A-
A+
ISOKYRÖ Isonkyrön seurakunta pyrkii ehkäisemään koronaviruksen leviämistä perumalla lähes kaikki tapahtumat ja kokoontumiset 13.3.–5.4.
Toiminnan peruuttaminen määräajaksi on perusteltua erityisesti siksi, että seurakunnan toimintaan osallistuu paljon ikäihmisiä, jotka on luokiteltu riskiryhmään.
Seurakunta turvaa perustehtävänsä pitämällä Isonkyrön pääkirkossa jumalanpalveluksen sunnuntaisin. Jumalanpalvelukset järjestetään ilman vapaaehtoisia avustajia. Kolehti kerätään ovilla kirkosta poistuessa. Oman virsikirjan voi ottaa mukaan kotoa tai käyttää nettivirsikirjaa.
Seurakunta turvaa kirkollisten toimitusten toteutumisen. Toimitukset ovat lakisääteisiä yleisötilaisuuksia. Hautaan siunaamiset, kasteet, vihkimiset ja konfirmaatio 22. maaliskuuta järjestetään sovitusti.
Seurakunnasta toivotaan, että konfirmaatioon kirkossa osallistuvat vain rippikoululaisten perheet ja lähin piiri. Jos esimerkiksi rippikoululainen tai rippikoululaisen lähipiiriin kuuluva kuuluu johonkin koronaviruksen riskiryhmään, on syytä tarkistaa terveysviranomaiselta ohje osallistumisesta konfirmaatioon. Jos kärsii hengitystieoireista, on syytä jäädä kotiin.
Jos rippikoululaisen konfirmaatioon osallistuminen ei onnistu, korvaava tilaisuus järjestetään sopivampana ajankohtana.
Seurakunnan työntekijät eivät osallistu toimitusten jälkeisiin tilaisuuksiin tai juhliin.
Kirkkoherranvirasto palvelee puhelimitse ja sähköpostitse. Kaikki säännöllinen viikkotoiminta, leirit, retket, yhteisöruokailut, konsertit ja muut kokoontumiset perutaan.
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi