A-
A+
YLISTARO Pohjanmaan Osuuspankki lakkauttaa konttorinsa Ylistaron keskustassa. Valtion virastotalossa sijaitseva konttori suljetaan maaliskuun lopussa. Päätöksen on tehnyt pankin hallitus.
Pankki perustelee päätöstään sekä yhteiskunnan että pankkiasioinnin muutoksilla.
Asiakaskäynnit konttoreissa ovat vähentyneet vuosittain. Verkko- ja mobiilipankkipalvelut ovat paljolti korvanneet konttoreiden peruspalvelut. Tämän takia muun muassa kassapalveluja on vähennetty jo aiemmin, Pohjanmaan Osuuspankki kertoo tiedotteessaan.
– Pankkiasioita hoidetaan paljon puhelimella, verkossa ja verkkotapaamisissa, ja korona on entisestään kiihdyttänyt tätä muutosta, uskoo Pohjanmaan Osuuspankin toimitusjohtaja Hanna Linna.
Pohjanmaan Osuuspankki perustelee lakkautuspäätöstään myös sillä, että korot ovat olleet pitkään historiallisen alhaisia ja lainsäädäntömuutosten takia pankkien toimintakustannukset ovat kasvaneet.
Pankki lopettaa Ylistarossa myös tallelokeropalvelun. Arvopaperisäilytyksessä olevat dokumentit, kuten testamentit ja edunvalvontavaltakirjat, siirretään pankin konttoriin Ylihärmään.
Verkkoasiointiin ei tule muutoksia. Myös tilinumerot ja palvelusopimukset säilyvät ennallaan.
Pohjanmaan Osuuspankin Ylistaron-konttori on ollut avoinna maanantaisin ja keskiviikkoisin. Muina päivinä konttorissa on voinut asioida ajanvarauksen perusteella.
Asiakkaita on palvellut tarpeen mukaan 2–4 työntekijää, jotka ovat työskennelleet myös pankin muissa konttoreissa.
Pohjanmaan Osuuspankki perusti konttorin Ylistaron Halkosaareen vuonna 2010. Sieltä konttori siirtyi Ylistaron keskustaan vuonna 2013.
ELINA KOSKI
luetuimmat
uusimmat
Mielipide
Kuvagalleria

Ajankohtaista
Kalluppi