehmätuotannon lopputuotteena syntyy pihvilihaa, jota myydään myös rotukarjan lihana.

– Ennen oli lypsylehmiä, kertaa Tapio Laakso.

– Olisikohan ollut vuosi 2012, kun käytiin Hannoverissa näyttelyssä. Anita oli siellä jo mukana. Silloin tämä rotu rupesi jo kiinnostamaan, muistelee Eero Karhusaari.

– Vuonna 2020 oli karjamyyntiä Ruotsissa, ja siitä tämä lähti. Ostettiin eläimiä meille ja tuotiin Suomeen karanteeniin ja tarkastusten jälkeen. Usean omistajan voimin aloitettiin.

Galloway-rodun lehmät poikivat itse, hoitavat itse vasikkansa ja ovat kestäviä ja pitkäikäisiä. Lihan laatukin on hyvää, Eero Karhusaari listaa rodun hyviä puolia.

Tuvan nurkalta silmäiltäessä emolehmiä, vasikoita ja hiehoja näkyy usealla pellolla. Yrmy ja Äpyli ovat vasikoita ja Raksu on emo, opastaulussa lukee.

– Ihan varta vasten lähdimme katsomaan näitä erikoisia eläimiä, sillä ei näitä usein näe, sanoo Anne Pollari kahvi- ja omenapiirakkaostokset kädessään.

Mumma oli saanut houkutelluksi mukaansa lapsenlapset Veikon ja Vienon.

– Söpöjä, Vieno toteaa eläimistä.

Pollari tiesi senkin, että Hietamäen emolehmistä ei taida maitoa tulla.

– Vain sen verran tulee, että vasikoille riittää, tilan isäntä täsmentää.

Yksi Kyrönmaan Pihakirppikset -tapahtuman kirpputoreista oli Perkiön kylärannassa Vähässäkyrössä.

– Rarioita oon myyny jo kaks! Yks on jäljellä, Marita Salo iloitsee.

Salolla oli myytävänä muitakin kodinkoneita ja -tarvikkeita: keittimiä, kaiuttimia ja kiikarit sekä korurasia ja tietokone. Vaaterekki oli jo keventynyt, ja yksi aikakautemme aarre oli käynyt kaupaksi kolmella eurolla.

– Nokian puhelin 3 010 meni jo.

Saman legendaarisen valmistajan simpukkapuhelin oli vielä myymättä. Senkin hinta oli kolme euroa. Tietokone oli varattu sillä ehdolla, että Marita löytäisi siihen latausjohdon.

Aune Pöysti myi omassa pihassa kasvatettua ja itse kerättyä pensasmustikkaa.

– Kaikki keskikokoiset rasiat olen jo myynyt.

Pöystin mielestä tapahtuman mainontaa olisi saanut olla enemmän. ”Veispuukin” sijaan hän toivoi samanlaisia isoja plakaatteja kuin aikaisemmin oli Pihakirppis-tapahtumissa ollut.

Marita Salo kaupittelee leninkiä sitten omankyläläiselle, koska ei muita näy.

– Tämä, Aune, voisi olla sulle sopiva!