Jokainen meistä on ihmisrakas – Armin Krueger päätti pitkän uransa diakonina

Arto Erkkilä

ISOKYRÖ Ympyrä on sulkeutunut. Orisbergistä se alkoi, ja Orisbergiin se nyt päättyy.

Isonkyrön seurakunnan diakoni Armin Krueger jäi heinäkuun lopussa eläkkeelle.

Krueger on yksi seurakunnan pitkäikäisimmistä työntekijöistä. Hän aloitti Isossakyrössä 1. kesäkuuta 1986. Työuraa tuli täyteen neljä vuosikymmentä.

– Ensimmäinen työtehtäväni oli toimia rippikoulun ohjaajana täällä Orisbergissä, Armin Krueger muistelee kellotapulin portaalla istuessaan.

Viimeisten työkuukausien kohokohta osui myös Orisbergiin.

– Sain olla puhumassa Isonkyrön lottaperinneyhdistyksen tilaisuudessa. Arvovieraitten lisäksi yleisössä paikalla oli myös arkkipiispa Tapio Luoma. Hän kuulemma pistäytyy usein Orisbergissä.

Eläkkeelle jääneen diakonin haastattelu on tehtävä heti. Kun sovimme treffeistä, sen on tapahduttava kolmen tunnin kuluttua yhteydenotosta. Miksi niin nopeasti?

– Se on tapahduttava heti, tai ei koskaan.

– Miksi?

– Koska olen myöhemmin matkoilla.

– Minne olet matkustamassa?

– En tiedä, kaikkihan me olemme koko ajan matkalla. Kuolemaa kohti, kuten jokainen meistä. Se voi tulla koska vaan. On hyvä toimia aina heti.

Isoonkyröön Armin Krueger päätyi sattumien kautta.

– Vuonna 1984 olin Hannoverin kirkkopäivillä. Siellä tutustuin piispa Matti Sihvoseen, joka kutsui minut tutustumaan Järvenpään luterilaiseen opistoon ja suomalaiseen diakoniaan. Siellä tutustuin myös piispa Sihvosen ystävään piispa Yrjö Sariolaan. Hänen kanssaan keskustelu jatkui loppuun asti omassa hiippakunnassamme.

Opiskelujen kautta Krueger pohjaksui lyhyen Itä-Suomen visiitin jälkeen Isoonkyröön.

– Myös työelämän toinen ympyrä sulkeutui Hannoverissa, kirkkopäivillä, jossa sain jälleen viime talvena olla mukana.

Diakonina, kuten myös yksityishenkilönä Armin Krueger osaa herättää tunteita.

Eikä hän useinkaan jätä sanomatta, kun on sen paikka – varsinkaan kysyttäessä.

Hän muistuttaa olevansa maahanmuuttaja, ja sen vuoksi näkevänsä monet asiat eri näkökulmasta kuin kantasuomalaiset.

Hän on syntynyt Saksassa, ja erinomaisesta suomen kielen taidostaan huolimatta maahanmuuttajuus kuuluu puheessa. Se herkistää vastapuolen kuuntelulle.

– Maahanmuuttajia syytetään vaikka mistä. Kuten siitä, että viemme teidän naiset. No, minä olen vienyt vain yhden. Hänen kanssaan olen saanut kaksi tyttöä, eli saldo on plussan puolella.

– Sanotaan, että viemme myös teidän työnne. Jos niin on, niin olen kymmenen kuukauden jälkeen ryhtynyt virkamieheksi enkä ole tehnyt sen jälkeen päivääkään töitä, diakoni virnuilee tuttuun tapaansa.

Diakonia kirkon työalana on laaja käsite.

– Se on teologiaa, joka on paradoksaalisesti toisaalta äärimmäisen tärkeää ihmisten auttamista, mutta toisaalta ihmiset hankaloittavat sitä sähläämällä oireiden kanssa, Armin Krueger näkee.

– Jokainen meistä on ihmisrakas ja jokainen pyrkii hyväntekeväisyyteen. Tämä on kuitenkin järjestelmä, jossa törmää rakenteisiin. Tässä työssä on käytäntöjen, odotusten ja valmiiden sabluunoiden vanki.

Hän on kohdannut arjen työssään ristiriitoja.

– Ongelma on sekin, kun ihminen haluaa talousapua, mutta ei ota vastaan neuvoja talousasioissa.

Hänen päätelmänsä onkin, että diakonian pitäisi puuttua yhteiskunnallisiin ilmiöihin, jotka aiheuttavat talouden ongelmia.

Ja se kaikkein merkittävin Kruegerin näkökulma on toiminta.

– Slow help is no help.

Hän pitää tärkeänä, että kriisissä apua on tarjolla heti, eikä byrokraattien virka-aikoina ajan päästä.

Nopean avun antamista hän on itse toteuttanut työuransa ajan. Hädän sattuessa hän ei ole katsonut kelloa.

Armin Krueger määrittelee työnsä diakonina.

– Minun täytyy olla se arkkitehti, joka rakentaa olohuoneesta tilan, jossa on turvallista ja luotettavaa olla.

Pitkältä työuraltaan hän nostaa esiin kaksi tärkeää esimiestä.

– He ovat Artturi Kivineva ja Eero Holma. He ovat ihmisiä, joiden kanssa työasiat sujuivat erinomaisesti.

Työkavereistaan hän kiittelee erityisesti Hannu Ovaskaa ja Anna-Maija Arkkolaa.

– Seurakunnassa Anna-Maija Arkkola oli se arkkitehti, joka teki asiat minulle niin hienoksi kuin toivoin.

– Ovaskan Hannun kanssa teimme tosi paljon yhteistyötä pitkän aikaa. Siksi halusin nimenomaan hänen luona käydä omilla tärkeillä eläkeläiskahveillani.

Mies ei nosta itseään jalustalle missään tilanteessa. Sen sijaan hän on armoton keskustelija ja mielipiteen haastaja.

– Minä olen aina vähemmän kuin he luulevat, aina heikompi ja huonompi kuin he luulevat ja vähäpätöisempi kuin he luulevat. Itse asiassa olen aika tavallinen juntti – korkeintaan saunan pukuhuoneen filosofi.

Hän huomauttaa, että jokainen meistä elää täällä omalla tyylillään.

– Parantajaa ja lääkäriä tarvitsevat ihmiset, jotka ovat sairaita.

Muistutuksena hän nostaa esiin arvokkuuden.

– Jokaisessa ihmisessä on hyvät puolensa, jokainen on kunnia-arvoinen. Jos hän ei kelpaa ystäväksi, niin hyväksi viholliseksi. Silläkin on arvonsa.

Kauniin alkusyksyisen päivän keskusteluhetken päätteeksi hän näkee tulevaisuuden, eläkeläisenäkin, hyvin yksinkertaisesti.

– Elämä on hyvää niin kauan kuin sää on hyvä.