A-
A+
VÄHÄKYRÖ Vähänkyrön aluelautakunta järjestää tänäkin vuonna tilaisuuden, jossa palkitaan vähäkyröläisiä urheilijoita vähintään SM-tasoisesta saavutuksesta valtakunnallisesti merkittävissä lajeissa. Palkintoja jaetaan C-ikäisten sarjatasosta yleiseen sarjaan asti.
Stipendejä jaettaessa otetaan huomioon muun muassa laji, sen arvostus ja harrastajamäärä. Aluelautakunta pyytää urheiluseuroja ilmoittamaan nämä urheilijat. Myös yksittäiset urheilijat voivat itse ilmoittaa tietonsa.
Lisäksi aluelautakunta pyytää vähäkyröläisiltä järjestöiltä ja muilta nuorten kanssa toimivilta esityksiä vuoden 2026 Ryhtitytöksi ja –pojaksi. Palkittavat ryhtinuoret ovat 15–19-vuotiaita, ja he ovat omalla esimerkillään kannustaneet muita nuoria hyvien harrastusten pariin.
Ilmoitukset ja esitykset aluelautakunnalle tulee jättää 2. marraskuuta kello 15 mennessä Vähäkyrö-talon yhteispalvelupisteeseen. Ne ilmoitetaan lomakkeella, joita saa yhteispalvelupisteestä. Sellaisen voi myös tulostaa Vaasan kaupungin verkkosivuilta.
Aluelautakunta päätti nimetä toimikunnan valmistelemaan myönnettävät stipendit Vähänkyrön stipendisäännön mukaisesti sekä valitsemaan Ryhtinuoret. Toimikuntaan kuuluvat aluelautakunnan puheenjohtaja Pasi Keskinen (kesk.) ja varapuheenjohtaja Terhi Ontto-Panula (kok.) sekä lautakunnan jäsenet Jouni Helle (ps.) ja Marjatta Kiviranta (sd.).
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi